maanantai 28. marraskuuta 2022

Oikea hetki luopua lemmikistä

 

Suru ei hellitä.💔

”Tärkeintä on miettiä, milloin kärsimys, kipu ja sairaus vaikuttavat eläimen elämänlaatuun merkittävästi. Pelkkä ruokahalu ja kyky juoda ja liikkua tarpeilleen eivät vielä kerro hyvästä elämänlaadusta. Yksi olennaisista asioista on, että eläin pystyy liikkumaan kärsimättä ja tekemään tavallisia eläimen elämään kuuluvia asioita.”

Jotta eläimellä olisi paremmat mahdollisuudet hyvään elämään, jalostuksessa tulisi huomioida tarkoin ne tekijät, mitkä heikentävät eläimen mahdollisuuksia normaaliin, kivuttomaan elämään, ja näitä tekijöitä tulisi systemaattisesti pyrkiä kaikin keinoin vähentämään.

Omassa rodussani liioitellut piirteet, kasvuhäiriö ja välilevyjen ennenaikainen rappeutuminen aiheuttavat koirille merkittävän riskin. Kuka tahansa koirista voi sairastua vakavasti.

Yksi olennaisista asioista, yksi tärkeimmistä asioista on, että eläin pystyy liikkumaan kärsimättä ja tekemään tavallisia, eläimen elämään kuuluvia asioita.

Liian usein hyvinvointi on kiinni siitä, miten omistaja jaksaa ja kykenee hoitaa koiraansa. Pohdittavaksi tulee liian varhain, mikä määrä kärsimystä on liikaa.

On aina vaikea määritellä, milloin on oikea hetki luopua lemmikistä. Vaikeinta on silloin, kun elämä jää kesken.

Eutanasia on hoitokeinoista armollisin.💗

Lainaus artikkelista: Oikea hetki luopua lemmikistä on silloin, kun sen elämänlaatu kärsii merkittävästi.

Kiitos hienosta artikkelista Evidensialle.



Kuva © Pia Grönroos




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti