Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvajournalisti Jenna Lehtonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvajournalisti Jenna Lehtonen. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. elokuuta 2024

HS haastattelu


Meitä haastateltiin Helsingin Sanomiin.

Haastattelu,johon osallistuimme, on jatkoa Helsingin sanomissa aiemmin julkaistuun, eläinlääkäri Riina Larmelan haastatteluun, jonka pääset lukemaan tästä.

Linkki meidän haastatteluun löytyy blogikirjoituksen lopusta.

Omakohtaiset kokemukset


Ripen halvaannuttua ja menehdyttyä vakavaan selkäsairauteen, tein lupauksen, että yritän parhaani mukaan lisätä ihmisten tietoisuutta corgirotujen terveysongelmien suhteen.

Ripen kuolemasta aiheutunut suru, on musertavimpia kokemuksia elämässäni koskaan. Ajattelen, ettei yhdenkään eläimen tulisi joutua kärsimään oman ulkomuotonsa tähden.

Iralla kondrodystrofisesta rakenteesta aiheutuvat rotutyypilliset sairaudet, tulivat osaksi arkea, pikku hiljaa. Vuosien kuluessa, edetessään, sairaudet rajasivat Iran mahdollisuuksia normaaliin elämään. Kivut hankaloittivat Iran elämää monella tapaa.

Ira teki kaikkensa sopeutuakseen vaikeaan tilanteeseen.

Kärsimystä on raskas hoitaa, menetystä vaikea hyväksyä.

Ira pysyi läpi elämänsä omaa perhettä kohtaan hellänä, leikkisänä ja huolehtivana, juuri sellaisena, kuin me kaikki syvästi Iraa rakastaneet haluamme Irpukan muistaa. 💗

Musertavampia syitä eutanasialle, kuin oman rakkaan koiran halvaantuminen, tai se, että koiran jalat yksinkertaisesti loppuvat kesken elämän, on vaikea löytää.

Pepin tilanne on, kiitos kattavien senioritarkkien, tiedossamme.

Rotutyypilliset terveysongelmat


Ongelmat mitä rodussani on, ovat vaikeita. Selkäsairauksista vapaita linjoja ei ole, rotu on ääripiirteinen. Hyvinvointia alentavia ääripiirteitä ei ole helppo tunnistaa.

Corgien kerrotaan soveltuvan, rotuun yleistyneistä, vaikeista tuki- ja liikuntaelinvaivoista huolimatta, urbaaniin ympäristöön. Tätä rodun markkinointilausetta toivoisin pohdittavan uudemman kerran, samoin kuin toteamusat siitä, miten koirat ovat melko oireettomia, heikosta luustoterveydestä huolimatta.

Kipujen tulkinta on haaste aina, mutta erityisesti se on sitä silloin, jos terveysongelmien, kuten heikon luustoterveyden merkitystä koirien hyvinvoinnille pyritään millään tapaa väheksymään.



Kiitos toimittaja Marilla Parhiala!
Kiitos HS!

Kiitos Jenna Lehtonen!
Olet täyttä kultaa! Kiitos luvasta julkaista ottamasi kuva Irasta Helsingin Sanomissa.
Itkin, kun näin tän kuvan.

Meidän osuuden haastattelusta pääset lukemaan tästä.




© Pia Grönroos


lauantai 9. joulukuuta 2023

Koiramessut 2023

Näyttelykävijä
Helsingin messukeskuksessa järjestettävä, vuoden merkittävin näyttelytapahtuma lähenee. Kuva ei liity tapahtumaan, tähän harrastuslajiin kylläkin.

On ollut huikeaa huomata, miten valtavan suuri merkitys Kuvajournalisti Jenna Lehtosen Koira haudattuna-projektilla on ollut! Huomiot epäkohdista, mitä Lehtonen näyttelytoiminnasta nosti dokumentaaristen kuvien kautta vuosi sitten esiin, esiintyminen MTV:llä ajankohtaisohjelmassa, aihetta käsittelevät blogikirjoitukset, ja podcast, ovat pakottaneet Kennelliiton reagoimaan.

Kuvajournalisti Jenna Lehtonen ansaitsisi toiminnastaan Kennelliiton ansiomitalin!

Ensimmäistä kertaa ikinä, Kennelliitto ohjeistaa näyttelyihin osallistujia, ja messarissa on Kennelliiton toimesta hyvinvointitarkkailijoita, jotka tarvittaessa ohjaavat, ja myös palkitsevat näytteilleasettajia. Kennelliiton tekemät muutokset ja ohjeistukset ovat oikeansuuntaisia.

Koiramme-lehdessä 11/23, niin ikään, päätoimittaja Tapio Eerola toi esiin samoja tärkeitä huomioita koiranäyttelyharrastuksesta, kuin mitä Lehtonen aiemmin, siitä miten näyttelyt ovat mitä suurimmassa määrin ihmisten sosiaalinen tapahtuma, ja että näyttelyt ovat viihdettä.

Eerola kysyy, missä kulkee sallitun pakottamisen rajat? Kiitos tästä artikkelista!

Olen harrastanut koiranäyttelyitä, ja miettinyt tätä lajia paljon. Meni aikansa, ennen kuin omalla kohdallani osasin kyseenalaistaa toimintani, osallistumisen näyttelyihin, koirien näytteille asettamisen, ja ennen kuin opin huomioimaan koiriemme omat mieltymykset tätä harrastuslajia kohtaan.

