Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira haudattuna -podcast. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira haudattuna -podcast. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. heinäkuuta 2024

Rotutyypilliset riskitekijät

Welsh corgi cardiganin riskitekijät, tuki- ja liikuntaelinsairauksien osalta
ovat moninkertaiset (punaiset palkit), kaikkiin rotuihin verraten. (keltainen linja)
Lähde: Agria profiili 2016-2021


Tein yhteenvetoa rotutyypillisistä riskitekijöistä, koskien corgien kondrodystrofista, kasvuhäiriöistä rakennetta, luentomuistiinpanoja, asiantuntija-artikkeleita, KoiraNet jalostustietojärjestelmää sekä Agria rotuprofiileja 2016-2021, hyödyntäen.

Kirjoitus on jatkoa aiemmin julkaistulle blogikirjoitukselle, jonka pääsee lukemaan tästä.

Lyhytraajaisuus ei ole koiraeläimen normaali rakenne


Corgeille ominaisen lyhytraajaisuuden aiheuttaa perinnöllinen, sikiöaikaan ajoittuva rustokudoksen kasvu- ja luutumishäiriö, kondrodystrofia.

Corgit syntyvät normaalin luustorakenteen sijaan kasvuhäiriöisinä. 

Kondrodystrofian aiheuttama lyhytraajaisuus on sairaus, mutta samalla myös rotuominaisuus, jota ylläpidetään corgiroduissa tietoisin jalostusvalinnoin. Lyhytraajaisuutta tavoitellaan nimenomaan toivottuna ulkomuoto-ominaisuutena – huolimatta siitä, että sen tiedetään aiheuttavan koirille vakavia terveyshaittoja.

Kasvuhäiriö vaikuttaa koiran elimistössä paitsi luustoon, joka ei kehity normaalisti, myös selän välilevyihin, pehmytkudoksiin, jänteisiin ja lihaksiin.

Lyhyiden raajojen aiheuttamista terveysongelmista lisää -> tästä.

Ääripiirteinen, raskas rakenne aiheuttaa ylimääräistä kuormitusta


Erityisen altis kuormitukselle on corgin etuosa. 

Normaalirakenteisen koiran paino jakautuu koiran seistessä n. 60/40 josta 60% etuosalle, ja 40% takaosalle, mutta corgilla, painojakauma on etuosan osalta tätä suurempi, jopa 75% koiran painosta.

Koiran eturaajat eivät ole kiinni tukirangassa luuliitoksella. Olkaniveliä tukevat sidekudokset, ligamentit, jänteet ja lihakset. 

Corgeilla suuret nivelet, olkanivelet ja lonkkanivelet, ovat laakeat ja löysät. Löysyys tekee nivelistä yliliikkuvat ja niveltä tukevat ligamentit ja jänteet joutuvat kovan rasituksen alaiseksi. Löysyys on havaittavissa jo kasvuaikana ja osalla koirista nivelet lähtevät jopa pois sijoiltaan. Löysyys aiheuttaa kipua ja nivelrikkoriskin.

Kenneliitto suosittaa, ettei D lonkkaista narttua käytettäisi jalostukseen, koska tiineys voi vaarantaa koiran oman terveyden. 

Kuormitusta seuraa olkanivelseudun laaja-alainen ja vakava tulehdustila


Kovasta kuormituksesta aiheutuen olkanivelet ja hauisjänteet voivat tulehtua. Koska kuormitusta ei voida kokonaan poistaa, tai keventää, koira ei voi olla varaamatta painoa etuosalle, kiputilat ja tulehdus herkästi kroonistuvat. Tulehdustilan jatkuessa olkaniveltä tukeva hauisjänne, biceps ja supraspinatus, kiertäjäkalvosin alkavat rappeutua ja kalkkeutua.

Koira pyrkii kompensoimaan tilannetta liikkumalla kivun sallimissa rajoissa, mikä johtaa pehmytkudosten ylirasitustilaan. Koiran lihaskalvot ja lihakset kipeytyvät, ja syntyy toistuvia lihasjumeja. Molemminpuolinen olkanivelseudun tulehdustila voi jatkua pitkään ennen kuin vaiva alkaa oireilla niin näkyvästi, että omistaja ymmärtää, ettei kaikki ole kunnossa.

Pitkään jatkunut tulehdustila, jänteiden rappeutuminen, liikerajoitus ja hermotuksen muutokset, altistavat etusosan traumoille ja tapaturmille. 

On tyypillistä, että koira saa saa diagnoosin sairauteen viivästyneesti.

Koirat ovat mestareita sopeutumaan ja kompensoimaan liikkeen epäpuhtauksia. Koirat peittävät luontaisesti kipukäytöstä. 

Etenkin hitaasti kehittyvien kiputilojen, kuten jännetulehdusten osalta kipukäytöksen tulkinta voi olla haaste. Vaiva on usein molemmin puolinen, eikä koiralla ole mahdollista ontua. Erityisen hankalaa kivun tunnistaminen on sitä useamman koiran laumassa, jossa koiralla on usein vähemmän mahdollisuuksia luontaiseen kipukäyttäytymiseen.

Kipu voi näkyä paitsi liikkeelle lähdön kankeutena ja liikkumisvaikeutena, ontumana, niin myös käytösongelmina kuten remmirähjäyksenä, aggressiivisuutena, käsittelyarkuuksina, yliaktiivisuutena tai vetäytymisenä, liikkumishaluttomuutena.

Koirien kipua ja käytösongelmia käsittelevillä luennoilla ääripiirteiden aiheuttamat riskitekijät nousevat onneksi nykyään esiin. Ääripiirteet altistavat kivuille ja kivut altistavat käytösongelmille. Onkin perusteltua sanoa, että ääripiirteet heikentävät eläimen hyvinvointia monella tapaa.

Nuorella corgilla ylirasitustilan
aiheuttama biceps kalkkeuma

Olkanivelten osteokondroositutkimuksesta terveet tulokset saaneella corgilla voi olla huomattavan löysät olkanivelet ja kalkkeumaa jänteissä.Tutkimuslausunto ei arvioi lainkaan nivelen löysyyttä, tai niveltä tukevien jänteiden kuntoa, josta syystä tutkimuslausunto ei  sovi corgiroduille. Olkanivelet kannattaa kuvautttaa epävirallisena tutkimuksena, klinikalla, jossa kuvat lausuu osaava, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin perehtynyt eläinlääkäri tai ortopedi. 



