Tähtitaivaan syntymäpäiväsankari

Tuuli tuule, sinne missä muruseni on 💗

Meidän Rippe vietti eilen 11 vuotis synttäreitä.

Rippe menehtyi selkäsairauteen 10.10.2020, mutta koira on edelleen vahvasti läsnä minulle. Rakkaus ei pääty kuolemaan.

Ripen menehtyminen vakavaan sairauteen, oli traumaattista.

Olen lukuisia kertoja pohtinut, mitä kaikkea olisi pitänyt osata tehdä toisin. Mitkä kaikki asiat vaikuttivat siihen, että koira menehtyi. Lievästä oireilusta päädyttiin vakaviin kipuihin, vakavien kipujen kautta takajalkojen täydelliseen halvaantumiseen ja eutanasiaan.

Miksi en odottanut, kyselen joskus. Miksi en odottanut, jos vaiva olisi vielä tästään hellittänyt? Miksi koiraa ei leikattu? Miksi emme tehneet kaikkea voitavaa?

Vakavaan sairauteen menehtyneen koiran omistajalle jää monta avonaista, vaikeaa kysymystä, joihin ei aina ole olemassa vastauksia. Ikä ei ole vastaus, kun menetys koskee nuorta koiraa.

Olisinko jo alun perin voinut toimia jotenkin toisin?
Olisinko mitenkään kyennyt ennaltaehkäistä tapahtunutta?

Corginomistajan mahdollisuudet ennaltaehkäistä tätä vakavaa sairautta, ovat toivon varassa. Voi vain toivoa, ettei vakava sairaus osu kohdalle. Voi elää.

Useammin, kuin koen toimineeni eutanasiakysymyksessä väärin, koen tehneeni oikein.

Ripen ennuste oli erittäin heikko.
Riskit sairauden uusiutumiselle ovat korkeat.

Pitääkö aina ensin jonkun menehtyä, ennen kuin muutos on mahdollinen?

Entä ellei tämäkään riitä?

Pohdin kysymystä oikeutuksesta sille, että maailmaan tuotetaan eläimiä, joiden mahdollisuudet sairastua vakavasti, ovat paljon tavanomaista korkeammat, moninkertaiset, moniin muihin rotuihin verraten.

Ymmärrettäisiinkö asian vakavuus, nykyistä paremmin, jos halvaantuneille sallittaisiin apuvälineiden käyttö? Innostuisivatko ihmiset yhtä lailla ihastelemaan, pyörätuolin avulla kulkevan, halvaantuneen corgin söpöyttä? Vai ymmärrettäisiinkö tarve muutokselle? 

Koen kiitollisuutta, suoranaista johdatusta siitä, että Ripestä tuli meidän perheen koira. Kukaan ei ole opettanut minua yhtä paljon, yhtä rakastavasti, kuin mitä Rippe teki.

Ilman Rippeä en ymmärtäisi, miten pinnallisia olemme pitäessämme rodun ulkomuotoa koiran terveyttä tärkeämpänä tekijänä.

Eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi tulisi tehdä paljon nykyistä enemmän.

Lue vielä:

Leena Vilkan kolumni: Sielunystävä voi olla myös muunlajinen




© Pia Grönroos