Uskon, että yhtenä syynä hitaaseen kehityskulkuun oli rotuyhteisössä vallitseva, näyttelytoimintaa korostava harrastuskulttuuri.

Näyttelyharrastus ohjaa jalostusta


Jalostukseen käytettävälle koiralle rotuyhdistys suosittaa näyttelytulosta. Näyttelytoiminta ja ulkomuototuomareiden arviot koirista, ovat rotuyhteisössämme niin korostuneen tärkeässä osassa, että välistä tuntuu kuin koiria kasvatettaisiin näyttelykehiä varten. Toisin kuin terveystutkimussuosituksia, näyttelytulossuosituksia kasvattajat noudattavat tarkasti. Yhdistystasolla näyttelytoimintaan panostetaan todella paljon, suhteessa paljon enemmän, kuin mihinkään muuhun toimintaan. 

Näyttelytoimintaan panostetaan huomattavan paljon, ja vastaavasti satsaukset koirien terveyteen ja hyvinvointiin, tai koirien hyvinvointia lisäävien nykyaikaisten koulutusmenetelmien esille tuontiin, jäävät minimiin.

Jostain syystä pidetään itsestään selvänä, että rotuun syntyvä koira on näyttelykoira. Sijoituskoirille haetaan yksinomaan näyttelyharrastuksesta kiinnostuneita koteja. Pentukoiran harrastusvalinnat on lyöty lukkoon, jo ennen kuin pentu muuttaa kasvattajan luota uuteen sijoituskotiinsa.

Koiranäyttelyistä annetaan yltiöpositiivinen kuva. Koiranäyttelyitä kehutaan mm. erinomaisena tilaisuutena sosiaalistaa koiria. Todellisuudessa koiranäyttelytilanne soveltuu koiran sosiaalistamiseen huonosti. Näyttelytilanne voi olla koiralle todella raskas ja stressaava. Etenkin, jos asiaa ei ole mitenkään harjoiteltu ennalta. 

” Jotta koira voi viettää mukavan päivän koiranäyttelyssä, tulee sen olla totutettu muihin koiriin ja ihmisjoukkoihin. Näyttelyssä ulkomuototuomari tutkii koiran, joten koiran tulee olla opetettu siihen, että sitä käsitellään. Koiran tulee myös olla opetettu siihen, miten se kehässä esitetään. Näyttelyissä esiintymistä voi opetella erilaisissa treeneissä ja match show’ssa.

Omistajan tulee opetella lukemaan koiraansa ja osata arvioida, onko koiranäyttelyt sellainen harrastus, joka sopii omalle koiralle. Jos koira on arka tai aggressiivinen, ei sen paikka ole koiranäyttelyissä.”

Lainaus Kennelliiton näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan puheenjohtaja sekä Voittaja-näyttelyiden toimikunnan puheenjohtaja ja ulkomuototuomari Kimmo Mustosen blogikirjoituksesta. Koiranäyttelyissä on esiinnyttävä koira ehdoilla.

Lukusuositus tälle loistavalle blogikirjoitukselle!

Missä kulkee sallitun pakottamisen rajat?


En muista koskaan nähneeni, lukeneeni tai kuulleeni, omassa rotuyhteisössäni mainittavan, miten näyttelyharrastuksessa, kuten muissakin harrastuslajeissa, tulisi erityisesti ottaa huomioon koiran oma mieltymys lajia kohtaan. Että harrastaa tulisi koiran ehdoilla.

Olinkin erityisen ilahtunut lukiessani Mustosen blogikirjoitusta aiheesta.

Kuvia ja videoita koiranäyttelyistä katsoen, nousee herkästi esiin se, miten suuri osa koirista on näyttelyissä selkeästi epämukavuusalueella. Osa koirista on lievästi huolestuneita, osa voimakkaasti stressaantuneita, osa on pelokkaita. Osa koirista pelkää tilaneessa niin paljon, että pyrkii esittäjänsä syliin turvaan. Osa korista pyrkii pakoon tuomarin käsien alta.

Koiran tunnetiloja ei valitettavasti tunnisteta, tai ei huomioida, ei omistajan, mutta ei myöskään aina ulkomuototuomarin osalta. Huolimatta koiran esittämistä selkeistä pelkoeleistä, ulkomuototuomari voi antaa koiralle erinomaisen laatuarvostelun.

Koiraharrastajia tulisi ohjeistaa, asiantuntijatietoon pohjaten, konkreettisin esimerkein, kuvin ja videoin, miten koirien tunne-elämää ja elekieltä tulkitaan.

Petrattavaa on, mutta nyt suunta on oikea. 

Jalostusta ajatellen


Meillä on jo nyt merkittävä määrä näyttöä siitä, ettei näyttelytoiminta paranna koirien terveyttä ja toimintakykyä. Ulkomuoto-ominaisuuksien palkitseminen on johtanut liioiteltujen piirteiden lisääntymiseen.

Jotta parhaat koirat päätyisivät jalostukseen, jalostuksen tueksi tulisi kehittää koirien tervettä rakennetta ja luonneominaisuuksia arvioiva, asiantuntijapohjainen arviointimenetelmä. Jalostusarvoa tarkastellessa tulisi huomioida koiran rakenne, terveystulokset, geenitestitulokset, luonneominaisuudet, mutta myös jälkeläisnäyttö.

Koirien asettamisesta paremmuusjärjestykseen ulkomuodon perusteella tulisi luopua.



Kuva © Kennel Hallahukan

Ps. Kuvan L-kokoinen limevihreä näyttelyteltta on kaupan. Mikäli kiinnostut tekemään tarjouksen hyväkuntoisesta, uudenveroisesta näyttelyteltasta, tee se sähköpostilla hallahukan@gmail.com. Teltta sijaitsee Ylöjärvellä. Kulkeutuu myös Tampereelle. Ei postitusmahdollisuutta.


lauantai 16. syyskuuta 2023

Mitä kuuluu Irpukka?

📷 Kuvajournalisti Jenna Lehtonen
Helmikuussa 2023, Iralla diagnosoitiin osin vaikea-asteinen nivelrikko, useissa nivelissä. Tätä ennen Iralla on diagnosoitu vaikeita, kondrodystrofisen rakenteen ja kapean geenipoolin aiheuttamia terveysongelmia. Ira on kärsinyt terveysongelmista jo vuosia. Iran elämää varjostavat nivelkipujen lisäksi ääniarkuus ja reaktiivisuus. Kipujen osuus Iralla esiintyviin käytösongelmiin on merkittävä.

Maaliskuussa 2023 kuvajournalisti Jenna Lehtonen kävi dokumentoimassa Iran arkea kotonamme.  

Olin aiemmin alkuvuodesta osallistunut Jenna Lehtosen Koira haudattuna podcastiin, jossa kerroin kokemuksia corgiroduista, niin kasvatustyön kuin aivan tavallisen koiraharrastajan näkökulmastaa. Dokumentaatiokuvaus täydensi tätä kokonaisuutta. Kokemus oli syvästi koskettava. Jenna on aivan huikea ammattilainen!

Galleria Irasta ja blogikirjoitus corgiroduista kiinnostuneille, syventävine asiantuntijalinkkeineen löytyvät Koira haudattuna-sivustolta.

Jennan työtä voi tukea jakamalla Koira haudattuna-podcast ja blogilinkkejä, sekä hankkimalla kantaa ottavia tuotteita verkkokaupasta. Kiitos työstäsi Jenna Lehtonen! Kiitos, että saimme osallistua! 💗

Suomen eläinsuojeluyhdistys SEY julkaisi Eläinten ystävä-lehdessä artikkelin Sairaiksi jalostetut. Saimme olla mukana tässä haastattelussa. Artikkeli julkaistiin vasta netissä ja pääset lukemaan sen tästä. Kiitos SEY! 💗

Toivon, että kaikesta tästä on apua, omasta koiranpennusta haaveileville. Vaikuttavimmat tekijät koiran hyvinvointia ja terveyttä ajatellen tehdään vastuullisten rotu- ja kasvattaja valintojen kautta.

Tällä hetkellä koirista on ylitarjontaa


Vastuullinen kasvattaja huomioi markkinatilanteen. Ei ole mitään järkeä tuottaa lisää pentuja, etenkään, jos yhdistelmä ei täytä rodun jalostussuosituksia minimivaatimuksia laajemmin. Minimivaatimukset täyttäviä yhdistelmiä ei markkinoille kaipaa kukaan.

Jos tällaisessa rodussa kasvattaja kykenee tuottamaan pentueita kuin liukuhihnalta, hälytyskellojen kannattaa soida. Kyse ei ole jalostuksesta, vastuullisista jalostussuunnitelmista, vaan pelkästään bisneksestä, jota ei kannata tukea.

Pennun sijaan, lemmikistä haaveilen kannattaa pohtia, voisiko tarjota kodin kodinvaihtajalle. Kodinvaihtaja, tai rescuekoira, voivat olla erinomainen valinta perheen lemmikiksi.  

Aikuisia kodinvaihtajia tarjoavat mm.: 

Kodittomien eläinten yhdistys Bim Mustakorva ry. 

Kodittomat.info.

Rescuetoiminnassa vastuullisuuden merkitys korostuu. Rescueyhdistys Kulkurit ry on alalla pitkään toiminut yhdistys. Yhdistyksen toimintaa voi tukea monella tapaa, mm. jäsenyyden kautta.

Irpukka


Kulunut kesä on ollut meille paikoin äärimmäisen vaikea ja raskas. Iran vointi on vaihdellut rajusti. Tunnen suurta huojennusta ja iloa, että tilanne on helpottunut tästään merkittävästi.

Tästä aiheesta enemmän seuraavassa blogikirjoituksessa. 💗


© Pia Grönroos

lauantai 21. tammikuuta 2023

Palautetta Koira haudattuna-podcastista

Ennen palautetta, Pieniamerikanpaimenkoirat ry:n järjestämästä selkäterveysluennosta vielä sananen.

Useissa selkäongelmista kärsivissä roduissa ponnistellaan koirien selkäterveyden edistämiseksi, ja tähän luennoitsija, Kennelliiton luustoasiantuntija Anu Lappalainen, kannusti runsaslukuista yleisöään.

Jalostuskoirat kannattaa kuvauttaa kattavasti, IDD tuloksia pitää hyödyntää! Kannattaa jalostaa, painotti Lappalainen.

Retrogeeneistä puhuttaessa huomio kiinnittyi erityisesti vuonna 2017 löydettyyn CFA12 mutaatioon, jonka tiedetään lyhentävän matalaraajaisten koirien raajoja yhdessä CFA18 mutaation kanssa. CFA12 vaikutus ei valitettavasti jää tähän. CFA12 mutaatio rappeuttaa koiran selän välilevyt, varsin varhaisessa vaiheessa, jo ensimmäisen elinvuoden aikana. Paljon tavanomaista aikaisemmin, kuin CFA12 vapaissa roduissa.

Muistan lukeneeni tästä ensimmäisen kerran tolleriyhdistyksen sivuilta. Oma rotuyhdistys ei asiaan ole ottanut kantaa. Olen seurannut facessa mielenkiintoista, kasvatustyöstään avoimesti kertovan, Toihan on kennel tollerikasvattajan sivua, jo usean vuoden ajan. Suositukset!

Rodut, joihin CFA12 on fiksoitunut, joista ei enää löydy riittävää vaihtelua jalostusta ajatellen, ovat erityisessä riskissä. Lappalainen suositti näissä hyödyntämään roturisteytyksiä.

Koira haudattuna

 
Sitten Koira haudattuna - podcastista tulleeseen palautteeseen. Koira haudattuna- podcast on tällä hetkellä suosituimpien podcastien listalla kolmantena. Ihan huikeaa! Onnea podcastin tuottaja ja toimittaja Jenna Lehtonen! 💓 Jenna tekee aivan loistavaa, rotukoirien terveyttä edistävää työtä!

Omasta osuudestani olen saanut todella paljon myönteistä ja kannustavaa palautetta! Kiitos kaikille, todella paljon! 💓💓

Haastattelutilanne oli todella jännittävä, kysymyksiä emme harjoitelleet etukäteen. Osa kysymyksistä yllätti, ja se vähän kuuluu tallenteessa. Muutamia pieniä pilkkuvirheitä haastatteluun jäi, ne menkööt jännityksen piikkiin. Suurilta asiavirheiltä sen sijaan vältyttiin.

Palaute ei ole ollut tietenkään pelkästään myönteistä.

Osa rotuharrastajista pahoitti mielensä, koska podcastissa puhuttiin corgiroduista yleisesti. Ruotsalainen Agria-raportti, jonka tuloksiin haastattelussa viittaan, käsittelee corgirotuja yhtenä rotuna. Tämä olisi ollut hyvä hoksata sanoa ohjelmassa selkeästi. Pahoittelut tästä.

Monelta osin corgirotujen terveysongelmat ovat yhteiset, ja molemmat rotumuunnokset hyötyisivät nykyistä voimakkaammista toimista koirien terveyden edistämiseksi.

KoiraNet terveystulokset welsh corgi cardigan.
KoiraNet terveystulokset welsh corgi pembroke.

Kiitän tärkeästä huomiosta ja palautteesta tältä osin. Osaan olla jatkossa tarkempi.

Osa on tulkinnut, ettei tiedot kattavasti terveystutkittujen, terveiden koirien vähäisestä määrästä pidä paikkaansa, mutta kyllä ne valitettavasti pitävät. Heikko terveystilanne ei ole kuvitelmaa. SWCS ry sai keväällä 2022 moitteet Kennelliitolta, terveystuloksia ei ole kyetty hyödyntämään toivotulla tavalla.

Omassa rodussani, welsh corgi cardigan, vuonna 2022 syntyneistä 72 pentueesta, vain seitsemässä vanhemmilla on kattavat, suositusten mukaiset terveystulokset. Miten selkäterveyttä on ajateltu jalostaa ilman tuloksia? Ei ehkä olekaan ajateltu? Kattavien terveystutkimustulosten hyödyntäminen on rodussamme täysin alimitoitettua. Selkäterveyteen, terveyteen ja jalostusvalintoiihin ylipäätään, tulisi kiinnittää paljon nykyistä enemmän huomiota.

Olin valmistautunut ottamaan vastaan kriittistä palautetta, koskien podcastin asiasisältöä. Osa palautteesta ampui ohi aiheen. Otan kantaa myös näihin väittämiin.

Asiantuntijuus


Jos toimittaja ohjelmaa koostaessaan, on halunnut päästää ääneen tavalliset koiranomistajat, ei sisältövaatimuksia kannata mitoittaa asiantuntijatason mukaan. Jos haluaa kuunnella asiantuntijoita, kannattaa kuunnella asiantuntijoita. Suositan todella rotuharrastajia ja kasvattajia osallistumaan asiantuntijavetoisille luennoille ja koulutuksiin.

Maanantaikappale


Entä mitäpä olette mieltä esitetyistä näkemyksistä, joissa selkäsairauteen sairastunutta koiraa kuvattiin "yksittäiseksi maantaikappaleeksi". Mielipide se on tämäkin, mutta entä ne perusteet?

Maantantaikappaleella viitataan usein yksittäiseen vialliseen, heikkoon tavaraan tai tuotteeseen. Tässä kyseiset henkilöt eivät ilmeisesti tiedä, tai ymmärrä, että jokainen corgirodun edustaja kantaa tavanomaista korkeampaa alttiutta sairastua vakaviin selkäsairauksiin. Selkäsairaudet ovat tällä hetkellä rodussani yleisin nuorten koirien kuolinsyy. Siinäpä maanantaita kerrakseen. Aktiivisia toimia selkäsairauksien vähentämiseksi ei rodussa ole tälläkään hetkellä.

Vastuutonta kasvatustyötä

" On vastuutonta käyttää jalostukseen tällaista sekundaa."  Täydellisiä koiria meillä ei ollut, mutta teimme parhaamme.

Kun laittaa jalostustietojärjestelmässä laajaan hakuun cardigan nartun, jolla on jalostussuositusten mukaisesti luonnetestitulos, lonkat C tai paremmat, kattavasti kuvattu selkä, korkeintaan lievin IDD muutoksin, saa tuloslistauksen yhtä hienoista koirista, kuin mitä meidän Rippe oli. Montako narttua löytää?


Ira ei terveystuloksiltaan jäänyt Rippeä heikommaksi. Leikkisänä, hellän äidillisenä ja äärimmäisen nokkelana harrastuskaverina, Ira oli koiristamme suosikkini ensimmäisen pentueen äidiksi. Iran selässä on lieviä vikoja, joista syistä Iralle hyväksyttiin ainoastaan kattavasti selän osalta virallisesti terveystutkittuja, muutosten osalta terveitä, hyväluonteisia sekä komeita sulhasehdokkaita.

Ira sairastui ääniarkuuteen reilun kolmen vuoden ikäisenä trauman seurauksena, ja pentuehaaveista Iran kohdalla luovuttiin. Peppi on Ripen tavoin, lempeän luonteensa ansiosta kerännyt melkoisen ihailijajoukon ympärilleen.

Peppi on terveystuloksiltaan koko rodun tervein koira. Peppi on tutkimushistorian ainoa kattavat terveet tulokset saanut welsh corgi cardigan. Mihin riittää, että rodussa on terveitä koiria yhden käden sormin laskien? Miten edistää terveyttä näin vaikeista lähtökohdista? Miten kantaa vastuuta? Miten turvata syntymättömien pentujen oikeus terveyteen?

Peppi testattiin virallisesti CDDY testillä vuonna 2020, ja Ira vuotta myöhemmin. Molemmat koirista ovat testitulokseltaan homotsygootteja. Saatuani Pepin tulokset luovuin viimeisestä haaveesta koskien puhdasrotuista corgipentuetta. Ira testattiin tieteelle. Olin jo aiemmin luvannut lähettää CDDY testitulokset IVDD sairautta tutkivalle asiantuntijalle, mikäli Peppi ja Ira testattaisiin. Pidin lupaukseni.

Koirillemme teetettyjen virallisten kattavien terveystutkimusten, ja DNA testausten, toivon edistävän terveysongelmien ehkäisemiseksi parhaillaan tehtävää tieteellistä tutkimustyötä, ja tätä kautta tulokset toivottavasti tulevaisuudessa parantavat koirien mahdollisuuksia terveyteen ja hyvinvointiin.

Olisin vielä mielelläni teettänyt Pepillä monirotuisen pentueen, syistä, jotka asiantuntija Anu Lappalainen selkäluennollaan toi esiin, mutta sopivaa sulhoa emme valitettavasti kohdanneet. 

Rotuvalinta


Osa podcastia kritisoineista oli sitä mieltä, että rodun valittuaan ja vielä etenkin, kun omistaa useita saman rodun edustajia, menettää oikeutensa kertoa julkisesti rotua ja sen kasvatustyötä koskevista epäkohdista. On ihan oma syy, että on tähän mukaan lähtenyt. Pitäisi ymmärtää olla hiljaa, kun on "itse kussut omiin muroihinsa vieläpä kolmesti".

On totta, etten ymmärtänyt corgirotujen haasteita rotua valitessani. Terveysongelmien vakavuus ja yleisyys konkretisoituvat minulle vasta rotuharrastukseni myötä.

Rotuvalinta-aihetta käsittelin myös aiemmassa blogikirjoituksessa, jonka löydät tästä.

Rotuyhteisöä leimaa hiljainen hyväksyntä kondrodystrofian ja heikon luustoterveyden aiheuttamia hyvinvointihaittoja ja liitännäissairauksia kohtaan. Heikosta luustoterveydestä huolimatta corgien kerrotaan pärjäävän mukavasti.

Tämä on rodun myyntiä ja markkinointia ohjaavien tahojen, lähinnä kasvattajien näkemys asiasta. Rotukupla, johon harrastajat uppoavat. "Koira on muutakin kuin lonkat." Muistan rotuharrastukseni alkuaikoina käyttäneeni rotuyhteisöltä oppitua tapaa, sulkea silmät vastuulta.

On helpompaa pyrkiä ottamaan ongelmat vastaan vaikutuksiltaan vähäpätöisinä, kuin kohdata asia, kuten se on. Heikko luustoterveys on koiralle aina todella vaikea haaste. Tästä olemme vastuussa. Meistä jokainen.

Ketä ja mitä suojelemme, jos rodun ongelmista, lemmikkien ja perheenjäsenten ja omistajien kokemista haasteista ja murheista, on lupa kertoa vain sisäpiiritietona, jos silloinkaan?

Valitettavasti yhä edelleen terveystutkimusten merkitystä ja heikkojen terveystulosten merkitystä näkee vähäteltävän. Luustosairaita koiria pidetään terveinä ja suosituksista tärkeimmät sivuutetaan. Toivon, että tästä aiheesta käytäsiin paljon nykyistä laajempaa keskustelua.

Rodussa esiintyviä, vakavia perinnnöllisiä sairauksia, vastustetaan vastuullisten jalostusvalintojen avulla, kattavaa terveystutkimustietoa hyödyntäen. Näin sen pitäisi olla. Jalostuksen tavoiteohjelman, tulisi olla katsaus rodun nykytilaan. Oman rotuni osalta JTO:n tiedot eivät pidä kaikkineen paikkaansa.

Kasvattajien tulisi noudattaa jalostuksen tavoiteohjelmaan kirjattuja suosituksia, yleisiä koirien terveyttä ja hyvinvointia edistäviä suosituksia, eläinsuojelulakia ja koirajalostusta koskevia säädöksiä, teettää roturisteytyksiä, jotta rodun terveydentila kohenisi. Liioitelluista piirteistä tulisi asteittain luopua.

Tällä hetkellä, näillä tiedoilla, suositan terveestä ja pitkään terveenä pysyvästä lemmikistä haaveilevia hankkimaan koiran normaalirakenteisesta/sopusuhtaisemmasta rodusta, joita on useita, sillä liioitellut ääripiirteet aiheuttavat koirille kärsimystä.

Elämässä ei tule valmiiksi, mutta tämän asian olen nyt oppinut. Oppimatkalle sain tuekseni parhaat mahdolliset oppaat, rakkaat koirani.

Lisää ajatuksia rotuvalinnasta, vastuullisesta kasvatustyöstä ja jalostusvalinnoista, löydät tästä blogista hakusanoilla  Hallahukan kennel ja vastuullinen kasvatustyö.


Hallahukan kennel Viimeinen mohikaani




© Pia Grönroos











keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Koira haudattuna – podcast


Sain kutsun osallistua kuvajournalisti Jenna Lehtosen tuottamaan, koiramaailman epäkohtia käsittelevään podcast – ohjelmaan, Koira haudattuna. Otin kutsun vastaan. Haastattelu oli todella jännittävä ja mielenkiintoinen kaikkine studio-olosuhteineen.

Kiitos kutsusta! 💗 Podcastia pääsee kuuntelemaan tästä. Kuuntelusuositus koko Koira haudattuna-sarjalle!

Kuvajournalisti Jenna Lehtonen


Arvostan Jennan työtä todella paljon. Jenna on viestinnässään selkeä ja ymmärrettävä. Kuvat ovat kauniita, laadukkaita ja kerronnallisia. Mikä parasta tässä, Jennalla on hallussaan koko sosiaalisen median kenttä. Tavoitettavuus Facebookin, Tik tokin, Instagramin, oman bloginsa, ja Spotifyn ja SoundCloudin kautta on erinomainen.

Siinä missä omat koirasuhteeni ovat olleet enemmän perhekoiratasoa, Jennalle syventävää tietoa rotukoiramaailmasta ja sen ongelmista on kertynyt, oman rotunsa, cavalierien kautta huomattavan paljon.

Meitä kahta yhdistää rakkaus koiriin ja huoli rotukoirien terveydestä.

Haastattelun jälkeen jäin pohtimaan erityisesti kysymystä siitä, miksi rotua vaihtaessani en tehnyt taustatöitä uuden rodun suhteen koirien terveyden osalta. Kotona tivasin itseltäni lisää perusteita tähän. 

Rotuvalintaa tehdessäni minulla oli vankka uskomus siitä, ettei corgirotu ole sen sairaampi kuin muutkaan koirarodut. On huomattava, että tämä mielikuva on pitkälti edelleen voimissaan corgirotujen osalta.

Huolimatta että tänä päivänä tutkitusti tiedetään corgiroduissa esiintyvän keskimääräistä enemmän tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Todennäköisyys sille, että corgi kärsii elämänsä aikana tuki- ja liikuntaelinsairauksista on merkittävästi suurempi kuin monissa muissa roduissa, johtuen ääripiireistä, koirien liioitellusta ulkomuodosta.

Koirarotujen terveydessä on huomattavia eroavaisuuksia. Tästä huolimatta kaikkia koirarotuja saa markkinoida perusterveinä.

Kaupunkioloissa näkee ulkomuodoltaan monenkirjavia koiria, ihan kaikkialla. Moniko meistä osaa ajatella, että koiran ulkomuoto, poikkeavan matala, liioiteltu rakenne, voi aiheuttaa koiralle paljon haasteita ja jopa suoranaista kärsimystä?

Julkisuudessa matalaraajaisten koirien terveysongelmista, muiden kuin mäyräkoirien osalta, on alettu kertoa kattavammin vasta viime aikoina.

Jalostusasiantuntija Katariina Mäki: Retrogeenit - yhdestä lyhytraajaisuus, toisesta välilevyrappeuma

Eläinfysioterapeutti Tiina Kuusiston luento: Corgien rakenne ja liikkuminen eläinfysioterapeutin näkökulmasta.

Rotuyhdistys tiedonlähteenä


Rotuyhdistys jakaa tietoa varsin niukasti ja valikoidusti. Terveyttä edistävät toimet eivät ole olleet niin tehokkaita, kuin mitä olisi ollut tarpeen. Lisäksi suosituksia kattavista terveystutkimuksista noudatetaan heikosti.

PEVISA-ohje sisältää tutkimuspakon, tiettyjen ominaisuuksien osalta, mutta ohje ei sisällä lainkaan jalostuksellista edistymistä tukevia raja-arvoja, saati tärkeitä kattavia selkälausuntoja. Tutkittavien ominaisuuksien osalta terveitä koiria on todella vähän.

Tiedot ongelmien yleisyydestä ja vakavuudesta yllättivät ja sitten kohtasimme rodun vakavimmat haasteet itse. Pitääkö jokaisella ongelmat osua ensin omaan koiraan ennen kuin ihminen ymmärtää, että jotain on pielessä? Toivottavasti ei. 

Rippe


Tunteet rakkaus, kaipaus ja syyllisyys, kulkevat käsi kädessä, kun ajattelen selkäsairauteen menehtynyttä ystävääni. Ripen kuoleman jälkeen osallistuin Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen pilottiin surutyöstä.

Eläinten ystävä -lehden artikkeli Täysin normaali suru, on todella lohduttava.

