Kuolema koskettaa

Menetyksen laajuus ja vaikutukset alkavat konkretisoitua. Rippe osallistui arjen pyörittämiseen isolla otteella ja suurella sydämellä. Tasapainottava tekijä. Työkoira. Minun rakkain.

Norjalaisille Rippe oli kuin rakastava äidin ja Maija Poppasen sekoitus. Lempeä, pitkämielinen ja turvallinen, aina valmis leikkiin. Iran tullessa talouteemme 4 kuukauden ikäisenä, huolimatta neulanterävistä hampaista, Rippe tarjosi sille tissinsä. Nisät olivat pian verenpurkaumista mustat. Rippeä tämä ei haitannut, se rakasti Iraa kuin omaa pentua. Iran tapa leikkiä raisusti viehätti Rippeä. Isona ja voimakkaana koirana sen oli helppoa blokata Ira, pitää leikki turvallisissa raameissa.

Peppi on erilainen. Se on Iraa herkempi. Ripellä ei mennyt kuin hetki, kun se mukautti omia toimintatapojaan. Se sai vaivatta leikin syttymään Pepin kanssa. Rippe ja Peppi olivat erityisen läheiset. Koirat saattoivat nukkua yhdessä, automatkoilla nojailivat toisiinsa. Milloin Peppi tarvitsi tukea tai turvaa, Rippe oli aina auttamassa. Rippe oli aina luottamuksen arvoinen.

Ripen kuolema sattuu koiriin kovasti.

Tullessamme eläinlääkäristä kotiin, koirat eivät nähneet meitä lainkaan. Olimme pelkkää ilmaa. Sen sijaan ne näkivät, ettei Rippe ollut enää mukanamme. Emme saaneet yhtäkään hännänheilautusta. Koirat vetäytyivät. Sydämeni, joka oli jo murtunut surusta, hajosi pieniksi palasiksi.

Meillä ihmisillä on kyky sanoittaa surumme, purkaa sydäntämme. Eläimelle suru on aivan yhtä todellista ja kipeää. Pepille menetys on erityisen kova. Ymmärrän koiriani, punanuttua erityisen hyvin. Kaipaan kaikkea Ripestä. Ripen viisasta katsetta, kykyä ymmärtää.

Rippe oli todella kova juttelemaan, jopa silloin, kun se ei ollut äänessä. Ripen tapa kertoa asioista helpotti meidän kaikkien elämää, kuin selkokieliset uutiset. Ripen eleistä näki kaiken tarvittavan. Rippe piti arkilangat hallussaan, se oli joustava, mutta täysin järkkymätön. Lempeän jääräpäinen. Rakas. Rippe luki ja puhui sujuvasti koiraa, Iraa, Peppiä ja ihmistä, tuttuja ja vieraita – kaiken tietämänsä se tulkkasi eteenpäin minulle ja tytöille. Rippe rakasti elämää.

Kehun nyt jokaista juttua, jokaista norjalaisten pientäkin äännähdystä, vastaan lempeällä äänellä kaikkeen, mitä kuulen, reagoin. Pyrin vahvistamaan tietoa siitä, että minulle kannattaa puhua. Olen läsnä. Irassa näkyvät jo nyt merkit selviytymisestä, sillä on kyky tulla Peppiä vastaan. Ira on muuttanut toimintatapojaan ja onnistunut houkuttamaan Pepin leikkiin.

Leikillä on haavoja parantava voima.

IVDD Välilevysairaus

Jossain kohdin tätä rotuharrastustani minulle kävi selväksi, miten raskaiden asioiden kanssa saatamme joutua vastatusten. Kävi ilmi, että selkäsairaudet ovat rodussani todella iso ongelma. Tieto istutti sydämeeni surun, jonka kaltaista en ole kokenut koskaan.

Entä jos olisin valinnut jo heti lähtökohtaisesti toisin, kokonaan toisen rodun?

Kun vuonna 2008 tein rotuvalintani, valinta perustui olettamukselle siitä, ettei tämä rotu olisi sen sairaampi kuin muutkaan rodut. Olin tavannut useita rodun edustajia ja ihastuin kovin luonteeseen, joka näissä koirissa on.

En ymmärtänyt haasteita, mitä kondrodystrofiset, liioitellut piirteet koirille aiheuttavat. Olin ajatellut, että selkäsairaudet ovat lähinnä ikääntyneiden, huonokuntoisten ja ylipainoisten koirien ongelma. Miten väärässä olinkaan.

Rippe kävi eläinlääkärin tarkastuksilla 24.9.2020.  Eläinlääkäri kehui koiran olevan erinomaisessa kunnossa. Rippe oli toipunut täysin alkuvuodesta tehdystä nisäkasvainleikkauksesta, sterilisaatio toi koiran elämään uutta puhtia ja iloa. Rippe oli hoikka ja erinomaisessa lihaskunnossa. Jo yksistään tästä syystä Ripen kuolema tuntuu täysin kohtuuttomalta.

Tapa päättää elämä näin on erityisen julma.

Ilman Rippeä, Iraa ja Peppiä, saattaisin olla edelleen autuaan tietämätön siitä, miten monessa kohdin sivuutamme tärkeitä kysymyksiä liittyen eläinten oikeuksiin, hyvinvointiin ja terveyteen.

Sain tälle matkalleni opettajista lempeimmän. Viimeisellä matkalla eläinsairaalaan, Rippe oli se, joka tuki minua. Koira kuivasi kyyneleitäni moneen kertaan. Rakas koirani.

Sairauden hoitovaihtoehdot

Hoitolinjoja on kaksi. Konservatiivinen linja, jossa koiraa hoidetaan kipulääkityksellä ja pidetään levossa. Häkkilevossa lähinnä, tai rajatussa tilassa. Tai sairautta voidaan hoitaa kirurgisesti, tällöin kyse on operatiivisesta linjasta.

Valitaan kumpi hoitolinja tahansa, koiran ennuste on epävarma. Ennuste tämän sairauden osalta on aina epävarma. Hoidosta ja kuntoutuksesta huolimatta koiralle saattaa jäädä elinikäisiä asentotuntopuutoksia ja kiputiloja. Kerran sairastuneen riski sairastua uudelleen on korkea.

Olisiko Rippe hengissä, jos konservatiivisen hoitolinjan sijaan olisimme valinneet leikkauksen?

Varmuutta siitä, että olisimme kyenneet leikkauksen avulla palauttamaan Ripen terveyden ja hyvinvoinnin, ennen kaikkea elämänlaadun, takeita tästä meille ei olisi voitu antaa. Rippe oli viimeiseen iltaansa asti jalkojensa päällä. Meillä ei ollut syytä olettaa, etteikö konservatiivinen hoito olisi tuottanut hyvää tulosta.

Teimme valinnat ajatellen Ripen parasta. Saimme tähän arvokasta tukea, neuvoja ja ohjeita, joilla oli koiran vointia ja toipumista edistävä vaikutus. Teimme myös virheitä, emme valitettavasti välttyneet näiltä. On asioita, mitä tekisin nyt toisin.

Rippe olisi pitänyt heti ensimmäisten lievien oireiden ilmaantuessa eristää muusta laumasta. Koiralla saattoi mahdollisesti olla väliin jopa liian hyvä kipulääkitys, sillä kivulla on myös elämää suojaavat mekanisminsa. Toisaalta, Ripen kivut olivat välillä todella kovat, jolloin lääkityksen taso oli riittämätön. Hyvän hoitotasapainon löytäminen on haaste.

Entä se leikkaus? Leikkaus ei ollut missään kohdin poissuljettu vaihtoehto. Ensimmäisten vakavien oireiden ilmaantuessa olimme yhteydessä Aistiin. Aistissa ei ollut tilaa, neurologia oli pahasti ruuhkautunut, meitä ei voitu ottaa vastaan. Missä kaikkialla muualla Etelä-Suomessa oli magneettikuvauslaite, ei laitteelle ollut käyttäjää paikalla.

Ripelle tehtiin eläinlääkärin toimesta neurologinen tutkimus Eläinsairaala Veterissä 4.10.2020, jossa koiran oireet todettiin sopivan välilevytyrään ja aloitettiin oireen mukainen hoito.

Muille päiville Aistissa oli aikoja. Koiran kunto kohentui kuitenkin sellaiselle tasolle, että tilannetta jäätiin seuraamaan kotihoidon turvin, Rippeä hoitaneen lääkärin ja Aistista saatujen ohjeiden mukaisesti. Rippe käveli omilla jaloillaan, ruoka maistui hyvin ja koira lepäsi. Koira kävi ulkona ja kykeni hoitamaan asiansa.

Toipuminen eteni aaltoina. Meillä oli hyviä päiviä ja heikompia. Kun sairaus 9.10.2020 myöhään illasta saavutti pahenemisvaiheen, sairaus eteni hyvin nopeasti todella rajuna, koiran takapää halvaantui täysin. Emme kyenneet tehdä mitään.

Pienen hetken leikkausta mietittiin vielä tässäkin kohdin. Koiran kivut olivat todella kovat. Rippe katsoi minua silmiin, ymmärsin, että meille oli olemassa enää vain yksi vaihtoehto, hoitaa pois koiran kokema kärsimys. Olin luvannut pitää koirani puolia aina. Oli aika lunastaa lupauksista tärkein.

Rakkain ystäväni nukkui sylissäni ikiuneen, 10.10. 2020 välilevytyrän aiheuttaman selkäsairauden, ja tästä seuranneen takaraajojen täydellisen halvaantumisen seurauksena. 

Eläinsairaala Veteristä poistuessani, puolisooni turvaten, katseeni oli tyhjä, sydänalani kuin lyijyä. Pienen hetken olin se sama 12 vuotias tyttö, joka ensimmäistä kertaa oli menettänyt elämänsä rakkaimman ystävän.

Entä jos?

Miten toimisit? Miten olisit hoitanut tätä tilannetta? Nämä ovat luonnollisia kysymyksiä tässä kohdin. Tämän sairauden osalta on olemassa tarinoita selviytymisestä, ja suurista menetyksistä. Näiden kysymysten jälkeen tulee hiljaista. Jätämme kokonaan pohtimatta, mitä tapahtuisi, jos asiat olisivat kokonaan toisin.

Emme kysy ääneen, miten saatamme asettaa nämä eläimet vastatusten näin musertavan sairauden kanssa.

On tärkeää ymmärtää, että vaikutusmahdollisuudet tämän sairauden vastustamisen osalta avautuisivat täysin toisenlaisina, mikäli keskittyisimme sairauden hoitamisen ja epävarmojen hoitotulosten sijaan vaihtoehtoihin, jotka todella luovat ja ylläpitävät terveyttä.

Aina silloin tällöin, kun minulla ei ole esittää kuin vaikeita kysymyksiä, käännyn puolisoni puoleen. Olemme käsitelleet tätä asiaa usein, sillä asia on painanut mieltäni, jo paljon ennen Ripen sairastumista. Kysyin, miksi me hyväksymme tämän? Silas laski katseensa ja sanoi hiljaa vakavalla äänellä:

Se on vaan eläin.

Hautasin koirani, mutta en ajatusta ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta. 

Majakan valo

On kuin olisin selviytynyt haaksirikkoisena, kivien runtelemana rannalle, tyhjin käsin. Ilman perhettä, Iraa ja Peppiä, ystäviäni, Ripen kasvattajaa Jenniä, meitä tukeneita, en olisi tässä.

Kiitos tuestanne.

 © Pia Grönroos