Oman murheensa tähän etuosan ongelmakokonaisuuteen tuo kasvuhäiriöiset käyrät raajaluut, ja kyynärnivelet, jotka kasvuhäiriöstä johtuen corgeilla ovat vain harvoin yhdenmukaiset, terveesti rakentuneet.

Kuvissa inkongruenssia INC kuvaavat, vakava-asteiset INC2 ja INC3 muutokset.

Kasvuhäiriöinen kyynärnivel ei toimi terveen nivelen tavoin


Raajan ojennus jää usein vajaaksi, kyynärnivelen ojentaminen tuottaa kipua, usein myös käsittelyarkuutta. Koira tuottaa tarvitsemansa liikevoiman olkanivelten avulla. Olkanivel tekee kyynärnivelen työt, ja tämä lisää jälleen olkanivelten, ligamenttien ja lihasten kuormitusta.


INC tulos mittaa inkongruenssia, kyynärnivelen epäyhdenmukaisuutta ja nivelrikkomuutoksia, mutta inkongruenssi ei ole ainoa riskitekijä. Kasvuhäiriöisessä kyynärässä koiran värttinäluu voi olla osittain sijoiltaan. Raajaluut ovat usein taipuneet, tai kiertyneet, josta voi aiheutua kipua.

Kondrodystrofisten rotujen mm. raajaluiden käyryyttä mittaavassa tutkimuksessa, jopa neljäsosalla tutkimukseen osallistuneista mäyräkoirista, havaittiin kipureaktio olkanivelten osalta, kun taas glenneillä ja skyenterriereillä olivat muut kohdat kipeänä.

Ranteet, varpaat, anturat, kynsien liiallinen kuluminen


Corgin raajat voivat olla ranteista huomattavan ulospäin, [valgus] tai sisäänpäin taipuneet. Virheasennosta aiheutuu ylimääräistä kuormitusta etuosalle, olka- ja kyynärniveliä ja ranneniveliä tukeville nivelsiteille ja lihaksille, mutta myös varpaille ja anturoille.

Kasvuhäiriöistä aiheutuvia, niveliä, ligamentteja ja pehmytkudoksia kuormittavia luuston virheasentoja voi esiintyä myös koiran takaraajoissa.

Corgin painorasitus ei jakaudu normaalilla tavalla, raajaluut ovat käyrät ja kierteiset, paino ei jakaudu tasan kantaville nivelille. Nivelongelmien ja pehmytkudosongelmien, kuten jännetulehdusten lisäksi, esiintyy usein myös kipua ja käsittelyarkuutta aiheuttavaa nivelrikkoa, valeanturoita, tassutulehduksia, ja kynsien liiallista kulumista.

Kynsien liiallinen kuluminen on corgiroduissa yleistä. 

Vaiva voi olla monella tapaa invalidisoiva, kynnet voivat kulua verille asti. Tästä vaikeasta, koiran hyvinvointia alentavasta vaivasta ei löydy lainkaan mainintaa rotujärjestön kotisivuilta. Kynsien liiallinen kuluma on asia joka etenkin kaupunkikoirasta haaveilevien kannattaa ottaa vakavasti huomioon. 

Lonkat


Lonkkanivelen kasvuhäiriö l. lonkkavika, on yleisin corgiroduilla esiintyvistä luusto- ja nivelsairauksista. Lonkkavikaisten koirien osuus on huolestuttavan korkea, jopa n. 90% . Vaikea-asteisista D-E lonkkavioista kärsii n. puolet tutkituista koirista.

Ongelmat alkavat pentulaatikosta. Lonkkien löysyydestä kärsivä koira pyrkii kompensoimaan tilannetta lihasjännityksen avulla jo heti kasvuajasta lähtien. 

Koira pyrkii keventämään painetta kipeiltä lonkilta, kehon painopistettä etuosalle siirtämällä ja tästä aiheutuu jatkuvaa rasitusta ja lihaskipua lihaksille, selälle ja koiran etuosalle, mikä sitten johtaa herkästi koko kehon ylirasitustilaan.
 
Mikäli lonkkavikainen koira on etuosastaan tai selästään millään tapaa sairas, kuten corgit usein ovat, tilanne on koiralle todella vaikea. Nivelten löysyys altistaa luksaatiolle, eli nivelten sijoiltaan menoille.

Osa corgeista kärsii kasvuhäiriön ja heikon luustoterveyden aiheuttamista, eriasteisista kiputiloista läpi elämänsä, syntymästä kuolemaan. Kipukäytöksen tunnistamiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota, mutta miten tunnistaa kipua jos kivut ovat osa koiran persoonaa aivan pentuiästä lähtien? 

Selkäsairauksille ja tapaturmille altis selkä



Corgeilla selkäydintä suojaavat mekanismit, välilevyt, eivät toimi normaalisti.

Nikamavälilevyjen tulisi mahdollistaa joustavat rangan kiertoliikkeet ja toimia elastisina iskunvaimentimina, mutta corgeilla välilevyt alkavat rappeutua jo ensimmäisen elinvuoden aikana. Kyseessä on läpi elämän jatkuva rappeumamuutos, josta voit lukea lisää -> tästä.

Rappeutuneet välilevyt altistavat koirat äkillisille halvausoireille, mutta myös pitkittyneille ja uusiutuville kipuoireille. Kipuoireita ei aina tunnisteta. 

Välilevypullistuma welsh corgilla 

Rappeutuneet välilevyt  eivät toimi terveiden välilevyjen tavoin, vaan altistavat koirat tapaturmaisille loukkaantumisille, vaikeille välilevyvaivoille, jatkuvalle kivulle, välilevypullistumille (kuva), halvaantumisille ja eutanasialle.

LTV muutokset, vajaamuotoiset nikamat ja spondyloosi voivat vielä vaikeuttaa tilannetta. Selkäkipu, jota koira pyrkii kompensoimaan painonsiirrolla etuosalle osaltaan jälleen kuormittaa koiran etuosaa.

Selkäsairaudet ovat yleisin nuorten welsh corgi cardiganien kuolinsyy.

Selkäongelmat ovat yhteydessä lyhytraajaisuuteen liittyvien ongelmien ja corgiroduille toivotun, jalostetun ulkomuodon kanssa.

Lista rotutyypillisistä riskitekijöistä on murheellisen pitkä


Toivon että yhteenvedosta saa käsityksen, mistä on kyse, kun puhutaan corgeista, kasvuhäiriöstä ja tuki- ja liikuntaelinsairauksille altistavista riskitekijöistä.

Melkoinen painolasti lastattu meidän ihmisten söpöiksi kuvaamien, lyhyiden töppötassujen päälle. 

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien lisäksi corgiroduissa esiintyy mm. kasvainsairauksia, virtsatiesairauksia, autoimmuunisairauksia kuten Addisonintautia, hankalia sarveiskalvohaavoja, suolistosairauksia IBD. Osa koirista on myös paksun turkkinsa vuoksi alttiita erilaisille ihosairauksille kuten hotspoteille.

Rodussa esiintyy arkuutta ja aggressiivisuutta. Käytösongelmien taustalla voivat olla rotuun yleistyneet vaikeat luusto- ja nivelongelmat, mutta myös heikko hermorakenne. Arkoja ja ympäristöön pelokkaasti suhtautuvia koiria ei tulisi käyttää jalostukseen. 

Ääripiirteet


25 §
Eläinjalostus

Eläinjalostuksella tulee pyrkiä elinvoimaisten, toimintakykyisten ja terveiden eläinten tuottamiseen.

Eläintä ei saa käyttää jalostukseen, jos käytettävä jalostusyhdistelmä aiheuttaa todennäköisesti jälkeläiselle sellaisia sairauksia tai muita ominaisuuksia, joista aiheutuu merkittävää haittaa tämän hyvinvoinnille.

 
 
 
© Pia Grönroos


keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Joulunaika 🎄

Kuva💗: Kuvajournalisti Jenna Lehtonen
Tänä jouluna olen ikionnellinen siitä, että Ira on kanssamme.💗

Iran vointi on kohentunut merkittävästi. Ongelmat ovat toki edelleen olemassa, mutta multimodaalinen kivunlievitys, akupunktio ja lääkinnällinen laser, ovat helpottaneet Iran vaivoja ja kipuja. Ira on pirteä, puuhakas, oma leikkisä itsensä, ja nukkuu yönsä levollisesti. En voisi keksiä parempaa 🎄joululahjaa kuin tämä!

Hyvät asiat johtavat hyviin asioihin


Kuuntelin Jenna Lehtosen Koira haudattuna-podcastia, tilaajille suunnattua sisältöä. Lehtosen haastateltavana on eläinten hyvinvointiaiheisiin erikoistunut Art Director ja viestinnän asiantuntija Sari Toivola.

Sari Toivolan Eläimellistä viestintää blogi oli minulle jo entuudestaan tuttu, samoin fb ja Tiktok-tilinsä, mutta podcastia en ollut aiemmin kuunnellut. Haastattelun jälkeen suuntasinkin suoraan Sarin podcastiin. Valitsin mieleiseni jakson Miksi sairaiksi jalostettuja eläimiä on edelleen olemassa? Tätä jaksoa ei voi muuten kuvata, kuin että täysosuma! 

Eläimellistä viestintää podcastin jaksossa pohditaan, miksi sairaiksi jalostettuja eläimiä on edelleen olemassa, vaikka ylijalostukseen liittyvistä terveys- ja hyvinvointiongelmista on olemassa enemmän tietoa kuin koskaan.

Podcastissa keskitytään brakykefaalisiin rotuihin, mutta käytännössä täysin samat teemat toistuvat kaikissa liioiteltuja ominaisuuksia sisältävissä roduissa, myös corgiroduissa. Pohjustuksena aiheeseen:

Mitä ne corgikoirien terveysongelmat oikein ovat?


Lyhyiden raajojen aiheuttamista ongelmista vakavimmat liittyvät inkongruenssiin, raajojen virheasentoihin ja niveliä tukevien jänteiden ja ligamenttien ylikuormitukseen. Monet corgeista kärsivät kynsien epätasaisesta/ liiallisesta kulumisesta, kivuliaista tassutulehduksista.  

Huomattavan suuri osa koirista kärsii lonkkaniveldysplasiasta. Keskivaikeaa dysplasiaa sairastavia narttuja käytetään jalostukseen, vaikka tiedetään, että tämä voi vaarantaa koiran oman terveyden.

Matalaraajaisuuteen liittyvä CFA12 retrogeeni aiheuttaa selän välilevyjen varhaisen rappeutumisen, moninkertaistaen välilevysairausriskin. Välilevyjen rappeutumista aiheutuen, corgin selkä on altis välilevytyrille sekä tapaturmaisille loukkaantumisille.

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet (luusto-, nivel- ja selkäsairaudet), ovat corgirotujen yleisimmät kuolinsyyt, ja muihin rotuihin verrattuna riskitekijät ovat huomattavan korkeat. Sairastuneiden koirien elinikä jää merkittävästi lyhemmäksi, kuin vanhuuteen menehtyneiden koirien.

Miten 2020 luvulla, on mahdollista tuottaa koiria, joilla on näin paljon ongelmia?

Mitä ovat esteet muutokselle, sille, että liioiteltuja piirteitä sisältävien koirarotujen terveydentilaa voitaisiin kohentaa?

Kuuntelusuositus!

Seuraava podcastsuositus liittyy sekin eläinten hyvinvointiin ja terveyteen.

Kyseessä on eläinsuojeluasiamiehen ja Eläinten hyvinvointikeskuksen Eläinvaltakunta podcast, jossa pohditaan ihmisen valtaa ja vastuuta suhteessa muihin eläimiin.

Miksi jalostamme sairaita eläimiä?

Podcastissa asaintuntijavieraana mm. jalostusagronomi Katariina Mäki. Jalostusasioista kiinnostuneille vinkiksi, kannattaa tilata Katariina Mäen uutiskirje.

Kiitos kuluneesta, aivan huikeasta vuodesta!


Kiitos kuvajournalisti Jenna Lehtonen! Kiitos SEY! Kiitos Katariina Mäki! Kiitos Sari Toivola! 
Kiitos kaikille teille, jotka teette väsymättä töitä eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi!

Kiitos kaikille blogin lukijoille, corgiharrastajille, palautetta, kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia koiraharrastamisesta, ja Koira haudattuna podcastista lähettäneille!

"Tämä koirahaudattuna.fi -haastattelu oli valtavan hyvä. Niin raadollisen totta. Ja juuri noiden syyllisyyden tunteiden kanssa olen itsekin joutunut elämään ❤️ Kiitos vielä!"

On ollut sydäntä lämmittävää huomata, että ihmiset ovat tänä päivänä valmiita tarkastelemaan omia, mahdollisesti vuosikymmeniä kestäneitä rotuvalintoja, mutta myös koulutuskäytäntöjä, ja ovat valmiita muuttamaan käsitystään siitä, mikä on koiria kohtaan oikein.

Uskon, että tämä trendi vahvistuu! Eläinrakkaat ihmiset tekevät enenevässä määrin eettisesti kestävämpiä, vastuullisempia valintoja. Tästä iloitsen!

Kiitos!

Toivotamme onnellista joulua ja turvallista uuden vuoden juhlaa! 🎄
Pia ja corgineidit Irpukka ja Peppi. 💛💗



© Pia Grönroos

lauantai 16. syyskuuta 2023

Mitä kuuluu Irpukka?

📷 Kuvajournalisti Jenna Lehtonen
Helmikuussa 2023, Iralla diagnosoitiin osin vaikea-asteinen nivelrikko, useissa nivelissä. Tätä ennen Iralla on diagnosoitu vaikeita, kondrodystrofisen rakenteen ja kapean geenipoolin aiheuttamia terveysongelmia. Ira on kärsinyt terveysongelmista jo vuosia. Iran elämää varjostavat nivelkipujen lisäksi ääniarkuus ja reaktiivisuus. Kipujen osuus Iralla esiintyviin käytösongelmiin on merkittävä.

Maaliskuussa 2023 kuvajournalisti Jenna Lehtonen kävi dokumentoimassa Iran arkea kotonamme.  

Olin aiemmin alkuvuodesta osallistunut Jenna Lehtosen Koira haudattuna podcastiin, jossa kerroin kokemuksia corgiroduista, niin kasvatustyön kuin aivan tavallisen koiraharrastajan näkökulmastaa. Dokumentaatiokuvaus täydensi tätä kokonaisuutta. Kokemus oli syvästi koskettava. Jenna on aivan huikea ammattilainen!

Galleria Irasta ja blogikirjoitus corgiroduista kiinnostuneille, syventävine asiantuntijalinkkeineen löytyvät Koira haudattuna-sivustolta.

Jennan työtä voi tukea jakamalla Koira haudattuna-podcast ja blogilinkkejä, sekä hankkimalla kantaa ottavia tuotteita verkkokaupasta. Kiitos työstäsi Jenna Lehtonen! Kiitos, että saimme osallistua! 💗

Suomen eläinsuojeluyhdistys SEY julkaisi Eläinten ystävä-lehdessä artikkelin Sairaiksi jalostetut. Saimme olla mukana tässä haastattelussa. Artikkeli julkaistiin vasta netissä ja pääset lukemaan sen tästä. Kiitos SEY! 💗

Toivon, että kaikesta tästä on apua, omasta koiranpennusta haaveileville. Vaikuttavimmat tekijät koiran hyvinvointia ja terveyttä ajatellen tehdään vastuullisten rotu- ja kasvattaja valintojen kautta.

Tällä hetkellä koirista on ylitarjontaa


Vastuullinen kasvattaja huomioi markkinatilanteen. Ei ole mitään järkeä tuottaa lisää pentuja, etenkään, jos yhdistelmä ei täytä rodun jalostussuosituksia minimivaatimuksia laajemmin. Minimivaatimukset täyttäviä yhdistelmiä ei markkinoille kaipaa kukaan.

Jos tällaisessa rodussa kasvattaja kykenee tuottamaan pentueita kuin liukuhihnalta, hälytyskellojen kannattaa soida. Kyse ei ole jalostuksesta, vastuullisista jalostussuunnitelmista, vaan pelkästään bisneksestä, jota ei kannata tukea.

Pennun sijaan, lemmikistä haaveilen kannattaa pohtia, voisiko tarjota kodin kodinvaihtajalle. Kodinvaihtaja, tai rescuekoira, voivat olla erinomainen valinta perheen lemmikiksi.  

Aikuisia kodinvaihtajia tarjoavat mm.: 

Kodittomien eläinten yhdistys Bim Mustakorva ry. 

Kodittomat.info.

Rescuetoiminnassa vastuullisuuden merkitys korostuu. Rescueyhdistys Kulkurit ry on alalla pitkään toiminut yhdistys. Yhdistyksen toimintaa voi tukea monella tapaa, mm. jäsenyyden kautta.

Irpukka


Kulunut kesä on ollut meille paikoin äärimmäisen vaikea ja raskas. Iran vointi on vaihdellut rajusti. Tunnen suurta huojennusta ja iloa, että tilanne on helpottunut tästään merkittävästi.

Tästä aiheesta enemmän seuraavassa blogikirjoituksessa. 💗


© Pia Grönroos

torstai 23. helmikuuta 2023

Tunteellinen päivä


Kotikadulla oli tänään huikean kaunista. Taivaalla loistivat kirkkaina kuu, planeetat Jupiter ja Venus. Kuljin iltalenkillä koirien kanssa hyvillä mielin.

Kuuntelin päivällä tuoreinta jaksoa kuvajournalisti Jenna Lehtosen tuottamasta Koira haudattuna-podcastista. Lehtosen haastateltavana on eläinlääketieteen professori Marjatta Snellman. Marjatta Snellman on palkittu eläinlääkäri ja diagnostisen kuvantamisen professori, ja hän on puhunut koirien jalostuksen aiheuttamista ongelmista yli 40 vuotta.

Marjatan empaattinen ja välitön läsnäolo, syvä huoli rotukoirista ja sairaiden koirien omistajista, tekivät minuun vaikutuksen. Podcastia kuunnellessa itkin ja nauroin, tunsin suurta sympatiaa ja kiitollisuutta!
Kiitos! 💗

Minun on helppoa olla samaa mieltä kaikesta mitä podcastissa kuulin. Olen jo vuosia toivonut muutoksia koiranäyttelytoimintaan, oman rotuni jalostukseen, kattavien terveystutkimusten hyödyntämistä, tekoja terveyden edistämiseksi, sairaiden koirien ja omistajien huomiointia ja tukea rotuyhteisössä, lohtua ja empatiaa, näkymättömyyden tilalle.

Kaikkea tätä tarjosi podcast. Pääset kuuntelemaan jakson tästä.

Asian ytimessä koiranäyttelyt ja ulkomuotojalostus


Jenna Lehtosta haastateltiin tänään MTV3 Asian ytimessä-ohjelmassa yhdessä Kennelliiton  varapuheenjohtajan Kimmo Mustosen kanssa. Mustonen on lisäksi näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan puheenjohtaja.

Kennelliiton edustajan näkemyksistä poiketen, en usko koiranäyttelytoiminnan olevan vastaus rotukoirien terveysongelmiin. Mustonen toi ohjelmassa esiin ulkomuototuomareita koskevan ohjeistuksen, koskien liioiteltujen piirteiden huomioitia ulkomuotoarvostelussa. Ohjeituksesta huolimatta näyttelyissä palkitaan liioiteltuja piirteitä.

Ohjeistus sisältää mm. seuraavan lauseen: "On tärkeää muistaa, että kaikkien koirien tulisi olla terveitä ja hyvärakenteisia. Terverakenteinen, mutta rotutyypiltään puutteellinen koira EI kuitenkaan ole hyvä rotunsa edustaja."

En tiedä meneekö muilla aivot solmuun tätä lainausta lukiessa. Minulla nimittäin menee.

Rotukohtaiset ohjeet liioiteltujen piirteiden huomioimisesta ulkomuotoarvostelussa KLIK tässä.

Nykymuotoiset koiranäyttelyt ovat vahvasti osa ongelmaa, sillä ne normalisoivat ja ylläpitävät vääristynyttä mielikuvaa, liioiteltujen ulkomuoto-ominaisuuksien kanssa hyvin pärjäävistä koirista. Liioitellut piirteet ovat koirille merkittävä hyvinvointihaitta. 

Suomen eläinlääkäriliitto onkin vedonnut asian puolesta seuraavasti:

"Ihmisen tehtävä on tarjota koiralle mahdollisimman hyvä terveys ja mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Lemmikkikoiran tarkoitus on olla pitkäikäinen ja toimintakykyinen kaveri.

Eläinlääkäriliitto kannustaa kaikkia koiran omistajia ja koiran ottamista harkitsevia, kasvattajia ja ulkomuototuomareita keskittymään entistä enemmän koirien terveyden ja hyvinvoinnin vaalimiseen ulkonäön sijaan."

Lainaus: Suomen Eläinlääkäriliitto

Koiranäyttelyt ovat parhaimmillaan mukavia ja yhteisöllisiä tapahtumia, mutta koirien asettamisesta paremmuusjärjestykseen ulkomuodon perusteella tulisi luopua.

Kennelliiton edustaja Kimmo Mustonen onneksi myöntää, että koirien terveyttä edistäviä toimia tulee tehostaa. Kuvajournalisti, yrittäjä Jenna Lehtosen ja Kennelliiton varapuheenjohtajan Kimmo Mustosen haastattelu on nähtävissä tästä.

Tulevat muutokset


Rotukoirien terveysasiat eivät onneksi ole enää pelkästään Kennelliiton ja rotuyhdistysten varassa. Luonnonvarakeskuksen teettämä asiantuntijaselvitys lupaa konkreettisia muutoksia koirajalostukseen. Muutokset ovat tarpeen, jotta lisäkärsimykseltä vältyttäisiin.

Koirajalostuksen ongelmat ja valvontakriiterit webinaari-tallenne ja diat tästä. Suositan tutustumaan!


Lisää podcast-palautetta


Tämän päivän yhdeksi kohokohdaksi muodostui corgiharrastajan yksityisviestillä lähettämä kiitosviesti.

Olen onnistunut tukemaan ensikertalaista koiranomistajaa, vuosien varrella corgiryhmiin kirjoittamieni viestien kautta, kertomansa mukaan, lukuisia kertoja kullanarvoisin ohjein. Podcast sai kehuja ja kannustusta.

Kiitosviestien mukaan podcast on koskettanut monia. Monet ovat jakaneet podcastin omassa feedissään.

Tällaiset kiitosviestit ja jaot lämmittävät todella sydäntäni! Kiitos! ❤️




© Pia Grönroos


lauantai 21. tammikuuta 2023

Palautetta Koira haudattuna-podcastista

Ennen palautetta, Pieniamerikanpaimenkoirat ry:n järjestämästä selkäterveysluennosta vielä sananen.

Useissa selkäongelmista kärsivissä roduissa ponnistellaan koirien selkäterveyden edistämiseksi, ja tähän luennoitsija, Kennelliiton luustoasiantuntija Anu Lappalainen, kannusti runsaslukuista yleisöään.

Jalostuskoirat kannattaa kuvauttaa kattavasti, IDD tuloksia pitää hyödyntää! Kannattaa jalostaa, painotti Lappalainen.

Retrogeeneistä puhuttaessa huomio kiinnittyi erityisesti vuonna 2017 löydettyyn CFA12 mutaatioon, jonka tiedetään lyhentävän matalaraajaisten koirien raajoja yhdessä CFA18 mutaation kanssa. CFA12 vaikutus ei valitettavasti jää tähän. CFA12 mutaatio rappeuttaa koiran selän välilevyt, varsin varhaisessa vaiheessa, jo ensimmäisen elinvuoden aikana. Paljon tavanomaista aikaisemmin, kuin CFA12 vapaissa roduissa.

Muistan lukeneeni tästä ensimmäisen kerran tolleriyhdistyksen sivuilta. Oma rotuyhdistys ei asiaan ole ottanut kantaa. Olen seurannut facessa mielenkiintoista, kasvatustyöstään avoimesti kertovan, Toihan on kennel tollerikasvattajan sivua, jo usean vuoden ajan. Suositukset!

Rodut, joihin CFA12 on fiksoitunut, joista ei enää löydy riittävää vaihtelua jalostusta ajatellen, ovat erityisessä riskissä. Lappalainen suositti näissä hyödyntämään roturisteytyksiä.

Koira haudattuna

 
Sitten Koira haudattuna - podcastista tulleeseen palautteeseen. Koira haudattuna- podcast on tällä hetkellä suosituimpien podcastien listalla kolmantena. Ihan huikeaa! Onnea podcastin tuottaja ja toimittaja Jenna Lehtonen! 💓 Jenna tekee aivan loistavaa, rotukoirien terveyttä edistävää työtä!

Omasta osuudestani olen saanut todella paljon myönteistä ja kannustavaa palautetta! Kiitos kaikille, todella paljon! 💓💓

Haastattelutilanne oli todella jännittävä, kysymyksiä emme harjoitelleet etukäteen. Osa kysymyksistä yllätti, ja se vähän kuuluu tallenteessa. Muutamia pieniä pilkkuvirheitä haastatteluun jäi, ne menkööt jännityksen piikkiin. Suurilta asiavirheiltä sen sijaan vältyttiin.

Palaute ei ole ollut tietenkään pelkästään myönteistä.

Osa rotuharrastajista pahoitti mielensä, koska podcastissa puhuttiin corgiroduista yleisesti. Ruotsalainen Agria-raportti, jonka tuloksiin haastattelussa viittaan, käsittelee corgirotuja yhtenä rotuna. Tämä olisi ollut hyvä hoksata sanoa ohjelmassa selkeästi. Pahoittelut tästä.

Monelta osin corgirotujen terveysongelmat ovat yhteiset, ja molemmat rotumuunnokset hyötyisivät nykyistä voimakkaammista toimista koirien terveyden edistämiseksi.

KoiraNet terveystulokset welsh corgi cardigan.
KoiraNet terveystulokset welsh corgi pembroke.

Kiitän tärkeästä huomiosta ja palautteesta tältä osin. Osaan olla jatkossa tarkempi.

Osa on tulkinnut, ettei tiedot kattavasti terveystutkittujen, terveiden koirien vähäisestä määrästä pidä paikkaansa, mutta kyllä ne valitettavasti pitävät. Heikko terveystilanne ei ole kuvitelmaa. SWCS ry sai keväällä 2022 moitteet Kennelliitolta, terveystuloksia ei ole kyetty hyödyntämään toivotulla tavalla.

Omassa rodussani, welsh corgi cardigan, vuonna 2022 syntyneistä 72 pentueesta, vain seitsemässä vanhemmilla on kattavat, suositusten mukaiset terveystulokset. Miten selkäterveyttä on ajateltu jalostaa ilman tuloksia? Ei ehkä olekaan ajateltu? Kattavien terveystutkimustulosten hyödyntäminen on rodussamme täysin alimitoitettua. Selkäterveyteen, terveyteen ja jalostusvalintoiihin ylipäätään, tulisi kiinnittää paljon nykyistä enemmän huomiota.

Olin valmistautunut ottamaan vastaan kriittistä palautetta, koskien podcastin asiasisältöä. Osa palautteesta ampui ohi aiheen. Otan kantaa myös näihin väittämiin.

Asiantuntijuus


Jos toimittaja ohjelmaa koostaessaan, on halunnut päästää ääneen tavalliset koiranomistajat, ei sisältövaatimuksia kannata mitoittaa asiantuntijatason mukaan. Jos haluaa kuunnella asiantuntijoita, kannattaa kuunnella asiantuntijoita. Suositan todella rotuharrastajia ja kasvattajia osallistumaan asiantuntijavetoisille luennoille ja koulutuksiin.

Maanantaikappale


Entä mitäpä olette mieltä esitetyistä näkemyksistä, joissa selkäsairauteen sairastunutta koiraa kuvattiin "yksittäiseksi maantaikappaleeksi". Mielipide se on tämäkin, mutta entä ne perusteet?

Maantantaikappaleella viitataan usein yksittäiseen vialliseen, heikkoon tavaraan tai tuotteeseen. Tässä kyseiset henkilöt eivät ilmeisesti tiedä, tai ymmärrä, että jokainen corgirodun edustaja kantaa tavanomaista korkeampaa alttiutta sairastua vakaviin selkäsairauksiin. Selkäsairaudet ovat tällä hetkellä rodussani yleisin nuorten koirien kuolinsyy. Siinäpä maanantaita kerrakseen. Aktiivisia toimia selkäsairauksien vähentämiseksi ei rodussa ole tälläkään hetkellä.

Vastuutonta kasvatustyötä

" On vastuutonta käyttää jalostukseen tällaista sekundaa."  Täydellisiä koiria meillä ei ollut, mutta teimme parhaamme.

Kun laittaa jalostustietojärjestelmässä laajaan hakuun cardigan nartun, jolla on jalostussuositusten mukaisesti luonnetestitulos, lonkat C tai paremmat, kattavasti kuvattu selkä, korkeintaan lievin IDD muutoksin, saa tuloslistauksen yhtä hienoista koirista, kuin mitä meidän Rippe oli. Montako narttua löytää?


Ira ei terveystuloksiltaan jäänyt Rippeä heikommaksi. Leikkisänä, hellän äidillisenä ja äärimmäisen nokkelana harrastuskaverina, Ira oli koiristamme suosikkini ensimmäisen pentueen äidiksi. Iran selässä on lieviä vikoja, joista syistä Iralle hyväksyttiin ainoastaan kattavasti selän osalta virallisesti terveystutkittuja, muutosten osalta terveitä, hyväluonteisia sekä komeita sulhasehdokkaita.

Ira sairastui ääniarkuuteen reilun kolmen vuoden ikäisenä trauman seurauksena, ja pentuehaaveista Iran kohdalla luovuttiin. Peppi on Ripen tavoin, lempeän luonteensa ansiosta kerännyt melkoisen ihailijajoukon ympärilleen.

Peppi on terveystuloksiltaan koko rodun tervein koira. Peppi on tutkimushistorian ainoa kattavat terveet tulokset saanut welsh corgi cardigan. Mihin riittää, että rodussa on terveitä koiria yhden käden sormin laskien? Miten edistää terveyttä näin vaikeista lähtökohdista? Miten kantaa vastuuta? Miten turvata syntymättömien pentujen oikeus terveyteen?

Peppi testattiin virallisesti CDDY testillä vuonna 2020, ja Ira vuotta myöhemmin. Molemmat koirista ovat testitulokseltaan homotsygootteja. Saatuani Pepin tulokset luovuin viimeisestä haaveesta koskien puhdasrotuista corgipentuetta. Ira testattiin tieteelle. Olin jo aiemmin luvannut lähettää CDDY testitulokset IVDD sairautta tutkivalle asiantuntijalle, mikäli Peppi ja Ira testattaisiin. Pidin lupaukseni.

Koirillemme teetettyjen virallisten kattavien terveystutkimusten, ja DNA testausten, toivon edistävän terveysongelmien ehkäisemiseksi parhaillaan tehtävää tieteellistä tutkimustyötä, ja tätä kautta tulokset toivottavasti tulevaisuudessa parantavat koirien mahdollisuuksia terveyteen ja hyvinvointiin.

Olisin vielä mielelläni teettänyt Pepillä monirotuisen pentueen, syistä, jotka asiantuntija Anu Lappalainen selkäluennollaan toi esiin, mutta sopivaa sulhoa emme valitettavasti kohdanneet. 

Rotuvalinta


Osa podcastia kritisoineista oli sitä mieltä, että rodun valittuaan ja vielä etenkin, kun omistaa useita saman rodun edustajia, menettää oikeutensa kertoa julkisesti rotua ja sen kasvatustyötä koskevista epäkohdista. On ihan oma syy, että on tähän mukaan lähtenyt. Pitäisi ymmärtää olla hiljaa, kun on "itse kussut omiin muroihinsa vieläpä kolmesti".

On totta, etten ymmärtänyt corgirotujen haasteita rotua valitessani. Terveysongelmien vakavuus ja yleisyys konkretisoituvat minulle vasta rotuharrastukseni myötä.

Rotuvalinta-aihetta käsittelin myös aiemmassa blogikirjoituksessa, jonka löydät tästä.

Rotuyhteisöä leimaa hiljainen hyväksyntä kondrodystrofian ja heikon luustoterveyden aiheuttamia hyvinvointihaittoja ja liitännäissairauksia kohtaan. Heikosta luustoterveydestä huolimatta corgien kerrotaan pärjäävän mukavasti.

Tämä on rodun myyntiä ja markkinointia ohjaavien tahojen, lähinnä kasvattajien näkemys asiasta. Rotukupla, johon harrastajat uppoavat. "Koira on muutakin kuin lonkat." Muistan rotuharrastukseni alkuaikoina käyttäneeni rotuyhteisöltä oppitua tapaa, sulkea silmät vastuulta.

On helpompaa pyrkiä ottamaan ongelmat vastaan vaikutuksiltaan vähäpätöisinä, kuin kohdata asia, kuten se on. Heikko luustoterveys on koiralle aina todella vaikea haaste. Tästä olemme vastuussa. Meistä jokainen.

Ketä ja mitä suojelemme, jos rodun ongelmista, lemmikkien ja perheenjäsenten ja omistajien kokemista haasteista ja murheista, on lupa kertoa vain sisäpiiritietona, jos silloinkaan?

Valitettavasti yhä edelleen terveystutkimusten merkitystä ja heikkojen terveystulosten merkitystä näkee vähäteltävän. Luustosairaita koiria pidetään terveinä ja suosituksista tärkeimmät sivuutetaan. Toivon, että tästä aiheesta käytäsiin paljon nykyistä laajempaa keskustelua.

Rodussa esiintyviä, vakavia perinnnöllisiä sairauksia, vastustetaan vastuullisten jalostusvalintojen avulla, kattavaa terveystutkimustietoa hyödyntäen. Näin sen pitäisi olla. Jalostuksen tavoiteohjelman, tulisi olla katsaus rodun nykytilaan. Oman rotuni osalta JTO:n tiedot eivät pidä kaikkineen paikkaansa.

Kasvattajien tulisi noudattaa jalostuksen tavoiteohjelmaan kirjattuja suosituksia, yleisiä koirien terveyttä ja hyvinvointia edistäviä suosituksia, eläinsuojelulakia ja koirajalostusta koskevia säädöksiä, teettää roturisteytyksiä, jotta rodun terveydentila kohenisi. Liioitelluista piirteistä tulisi asteittain luopua.

Tällä hetkellä, näillä tiedoilla, suositan terveestä ja pitkään terveenä pysyvästä lemmikistä haaveilevia hankkimaan koiran normaalirakenteisesta/sopusuhtaisemmasta rodusta, joita on useita, sillä liioitellut ääripiirteet aiheuttavat koirille kärsimystä.

Elämässä ei tule valmiiksi, mutta tämän asian olen nyt oppinut. Oppimatkalle sain tuekseni parhaat mahdolliset oppaat, rakkaat koirani.

Lisää ajatuksia rotuvalinnasta, vastuullisesta kasvatustyöstä ja jalostusvalinnoista, löydät tästä blogista hakusanoilla  Hallahukan kennel ja vastuullinen kasvatustyö.


Hallahukan kennel Viimeinen mohikaani




© Pia Grönroos











keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Koira haudattuna – podcast


Sain kutsun osallistua kuvajournalisti Jenna Lehtosen tuottamaan, koiramaailman epäkohtia käsittelevään podcast – ohjelmaan, Koira haudattuna. Otin kutsun vastaan. Haastattelu oli todella jännittävä ja mielenkiintoinen kaikkine studio-olosuhteineen.

Kiitos kutsusta! 💗 Podcastia pääsee kuuntelemaan tästä. Kuuntelusuositus koko Koira haudattuna-sarjalle!

Kuvajournalisti Jenna Lehtonen


Arvostan Jennan työtä todella paljon. Jenna on viestinnässään selkeä ja ymmärrettävä. Kuvat ovat kauniita, laadukkaita ja kerronnallisia. Mikä parasta tässä, Jennalla on hallussaan koko sosiaalisen median kenttä. Tavoitettavuus Facebookin, Tik tokin, Instagramin, oman bloginsa, ja Spotifyn ja SoundCloudin kautta on erinomainen.

Siinä missä omat koirasuhteeni ovat olleet enemmän perhekoiratasoa, Jennalle syventävää tietoa rotukoiramaailmasta ja sen ongelmista on kertynyt, oman rotunsa, cavalierien kautta huomattavan paljon.

Meitä kahta yhdistää rakkaus koiriin ja huoli rotukoirien terveydestä.

Haastattelun jälkeen jäin pohtimaan erityisesti kysymystä siitä, miksi rotua vaihtaessani en tehnyt taustatöitä uuden rodun suhteen koirien terveyden osalta. Kotona tivasin itseltäni lisää perusteita tähän. 

Rotuvalintaa tehdessäni minulla oli vankka uskomus siitä, ettei corgirotu ole sen sairaampi kuin muutkaan koirarodut. On huomattava, että tämä mielikuva on pitkälti edelleen voimissaan corgirotujen osalta.

Huolimatta että tänä päivänä tutkitusti tiedetään corgiroduissa esiintyvän keskimääräistä enemmän tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Todennäköisyys sille, että corgi kärsii elämänsä aikana tuki- ja liikuntaelinsairauksista on merkittävästi suurempi kuin monissa muissa roduissa, johtuen ääripiireistä, koirien liioitellusta ulkomuodosta.

Koirarotujen terveydessä on huomattavia eroavaisuuksia. Tästä huolimatta kaikkia koirarotuja saa markkinoida perusterveinä.

Kaupunkioloissa näkee ulkomuodoltaan monenkirjavia koiria, ihan kaikkialla. Moniko meistä osaa ajatella, että koiran ulkomuoto, poikkeavan matala, liioiteltu rakenne, voi aiheuttaa koiralle paljon haasteita ja jopa suoranaista kärsimystä?

Julkisuudessa matalaraajaisten koirien terveysongelmista, muiden kuin mäyräkoirien osalta, on alettu kertoa kattavammin vasta viime aikoina.

Jalostusasiantuntija Katariina Mäki: Retrogeenit - yhdestä lyhytraajaisuus, toisesta välilevyrappeuma

Eläinfysioterapeutti Tiina Kuusiston luento: Corgien rakenne ja liikkuminen eläinfysioterapeutin näkökulmasta.

Rotuyhdistys tiedonlähteenä


Rotuyhdistys jakaa tietoa varsin niukasti ja valikoidusti. Terveyttä edistävät toimet eivät ole olleet niin tehokkaita, kuin mitä olisi ollut tarpeen. Lisäksi suosituksia kattavista terveystutkimuksista noudatetaan heikosti.

PEVISA-ohje sisältää tutkimuspakon, tiettyjen ominaisuuksien osalta, mutta ohje ei sisällä lainkaan jalostuksellista edistymistä tukevia raja-arvoja, saati tärkeitä kattavia selkälausuntoja. Tutkittavien ominaisuuksien osalta terveitä koiria on todella vähän.

Tiedot ongelmien yleisyydestä ja vakavuudesta yllättivät ja sitten kohtasimme rodun vakavimmat haasteet itse. Pitääkö jokaisella ongelmat osua ensin omaan koiraan ennen kuin ihminen ymmärtää, että jotain on pielessä? Toivottavasti ei. 

Rippe


Tunteet rakkaus, kaipaus ja syyllisyys, kulkevat käsi kädessä, kun ajattelen selkäsairauteen menehtynyttä ystävääni. Ripen kuoleman jälkeen osallistuin Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen pilottiin surutyöstä.

Eläinten ystävä -lehden artikkeli Täysin normaali suru, on todella lohduttava.

”Teinkö päätöksen liian aikaisin vai liian myöhään? Olisiko vielä ollut jotakin tehtävissä, joutuiko eläin kärsimään? Vastuu eläimestä on hirvittävän rankka. Syyllisyys ja vastuu ovat valtavan isoja kysymyksiä ihmiselle, ja niistä keskustelu vaatii paljon tilaa.”


Lainaus artikkelista, jonka löydät kokonaisuudessaan tästä. Lukusuositus. 💗

Syyllisyys ja vastuu


Syyllisyys ja vastuu ovat todella niin valtavan isoja kysymyksiä, että näitä aiheita toivoisi käsiteltävän koko rotuyhteisön voimin. Kipeitä kokemuksia rodun vakavimmista terveysongelmista ja menetysten aiheuttamaa tuskaa, ei tulisi jättää pelkästään yksittäisten lemmikinomistajien ja kasvattajien kannettavaksi. 

Avointa keskustelua ei ole avattu. Tätä en olisi arvannut rotua valitessani.

Vastuun kantaminen tarkoittaisi virallista, kollektiivista tukea menetyksen kokeneille, ennaltaehkäisevien, terveyttä edistävien toimien välitöntä tehostamista.

Asiantuntijasuositukset


Onko olemassa jokin erityinen syy tai peruste olla ottamatta tosissaan asiantuntijasuosituksia, joiden tutkitusti tiedetään edistävän rotukoirien terveyttä?

Rotukoiramaailmassa suurinta huolta ja murhetta eivät tunnu aiheuttavan koirien sukupolvelta seuraaville periytyvät vakavat terveysongelmat, vaan se, jos moniongelmaisten rotujen nykyistä, usein monella tapaa liioiteltua ulkomuotoa, ei kyetä säilyttämään.

Miten toteutuvat rodunjalostuksessa eläinsuojelulain koirajalostusta koskevat säädökset?

Eläinsuojelulaki kieltää eläinjalostuksen, josta voi aiheutua eläimelle kärsimystä tai merkittävää haittaa eläimen terveydelle tai hyvinvoinnille.

Tätä aihetta sivusi viimeksi eilen Pieniamerikanpaimenkoira ry:n järjestämällä, kaikille avoimella selkäterveysaiheisella luennolla, Kennelliiton luustoasiantuntija Anu Lappalainen. Kiitos Pieniamerikanpaimenkoirat ry ja kiitos Anu Lappalainen.

Edistääkö uusi eläinten hyvinvointilaki muutosta? Toivottavasti.

Oman rotuni osalta kattavat selkälausunnot tulisi liittää PEVISA-ohjeeseen, raja-arvojen kera, koska tällä saavutettaisiin koirien kannalta merkittäviä etuja. Tutkimaton ei tarkoita tervettä.

Kattavat terveystutkimukset ja näiden pohjalta tehdyt jalostuskarsinnat sekä retrogeenin esiintymisen vähentäminen roturisteytysten avulla, ei vain vähentäisi selkäsairauksiin sairastuvien koirien lukumäärää, vaan myös lisäisi koirille kipeästi kaivattua raajapituutta, ja tätä kautta koirien toimintakyky ja luustoterveys paranisivat. Merkittäviä etuja!

Rotuvalinta


Rotuvalintaa tehdessä on monta tärkeää asiaa mitä kannattaa pohtia.
Terveys on pohdittavista asioista tärkein.

Kiitos

Kiitos Jenna Lehtonen. 💗 Ystävät! 💗


© Pia Grönroos