”Teinkö päätöksen liian aikaisin vai liian myöhään? Olisiko vielä ollut jotakin tehtävissä, joutuiko eläin kärsimään? Vastuu eläimestä on hirvittävän rankka. Syyllisyys ja vastuu ovat valtavan isoja kysymyksiä ihmiselle, ja niistä keskustelu vaatii paljon tilaa.”


Lainaus artikkelista, jonka löydät kokonaisuudessaan tästä. Lukusuositus. 💗

Syyllisyys ja vastuu


Syyllisyys ja vastuu ovat todella niin valtavan isoja kysymyksiä, että näitä aiheita toivoisi käsiteltävän koko rotuyhteisön voimin. Kipeitä kokemuksia rodun vakavimmista terveysongelmista ja menetysten aiheuttamaa tuskaa, ei tulisi jättää pelkästään yksittäisten lemmikinomistajien ja kasvattajien kannettavaksi. 

Avointa keskustelua ei ole avattu. Tätä en olisi arvannut rotua valitessani.

Vastuun kantaminen tarkoittaisi virallista, kollektiivista tukea menetyksen kokeneille, ennaltaehkäisevien, terveyttä edistävien toimien välitöntä tehostamista.

Asiantuntijasuositukset


Onko olemassa jokin erityinen syy tai peruste olla ottamatta tosissaan asiantuntijasuosituksia, joiden tutkitusti tiedetään edistävän rotukoirien terveyttä?

Rotukoiramaailmassa suurinta huolta ja murhetta eivät tunnu aiheuttavan koirien sukupolvelta seuraaville periytyvät vakavat terveysongelmat, vaan se, jos moniongelmaisten rotujen nykyistä, usein monella tapaa liioiteltua ulkomuotoa, ei kyetä säilyttämään.

Miten toteutuvat rodunjalostuksessa eläinsuojelulain koirajalostusta koskevat säädökset?

Eläinsuojelulaki kieltää eläinjalostuksen, josta voi aiheutua eläimelle kärsimystä tai merkittävää haittaa eläimen terveydelle tai hyvinvoinnille.

Tätä aihetta sivusi viimeksi eilen Pieniamerikanpaimenkoira ry:n järjestämällä, kaikille avoimella selkäterveysaiheisella luennolla, Kennelliiton luustoasiantuntija Anu Lappalainen. Kiitos Pieniamerikanpaimenkoirat ry ja kiitos Anu Lappalainen.

Edistääkö uusi eläinten hyvinvointilaki muutosta? Toivottavasti.

Oman rotuni osalta kattavat selkälausunnot tulisi liittää PEVISA-ohjeeseen, raja-arvojen kera, koska tällä saavutettaisiin koirien kannalta merkittäviä etuja. Tutkimaton ei tarkoita tervettä.

Kattavat terveystutkimukset ja näiden pohjalta tehdyt jalostuskarsinnat sekä retrogeenin esiintymisen vähentäminen roturisteytysten avulla, ei vain vähentäisi selkäsairauksiin sairastuvien koirien lukumäärää, vaan myös lisäisi koirille kipeästi kaivattua raajapituutta, ja tätä kautta koirien toimintakyky ja luustoterveys paranisivat. Merkittäviä etuja!

Rotuvalinta


Rotuvalintaa tehdessä on monta tärkeää asiaa mitä kannattaa pohtia.
Terveys on pohdittavista asioista tärkein.

Kiitos

Kiitos Jenna Lehtonen. 💗 Ystävät! 💗


© Pia Grönroos






keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Katse menneeseen

Welsh corgi cardigan
Southmore Tiny 1926

Notes: Text from advertisement in the 1927 Crufts show catalogue: The Cardigan Welsh Corgi Club is making a great effort to revive this almost extinct breed used on the mountains for bringing in the ponies. They are also delightful pets and full of intelligence and pluck. The above bitch (the ad includes a photo of Southmore Tiny) is very typical of her breed and a rich black, tan and white with great turn of speed for her size. Placed 1st at Lampeter, 1926.

Lähde: The Cardigan Archives


Rotukoirien terveysongelmat eivät ole uusi asia. Vielä 2000-luvun alussa, huolimatta siitä, että maailma oli jo hyvin tietoinen useilla koiraroduilla esiintyvistä vakavista terveysongelmista, olin itse onnistunut elää jotenkin pullossa tämän asian suhteen.

Tähän asiaan on onneksi kiitos monien asiantuntijatahojen ja vaikuttajien, tullut paljon muutosta.

Tervettä koirarotua etsivän rotuvalinta ei kohdistu liioiteltuja piirteitä sisältäviin koirarotuihin. Monet tunnistavat brakykefaalisten rotujen terveysongelmat. Muilta osin rotukoirien liioitellut piirteet ovat meidän ihmisten arjessa yhä vielä niin tavanomaisia, ettei tätä asiaa osaa ajatella, ennen kuin sitten osaa. Liioitellut piirteet ovat koiralle todellinen hyvinvointihaitta. 


Docstop Sairaan kaunis koira dokumentin insertti sivuaa myös corgirotuja. Dokumentin ohjaaja Nina Malmbergin haastattelu ja linkki ohjelmaan postauksen lopussa.

Eläintieto.fi  KLIK Jalostuksen hyvinvointiongelmiin puututtava aiempaa tehokkaammin

Vaikuttaja


Muutama vuosi sitten törmäsin onnekkaan sattuman kautta kuvajournalisti Jenna Lehtosen kuva-artikkeleihin ja tätä kautta myös blogiinsa. Lehtonen avaa bolgissaan rohkeasti rotukoirien ja etenkin oman rotunsa KLIK cavalier kingcharlesinspanielin, vakavia terveysongelmia. Lehtosen kuvat, videot, ohjelmalinkit ja kirjoitukset, tekivät minuun voimakkaan vaikutuksen. Jäin artikkeleidensa ansiosta todella pohtimaan asioita ja etenkin sitä, miten kukin meistä voi omalta osaltaan edistää rotukoirien terveyttä. 

Lehtosen blogin ansiosta löysin vuonna 2008 ilmestyneen Pedigree Dogs Exposed dokumentin ja sen jatko-osan Pedigree Dogs Exposed: Three Years On. Dokumentin ensimmäinen osa, Sairaaksi jalostettu, on esitetty Suomessa vuonna 2009. Linkit postauksen lopussa.

KLIK Kuvajournalisti Jenna Lehtonen: Mikä on syringomyelia. Kuvadokumentti on todella vaikuttava keino vaikuttaa. 

Lehtonen tuo videollaan esiin, miten cavalierit ovat vuosikymmenten kuluessa muuttuneet ulkoisesti todella paljon. Koiran ulkoisista ominaisuuksista on tullut yhä vain liioitellumpia. Näin on käynyt cavaljerien lisäksi todella monille koiraroduille. Myös corgiroduille. Corgikoirat olivat alunperin ketteriä ja ulkonäöltään monenkirjavia työkoiria. Geneettinen monimuotoisuus on ollut näiden alkukoirien terveyden perusta.

Geneettinen monimuotoisuus


Kennelliiton jalostusasiantuntija Katariina Mäki suositteli omalla facebook sivullaan YLE Areenassa esitettävää Luontomatkalla ohjelmaa, joka käsittelee mm. Isle Royale saaren susitutkimusta. Ohjelman edetessä käy ilmi miksi luustotutkimustulokset ovat niin tärkeitä hyvinvointimittareita, kuin mitä ne ovat. Kuin myös miten riskialtista haittageenien yleistyminen populaatiossa on.

Geneettinen monimuotoisuus todella on kaiken terveyden perusta. Ohjelma on jälleen katsovissa. Suosittelen lämpimästi. Jalostusasiantuntija Katariina Mäen kotisivut ovat tutustumisen arvoiset.

ELL Nina Mahlanen toi esiin vakavan huolensa samasta aiheesta. Luennollaan koiran immuunivaste, allergiat ja atopia, Mahlanen kertoi kasvattamastaan rodusta, cockerspanieleista. Vuonna 2020 rodun kotimaassa Englannissa, rekisteröitiin yli 25 000 cockerspanielia. Rodun geneettistä monimuotoisuutta mittaavassa tutkimuksessa vaihtelua rodun sisällä löydettiin ainoastaan 39 koirayksilön verran. Uhanalaiseksi luokiteltavien rotujen raja on 40 yksilöä.

Koirat ovat ulkoisesti edelleen helposti tunnistettavissa oman rotunsa edustajiksi, mutta kapea geneettinen perimä, tuottaa yhä enenevässä määrin periytyviä terveysongelmia. Sukusiitos johtaa elinvoimaominaisuuksien taantumiseen.

Welsh corgi cardigan


Lyhytraajainen corgikoira ihastuttaa.

Ovat söpöjä ja luonteeltaan todella kivoja koiria. Asiaan perehtymätön ei osaa ajatella tähän koiran liioitellun matalaan rakenteeseen liittyviä terveyshaittoja. Luotettavaa, objektiivista tietoa kondrodystrofisen rakenteen koirille aiheuttamista vakavista hyvinvointihaitoista ei ole kovin paljoa saatavilla.

Vuonna 2020 Englannissa rekisteröitiin enää 132 welsh corgi cardigania. Rotu on ollut kotimaassaan jo useita vuosia uhanalainen.

Miten suppea rodun welsh corgi cardigan geneettinen monimuotoisuus tällä hetkellä on? Minkä verran nykykoirissa on enää jäljellä rodun alkuperäisiä geenejä? Esiintyykö rodussa riittävää, koirien terveyttä edistävää geneettistä vaihtelua vai ovatko koirat geneettisesti toistensa kopioita? Miten realistiset mahdollisuudet terveyteen ja hyvinvointiin tähän rotuun syntyvillä koirilla on?

Nämä olivat kysymyksiä, joita pohdin kasvattajaharrastukseni viime metreillä. Jotain olisi ollut tehtävissä, mutta näin jälkikäteen ajatellen, heräsin tähän vähän myöhässä. Tästä aiheesta lisää blogissa vuoden 2022 puolella. Toivotan hyvää uutta vuotta!

Btw. Suosituin koirarotu vuonna 2020 Englannissa, oli sekarotuinen koira.



© Pia Grönroos



Herkille tiedoksi. Osa linkkien kuvamateriaaleista sisältää voimakkaita kohtauksia sairaista koirista. Docstop Sairaan kaunis koira dokumentin ohjaaja Nina Malmbergin KLIK haastattelu ja linkki ohjelmaan KLIK tässä.

Jemima Harrisson KLIK Pedigree Dogs Expoced: Three years on.
Jemima Harrison KLIK Pedigree Dogs Expoced The blog.

The purebred crisis: How dog are being deformed in the name of fashion


Kirjoitusta päivitetty 7.3.2026. 
Korjattu linkki MMT jalostustieteilijä Katariina Mäen sivuille.