Rotukoirien parasta antia on se, että koirien luonneominaisuudet ovat ennakoitavissa. Koirien hyviä luonneominaisuuksia vaalitaan. Moni kasvattaja nimeää koiran hyvän luonteen tärkeimmäksi jalostusominaisuudeksi.
Kennelliiton yleinen jalostusstrategia kirjaa tavoitteeksi seuraavaa:
Jalostukseen käytettävä koira on hermoiltaan ja käyttäytymiseltään sellainen, että se selviää arkipäivän tilanteista. Näin sen todennäköisyys periyttää jälkeläisilleen jokapäiväistä elämää hankaloittavia ja hyvinvointia alentavia luonneominaisuuksia, on mahdollisimman pieni.
Tavoitteeseen pyritään välttämällä huonohermoisten, arkojen tai vihaisten koirien jalostuskäyttöä. Tämän tulisi siis olla lähtökohta.
Kumman kaa?
Useammin kuin kerran olen törmännyt ajatusleikkiin, jossa vertaillaan vastakkain luustotervettä ja huonohermoista/ luustovikaista, mutta hyvähermoista koiraa. Monet päätyvät hyväksyvästi nyökytellen valitsemaan jälkimmäisen vaihtoehdon. Minusta tämä on vähän sama kuin kysyttäisiin, että ottaisiko auton mieluummin ilman renkaita vai ilman moottoria. Valitsee kummin päin tahansa, matka ei välttämättä etene toivotulla tavalla.
Jalostustietojärjestelmän kuolinsyytilasto tuntee muutamia luonne- ja käytösongelmien, pelko-oireiden vuoksi lopetettuja koiria. Syntymävuotta 2010 käyttäen yksikään koirista ei ole terveeksi tutkittu. On selvää, etteivät huono luustoterveys tai sairaudet ylipäätään ole etu tässäkään asiassa.
Koiran luusto-ongelmat tai sairaudet eivät suojaa koiraa ääniarkuudelta tai muidenkaan pelkotilojen syntymiseltä vaan päinvastoin. Läheskään kaikki kipeät koirat eivät ole tai pysy hyvähermoisina. Kipu altistaa koiran käytösongelmille, kipu herkistää erilaisille pelkotiloille sekä ääniarkuudelle.
Ääniarkuus
Ääniarkuus on voimakkaasti periytyvä ominaisuus.
Arkaa tai pelokasta koiraa, tai koiraa, jonka lähisuvussa esiintyy paljon pelko-oireisia, ei tulisi käyttää jalostukseen. Pelko ja arkuus periytyvät tutkimusten mukaan epigeneettiesti, ylisukupolvien. Tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäisen sukupolven jälkeläiset voivat selvitä ilman ongelmia, mutta arkuus voi puhjeta seuraavassa sukupolvessa. Kovat kokemukset jättävät jälkensä.
Ääniarkuuden syntymekanismeista tiedetään, että ääniarkuus puhkeaa usein vasta aikuisiällä, yleisimmin 2-3 vuotiaana. Jalostukseen käytetään suosituksista huolimatta alle 2 vuotiaita koiria, jopa niin, että uroksella saattaa tässä kahden ikävuoden paikkeilla olla jo useita pentueita.
Mikäköhän siinä oikein on, ettei näitä suosituksia osata ottaa tosissaan? Vastuun kasvattajan valinnoista kantaa pennun uusi omistaja. Kasvattajat ottavat liian isoja riskejä, joiden seuraukset kantaa uusi pennun omistaja.
Ääniarkuus/ pelkotilat voivat syntyä koiralle myös äkillisen, traumaattisen kokemuksen seurauksena. Näissäkin voi olla takana geneettistä alttiutta tai mahdollisesti muita selittäviä tekijöitä.
Rohkeaa pentua/ rohkeaa aikuista koiraa ei tulisi altistaa äkillisille koville äänille, jotta koira pysyisi rohkeana kaiken ikää. Koviin ääniin koiraa voi siedättää. Siedättäminen tapahtuu pelkokynnyksen alapuolella, riittävästä etäisyydestä huolehtien.
Useimmat ääniarkuudesta kärsivät koirat pelkäävät ilotulitusten lisäksi myös ukkosta.
Varhaiset kokemukset
Koiranpennun tulevaisuuteen vaikuttaa vahvasti perimä. Rotu, tottakai. Kasvattajan jalostusvalinnat, jalostuskoirien ikä, kennelolosuhteet. Ovatko kasvattajan koirat perhekoiria, vai tarhakoiria. Jos ovat tarhakoiria, koirien päivittäiset kontaktit ihmiseen saattavat rajoittua ruokintatilanteisiin. Soveltuvatko kaikki rodut tarhakoiriksi? Tarhaolosuhteiden tiedetään aiheuttavan koirille stressiä. Osassa kenneleitä koirat pääsevät elämään normaalia perhe-elämää vain synnyttäessään pentuja.
Emon kokema tiineysajan stressi, emon hyvä/ puutteellinen hoiva. Kasvattajan sosiaalistamisohjelma, luovutusikä, pentuajan kokemukset. Kasvattajan osaaminen? Johtajuusoppeja noudattavan kasvattajan luona pentujen luottamusta ihmistä kohtaan, on saatettu horjuttaa jo tässä kohdin. Omistajan kokemus/ kokemattomuus. Ympäristö. Maaseutu/ kaupunki.
Kasvattajavalinnalla on merkitystä. Lapsiperheellisten kannattaa silmäillä sellaisten kasvattajien tarjontaa, joiden kotona jalostuskoirat ja lapset elävät yhteistä, normaalia perhearkea. Lapsiin kiintynyt koiraemo opettaa omat pentunsa suhtautumaan lapsiin luontevasti ja luottavaisesti.
Testatusti hyvähermoinen koira
Luonnetesti on kehitetty palveluskoirien käyttöominaisuuksien arviointiin ja esimerkiksi suojelua harrastavalle testi voi antaa lisäinformaatiota oman koiran käyttäytymisestä. Testitulos on koiran sen hetkinen tilanne. Luonnetestitulos ei suojaa koiraa ääniarkuudelta. Esimerkiksi uuden vuoden karkureista tiedetään, että tyypillinen karkuri on koira, joka ei ole aiemmin pelännyt pauketta.
Luonnetestitulos ei myöskään kerro riittävästi siitä, miten koira pärjää normaalissa arjessa. Testitilanne poikkeaa tästä liiaksi.
Mikäli jalostuskoira on luonnetestattu, kannattaa KoiraNet luonnetestitulos avata ja ihan katsoa, mitä testitulos osa-alueittain sisältää. Pennut perivät puolet ominaisuuksista isältään ja puolet äidiltään. Äitikoiran merkitys on isää suurempi.
Luonnetestin sijaan testauttaisin koirani tänä päivänä Kiva koirakansalainen testillä tai Smart Dog testillä.
Elämää ääniaran koiran kanssa
Osa aroista koirista pärjää useamman koiran laumassa paremmin kuin yksin. Laumassa koiran arkuutta voi olla vaikea erottaa. Näiden koirien kohdalla ääniarkuus puhkeaa keskimääräistä myöhäisemmässä iässä. Kaikki koirat eivät kuitenkaan automaattisesi sovi elämään laumassa.
Pelon ja arkuuden tunnistaminen ei ole helppoa. Esimerkiksi koiran mielistelevää käytöstä ei aina tunnisteta merkiksi epävarmuudesta tai arkuudesta.
Ääniarkuudesta kärsivän koiran kanssa eläminen poikkeaa monella tapaa normaalista koira-arjesta. Koiran pelkotiloja voidaan onneksi helpottaa. Tästä aiheesta lisää blogissa tagilla ääniarkuus.
Jalostuskoira
Helsingin yliopisto: Koiran ei-toivottu käyttäyminen on yleistä ja rotujen väliset ero suuria
Jalostuskoiran tulisi hermorakenteensa puolesta pärjätä arjessa sujuvasti, ilman isompia ongelmia. Ominaisuudet todellakin periytyvät.
Miten jalostuskoira käyttäytyy jäädessään yksin? Miten sujuu autoilu ja matkustus? Miten koira suhtautuu sille vieraaseen ympäristöön? Vieraisiin koiriin? Tuntemattomiin ihmisiin? Onko koira yhteistyökykyinen vieraiden ihmisten kanssa?
Miten koira suhtautuu pieniin lapsiin? Eläinlääkärikäynteihin? Mitä koiran kanssa voi harrastaa/ mitä sen kanssa harrastetaan? Miten koira suhtautuu hoitotoimenpiteisiin, kuten kynsienleikkuu? Miten koira suhtautuu kodin arkisiin ääniin ja laitteisiin, imurointiin, sähkövatkaimeen? Koviin ääniin, ukkoseen, ilotulituksiin ja aseen ääneen?
Miten pärjäävät näiden asioiden kanssa sisarukset ja lähisukulaiset?
Jos kasvattajana kovin moniin näistä kysymyksistä joutuu vastaamaan, ettei tiedä, tai että haasteita on, koiran jalostuskäyttöä kannattaa pohtia uudemman kerran.
Kysy kasvattajalta
Pennunostaja, kysy kasvattajalta miten pentujen emä ja isä pärjäävät normaalissa arjessa. Se tilanne siinä pentulaatikon äärellä ei välttämättä kerro arjen sujuvuudesta kaikkea tarpeellista. Pienessä luovutusikäisessä pennussa pelko-oireet eivät näy.
Kysy jalostuskoirille teetetyistä terveystutkimuksista, tuloksista ja näiden vaikutuksista pentuihin. Kysy miten yhdistelmä täyttää rodulle asetetut jalostuksen tavoiteet ja suositukset. Kysy sisarusten ja lähisukulaisten terveydestä, rohkeudesta/ arkuudesta. Koira ei ole joko/tai. Henkinen hyvinvointi on aina yhteydessä fyysiseen hyvinvointiin.
Lähisuvun osalta tiedonkeruu rodussa, jossa ei ole kaikille avointa terveyspankkia, vaatii aina lähtökohtaisesti enemmän töitä, niin kasvattajalta kuin pennunostajalta. Työ kannattaa tehdä. Koiran sairaus ei kosketa pelkästään koiran omistajaa ja koiraa itseään, vaan aina myös koiran sisaruksia.
Petsofin käyttäytymiskyselyn analyysituloksia kannattaa hyödyntää.
Kysy kasvattajan sosiaalistamisohjelmasta, mitä se sisältää, ja miten kasvattaja on ohjelmaa pentujen kanssa toteuttanut.
Tarvittaessa pyydä apua, kysy neuvoa.
Luku- tai kuuntelusuositus:
Katriina Tiira Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus
Kuvat © Pia Grönroos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti