Jos epäilet, että kovat äänet tuottavat koirallesi ongelmia, ja tarvitset koiralle reseptilääkityksen avuksi äänipelkoihin, kannattaa jutella asiasta oman eläinlääkärin kanssa nyt. Sileo-geelistä moni on saanut hyvän avun. Muitakin lääkevaihtoehtoja, kuin Sileo, on olemassa.
Video-ohjeet Sileo-geelin annosteluun tässä.
Jos koiran pelko on lievää, pientä epäluuloa ja äänten huomiointia, voi koiran oloa pyrkiä helpottamaan ilman reseptiä saatavien valmisteiden, kuten Serene UM avulla. Jotta Serene UM valmisteesta saa parhaan avun, käyttö kannattaa aloittaa jo nyt, ennakoivasti.
Jos koiralla on reseptilääkitys, äänipelkoon, tai esimerkiksi nivelrikkokipuihin, tarkista, että resepti on voimassa, ja että lääkettä on riittävä määrä saatavilla, kotona ja reseptillä. Huolehdi riittävästä kivunlievityksestä.
Satunnaiselta paukkeelta kaupunkioloissa ei voi välttyä. Rakettien paukuttelu alkaa valitettavasti heti, kun rakettikauppa avautuu. Onneksi ihmiset osaavat jo vähän paremmin huomioida rakettimelun aiheuttamia haittoja, mutta parantamisen varaa on edelleen.
Raketteja paukutellaan kaikkialla. Maaseudulla ja esimerkiksi lentokenttähotelleissa voi olla rauhallisempaa. Jos mahdollista, matkusta rauhalliseen paikkaan. Pelottavilta ääniltä suojautuminen on paras keino hoitaa ääniarkuutta.
Rakettipauketta valitettavasti riittää vielä useita päiviä uudenvuoden jälkeen.
Lemmikkien ja kotieläinten lisäksi raketeista kärsii luonto ja sen eläimet. Rakettijäte saastuttaa maaperää. Raketit vammauttavat ihmisiä. Ovatko raketit juhlan kannalta täysin välttämättömiä?
Meidän perheessä rakettiperinteestä on luovuttu.
Ääniarkuus ja kivut
Ääniarkuus voi puhjeta koiralle minkä ikäisenä tahansa, mutta yleisimmin ääniarkuus puhkeaa vasta aikuisiällä 2-3 vuotiaana.
Koiran perimä, alttius käytösongelmiin, pelko ja arkuus, koettut traumat, korkea ikä, vanhuus ja dementia, mutta myös koiran kokemat kivut, kuten esimerkiksi nivelrikkokivut, voivat herkistää koiran ääniarkuudelle. Nivelrikko altistaa ääniarkuudelle, ja ääniarkuus voimistaa kipuja. Koira voi kokea kovat äänet kipuna. Riittävä kivunlievitys on tärkeä asia.
Koiraa kannattaa suojata kovilta ääniltä kaiken ikää. Älä vie pentua tai aikuista koiraa, katselemaan raketteja.
Ääniarkuus on voimakkaasti periytyvä ominaisuus. Jos koira on ääniarka, ilmoita ääniarkuudesta koiran kasvattajalle ja rotujärjestölle. Vastuullinen kasvattaja huomioi asian kasvatustyössään. Lisää koirastasi tiedot corgirotujen kaikille avoimeen terveyspankkiin. Kaikille avoin tieto on vastuullisen rotuharrastuksen ja koirakasvatuksen perusta.
Helpotusta pelkoon
- Serene UM lisäravinne / Zylkene
- Adaptil feromonivalmisteet/ Rescue Remedy
- Sileo tai jokin muu pelkoa lievittävä, eläinlääkärin määräämä lääkitys
- Canius tai muu maitohappobakteerivalmiste, kuten Idoform
- Thunder shirt/ Half-wrap sidos
- Tuorelihalla tai muulla herkulla täytetyt Kongit
- Pateella sivelty nuolumatto
- Namien etsintä
- Turvallinen, suojaisa, ääntä ja valoja eristävä paikka
- Syli ja läheisyys
- Musiikki, erityisesti klassinen ja äänikirjat
- Mielihyvää tuottavat kokemukset ja hellyys
- Lyhyet ulkoilut rauhallisiin ajankohtiin ja lepo
- Tutkimustieto. Osallistu aihetta käsittävälle luennolle.
Tue, huomioi ja lääkitse koiraa, tarpeen mukaan. Hyödynnä pitkäkestoisia virikkeitä ja äänitapettia. Musiikki ja astianpesukone peittävät ääntä. Pysy itse rauhallisena. Koiran kokema pelko, negatiivinen tunnetila, ei vahvistu lisäämällä koiran turvallisuudentunnetta, tai palkitsemalla koiraa, joten voit rauhallisin mielin huomioida koiraa, aina kun se hakeutuu lähellesi.
Älä jätä koiraa yksin. Pelko lisää koiran pelkoa.
Ulkoilu
Tarkista koiran varusteet. Käytä tarvittaessa tuplavarmistusta, pannan ja valjaiden yhdistelmää. Säikähtäessään koira saattaa paeta ja satuttaa itsensä. Huomioithan tämän myös äänivarmojen koirien kanssa, ja koirien, jotka tavanomaisesti ulkoilevat vapaana omassa pihassa. Moni karkuri pelästyy omassa kotipihassa. Ulkoiluta koira taluttimessa.
Rohkeasti ääniin suhtautuva koira pysyy todennäköisemmin rohkeana, jos koiraa ei altisteta koville äänille.
Pentukoiran on turvallisinta antaa tehdä asiat sisälle. Tarkoitukseen sopivia pissa-alustoja myydään eläintarvikeliikkeissä ja apteekeissa. Aikuiselle koiralle voi yhtä hyvin tarjota mahdollisuuden tehdä asiat sisälle, mikäli tämä koiralta onnistuu.
Pysyttele pois ulkoa, ilta kuudesta seuraavaan aamuun.
Palautuminen
Rakettipelko aiheuttaa koiran elimistöön voimakkaan, jopa viikkoja kestävän stressireaktion. On yksilöllistä, miten nopeasti koira palautuu pelottavasta kokemuksesta.
Tue koiran palautumista. Käytä suoliston tasapainoa tukevia valmisteita. Tarjoa rauhoittavia virikkeitä. Tee päivän pisimmät lenkit valoisan aikaan. Jos koira on levoton, tee lyhyitä lenkkejä pysytellen kodin läheisyydessä. Leikitä koiraa. Tarjoa nenätöitä. Kuuntele koiraa. Jos koira haluaa palata ulkoa sisälle, palaa.
Pyydä ulkoilukaveriksi rohkeasti käyttäytyvä kaverikoira. Jos koira pelkää kovin, lääkitse.
Yhdessä nukkuminen on hyvä tapa lisätä koiran turvallisuudentunnetta.
Kaiken varalta
Ota koiran ominaistuoksu talteen. Harjaa turkkia ja laita irtokarvat
ilmatiiviiseen minigrip-pussiin. Tai käytä vanulappuja. Pyyhi lapuilla
koiran korvanlehtiä, kainaloita, takamusta. Säilö ilmatiivisti. Kirjoita pussin päälle
koiran nimi ja päivämäärä.
Jos koira karkaa
Etsijäkoiraliiton ohjeistus tästä.
YLE Raketteja paennut Terttu-koira löytyi sittenkin elossa
Asiantuntija-apua
Jos koiran pelot ja ääniarkuus häiritsevät perheen normaalia elämää ja arkea, asiaan kannattaa hakea apua käytösongelmiin perehtyneeltä eläinlääkäriltä:
Eläinlääkäriasema Arkki Kristiina Torp
Kannuksen pieneläinvastaanotto Tuulia Appleby
Eläinklinikka Huiskuhäntä Anne Myller
Ja käytösongelmiin perehtyneeltä eläintenkouluttajalta:
Koiruuksien Klubi tai Eläinklinikka Amos Helmi Pesonen
Eläinten kouluttaja Nina Laiho
Nina Laihon asiantuntija-artikkeli aiheesta: Koiran äänipelon hoito
Turvallista uutta vuotta! 💚
© Pia Grönroos
Teksti ja linkit päivitetty 26.11.2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti