maanantai 29. elokuuta 2016

Havaintoja koiranäyttelystä: Koiran esittäminen

Irpu ja emäntänsä erikoisnäyttelyssä

SWCS Erikoisnäyttely Raisiossa 27.8.2016


Erikoisnäyttelyssä alusta ja kehä olivat haastavat, mutta olosuhteet olivat kaikille samat. Koiria esitettiin kehässä upeasti, vähän sinne päin tai ei ollenkaan. Itsehän en ole erityisen hyvä esittäjä, johtuen monestakin eri syystä. Olen huomioinut, että mikäli koira osaa työnsä hyvin voidaan esittäjän puutteita katsoa vähän läpi sormien. Koiran ja esittäjän saumatonta yhteistyötä katselee ilokseen. 

Kehässä koiran on hyvä olla hereillä. Ennen kehää koira kannattaa käydä pissattamassa kehän ulkopuolelle. Koirat nuuskivat mielellään ja mikäli edellinen kulkija on pissannut kehään, tuoksut houkuttavat seuraavaa kulkijaa pysähtymään, haistelemaan ja jättämään paikalle oman puumerkkinsä.

Näyttelykehässä keskitytään omaan koiraan ja sen parhaiden puolien esittämiseen. Ota omaa tilaa ja jätä tilaa edessä kulkevalle.

Kauniisti esiintyvä koira on tuomarin mieleen. Sanonta lahjattomat harjoittelee, ei päde tähänkään lajiin. Tuurilla voi pärjätä, mutta suosittelen treeniä. Leikkimieliset mätsärit, eli match showt ovat oivia paikkoja treenata esiintymistä. Kannattaa osallistua, jotta koiranäyttelytilanne ei tule koiralle aivan yllätyksenä. Tällaiset tapahtumat voivat olla koirasta todella jännittäviä. Monin paikoin järjestetään myös näyttelykursseja.

Tutustu koiranäyttelyharrastukseen, kehän kulkuun ja arviointeihin tästä.

Osa tuomareista seisottaa koiria kehässä todella pitkään. Paikoillaan seisominen vaatii koiralta paljon. Koira on luotu liikkumaan, paikoillaanolo voi turhauttaa koiraa. Lisäksi se kuormittaa koiran elimistöä ihan toisella tapaa, kuin liikkuminen. Asiaa kannattaa harjoitella etukäteen. Seisota koiraa pieniä aikoja, palkitse koiraa, ja koiran kehittyessä lisää kestoa.

Jos koira on perso makupaloille, koiran hereillä ja keskittyneesti paikoillaan seisottaminen helpottuu. Osalla esiintyjistä on kehässä mukana lelu. Omalla vuorolla koiran leikittäminen ja lelulla innostaminen on ihan sallittua. On toivottavaa, että koira viihtyy kehässä, ettei koira ole vain taluttimen jatke.

Huomioi koiran tunnetilat. Hiljaa ja rauhallisesti esiintyvä voikin olla tosi kiihtynyt tai jopa peloissaan. Epämiellyttäväksi tai pelottavaksi tilanteen kokeva koira voi läähättää voimakkaasti, koira voi pyrkiä pakenemaan paikalta tai koira hakee toistuvasti tukea esittäjästä.

Kun koira osaa asiansa, ei esittäjän tarvitse koko ajan värkätä ja heilua eestaas, esittäjä voi hänkin rauhoittua aloilleen.

Näyttelypäivä voi venyä pitkäksi. Paras narttu/uros kehässä on tekeminen, jos koira on jo päivän kulusta aivan uupunut. Kannattaa levähtää aina kun voi, ja herätellä koira hyvissä ajoin ennen omaa suoritusta. Tarjoa koiralle vettä, varjoa ja virkistystä. Sama pätee esittäjään.

Helteillä koiran hyvinvoinnista on pidettävä huolta erityisen tarkasti. Osa koirista pitää lämmöstä, mutta osa väsyy kuumassa todella nopeasti. Onko paksuturkkisen, kuumuudesta kärsivän koiran kanssa välttämätön esiintyä helteillä? Jos on, kenen vuoksi?

Helteillä huomioi lämpöhalvausriskit! Esiinny koiran ehdoilla.

Koiran pöytätavat


Welsh corgi cardigan kuuluu pöydällä esitettäviin koirarotuihin. Pöydällä seisominen vieraan ihmisen tutkittavana voi olla koiralle todella jännittävä paikka, jopa vaikea. Vieraisiin pidättyväisesti suhtautuvasta koirasta tuomarin käsittely voi tuntua tungettelevalta. Korkeusero voi tuntua koirasta epämukavalta. Osa koirista pelkää korkeita paikkoja. Huomaathan olla koirasi tukena.

Tuomari Margo Hackney tutkii Iran hampaita ja purentaa

Irasta näki jo heti pentuna, että sillä on lahjoja tähän(kin) harrastukseen. Iran mielestä esiintyminen koiranäyttelyissä on ihan yhtä mukavaa, kuin mikä tahansa yhdessä tehty työ, jossa on palkkion mahdollisuus. Iran kanssa on pienestä pitäen opiskeltu kohdetöitä, malttia ja häiriönsietokykyä. Näistä taidoista on paljon etua esiintyessä.

Ira on opetettu seisomaan sievästi paikoillaan ja näyttämään pyynnöstä hampaansa. Käytännössä Ira on opetettu tarjoamaan itse hampaansa katsottavaksi. Hampaiden katsominen on opetettu erillisenä temppuna jokaiselle koiristamme. Tästä on erityistä iloa koiranäyttelyssä. Kun tuomari haluaa nähdä koiran hampaat, kerron koiralle ennalta, mitä pöydällä tulee tapahtumaan. Taidosta on hyötyä myös kotona hampaita pestesssä ja toki eläinlääkärin vastaanotolla, silloin, kun pitää katsoa koiran suuhun.



Ira on erityisen motivoitunut ruokapalkkioista, joten koira tekee työnsä aina hyvin. Palkitsemiseen perustuva koulutus ja erityisesti kohdetyöskentely ovat olleet Iran koulutuksen perusta ja ovat sitä edelleen. Pöytätreenit ovat meidän koirista tosi kiva juttu. Pöydälle on tunkua ja innokkaimmat yrittävät hypätä pöydälle ihan itse.

Peppi harjoittelee Iran kanssa. Pöytäkäytöstä ja seisomista, hampaiden esittelyä. Rauhallisesta pöytäkäytöksestä on merkittävää etua myös ajatellen esimerkiksi eläinlääkärin tarkastuksia.

Ripen kanssa pöytätreeni on otettu ohjelmistoon vasta myöhemmällä iällä. Ripen pöytätyöskentely on mallikasta. Koiran häiriönsietokyky on parantunut huikeasti kohdetyöskentelyn avulla.

Ripellä on muutamia ikäviä kokemuksia sisänäyttelyistä. Ripen viihtyminen näyttelyssä on ollut usein usein kiinni myös tuomarista. Osa tuomareista on ollut Ripen mielestä tympeitä, ja koira on halunnut liikkua innokkaasti vain tuomarista poispäin. Ulkonäyttelyt ovat sopineet Ripelle sisänäyttelyitä paremmin.

Kunnioittavasti, kauniisti ja lempeästi koiriin suhtautuvan tuomarin edessä Rippe on aina loistanut omalla tasollaan. 

Näyttelypöydällä

Pöytä voi alustasta riippuen olla kiikkerä, hutera tai tukeva. Kiikkerään alustaan koiraa voi totuttaa kotona esimerkiksi tasapainotyynyjen avulla tehtävien harjoitusten avulla.

Mikäli koiran asentoa pitää korjata, koiran seistessä pöydällä, tee korjausliike rauhallisesti, esimerkiksi koiraa rintakehästä tukien. Älä nosta koiraa vatsasta. Tämä voi sattua, koira jännittyy lisää, nousee kynsilleen, köyristää selkäänsä.

Epämukavuutta osoittava koira voi tukeutua esittäjäänsä nojautumalla esittäjää vasten. Pahimassa tapauksessa koira voi pyrkiä hyppäämään tai pudottautumaan pois pöydältä. Ellei koira rauhoitu, on reilumpaa nostaa koira pöydältä alas, kuin pakottaa koira pysymään aloillaan.

Tuomarin käsittely


Koiran tulee sallia tuomarin käsittely, mutta koiraa ei kannata pakottaa tuomarin käsiteltäväksi.

Mikäli koiraa pelottaa näyttelytilanne, pöytä, vieraan ihmisen lähestyminen ja käsittely, tilanne voi olla koiralle todella pelottava ja stressaava.
Muriseva koira pelkää. Älä pakota koiraa esiintymään.

Fiksu koiranomistaja/handleri/esittäjä lukee koiran elekieltä ja keskeyttää esiintymisen. Koiranäyttely on pelkkä koiranäyttely. Pakottaminen jättää koiraan pahimassa tapauksessa todella pitkäkestoiset traumat niin pöydällä oloa kuin vieraita ihmisiä kohtaan.

Koiran esittäjä


Koiran esittäjä on koiranäyttelyssä koiran tukena.  On hyvä ymmärtää, että koiran tunnetilan huomioiminen ja myötääminen, periksi antaminen, jättää tilaisuuden auki harjoittelulle ja mahdolliselle onnistumiselle seuraavalla kerralla.

Koira, jota tuomari ei voi arvostella saa laatuarvosanakseen EVA. Maininta EVA ei välttämättä kerro mitään koiran luonteesta. Syyt siihen, ettei koiraa saa koiranäyttelyssä arvostelua voivat olla täysin koirasta riippumattomat.
Koira on saatettu tuoda näyttelyyn ilman, että se on saanut lainkaan harjoitella asiaa.

Mikäli näytelykokemuksen pilasi koiran tai esittäjän kokemattomuus, jännitys tai pelko, voi asiaa pyrkiä korjaamaan harjoitusten avulla.

Koira kannattaa totuttaa kotona, rauhallisissa olosuhteissa, makupalojen avulla seisomaan. Harjoitukset aloitetaan maatasosta. Tästä edetään tehtävää asteittain vaikeuttamalla, koiran ehdoilla edeten, pöytätasolle. 

Kohdetyöskentely ja tehtävän pilkkominen pieniin osiin voi helpottaa tehtävää. Muista pitää treenituokiot lyhyinä ja mukavina.
Näyttelypöydällä koiran painon tulisi jakautua tasaisesti jokaiselle raajalle.

Huomioi, missä pidät makupaloja. Miltä koiran siluetti näyttää sivusta katsottuna? Kurottautuuko tai kääntyykö koira esittäjää kohden, vaiko suuntaako koira katseensa eteenpäin? Tällä on todella paljon merkitystä sen kannalta, miltä koira näyttää tuomarin suunnasta katsoen.

Pyri siihen, että koira voi seistä pöydällä mahdollisimman rentona, mahdollisimman mukavasti.

Näyttelykoiran turkki on puhdas, hampaat ovat puhtaat, kynnet sopivan pituiset ja tassukarvat siistityt.

Koiran liikkeistä


Kehässä koiran tulisi ravata vetävällä askeleella, katse eteenpäin suuntautuen. Mikäli koiran kanssa harrastetaan tottelevaisuutta, tai koiraa houkutellaan etenemään namien avulla, koira herkästi seuraa katsellaan esittäjää ja palkkiokättä. Tällöin koiran etuosa hukkuu, ravi ei kuljeta koiraa suoraan eteenpäin. Koiran askeleet voivat sakata.

Tokokoiralle on hyödyllistä opettaa kaksi eri vihjettä etenemiseen, toko-harrastukseen ja näyttelyharrastukseen omansa.

Namit kannattaa pitää taskussa etenemisen ajan.


Tavoitteena on rennoin ja iloisin mielin, löyhällä taluttimella, kuono kohti kulkusuuntaa ravaava koira.

Hyvinvointi


Koiranäyttelyharrastuksessa, kuten kaikissa muissakin harrastuslajeissa, tulisi edetä koiran ehdoilla, huomioiden koiran terveys, hyvinvointi ja viihtyminen. Harrastuksen tulisi tuottaa iloa myös koiralle.

Jos koira ei harjoittelusta huolimatta tunnu viihtyvän koiranäyttelyssä, mietithän reilusti muita harrastusvaihtoehtoja.

Kotikoira


Kotikoira hyötyy pöytätavoista näyttelykoiran tavoin. Eläinlääkärissä koira tutkitaan usein pöydällä. Osa tutkimuksista ja toimenpiteistä voidaan toki tehdä lattiatasossa, mutta yleisesti koirat tutkitaan pöydällä. Koiranpentu kannattaa opettaa olemaan pöydällä vaikka ette koskaan harrastaisi koiranäyttelyitä.

Tätä asiaa kannattaa miettiä silloin, kun huomaa koiran kiivenneen omin avuin pöydälle. Miten suhtautua asiaan? Kannattaa olla positiivinen ja kannustava.

Mikä tahansa pöytä käy harjoitteluun, kunhan alusta on pitävä, ja koira on mukana harjoituksessa omasta tahdosta. Tarjoa koiralle makupaloja, katso koiran suuhun ja tutki kevyin liikkein muutoinkin koiran kehoa. Kannattaa pyytää ystäviä avuksi, hellimään koiraa ja katsomaan hampaita. Näin koira tottuu pöydällä ollessaan vieraan ihmisen kosketukseen ja pärjää erikoistilanteissa mahdollisesti rennompana.

Ira tekee työnsä niin hyvin, että
emäntää sekunvain hymyilyttää

Esittämisestä arvioihin


Olinko nyt tässä näyttelyssä samaa mieltä tuomarin kanssa? En ihan kaikesta ollut. Mutta tuliko tuomari tekemään minut onnelliseksi vai tuomaroimaan oman parhaan näkemyksensä mukaan?
Tällä kertaa molempia.

Tuomari käyttäytyi koiria kohtaan kauniisti ja kunnioittavasti!

Nostan hattua tälle tuomarille myös rohkeudesta osoittaa, ettei kilpailuluokan voitto ja SA takaa välttämättä hyvää sijoitusta loppukilpailussa. Osanottajamäärältään näin runsaslukuisessa kisassa koirien päivä venyy väkisin pitkäksi. Kisa on kesken ja on vielä jaksettava esiintyä. Loppuun asti tehty työ toi tulosta. Paras narttu kehässä kisasi 14 narttua. Meidän Ira pärjäsi hienosti! Rippe ja Peppi ylsivät omissa luokissaan palkintosijoille.

NUO ERI NUK2 SA VARA-SERT

Hyvään kehäkäytökseen kannattaa panostaa. Näyttelykoiran työkalupakkiin kannattaa kouluttaa ainakin: kontakti, kohdetyöskentely, luopuminen ja rauhoittuminen.

Erikoisnäyttelyssä oman näkemyksensä rodusta tuomaroi kasvattajatuomari Margo Hackney, GB.


Onnea ja menestystä teille ja meille tuleviin koitoksiin!
Kiitos erityisen mukavasta näyttelytunnelmasta kanssakilpailijoille.




Kuvat, kiitos! © Hanna Uosukainen



2 kommenttia:

  1. Minkä kokoinen pöytä on cardille hyvä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Meillä on kotona Vivog 50 x 76 trimmauspöytä. Pöytä on tosi tukeva ja pinta on pitävä.

      Joskus näyttelyissä/matsareissa törmää huteriin virityksiin, joten koiraa kannattaa totuttaa myös erilaisiin huojuviin ja ei niin pitäviin alustoihin. Toiset koirat ovat herkempiä kuin toiset, joten tämä on asia, johon voi valmistautua ennalta totuttamalla koiraa sietämään vähän häiriötä. :)


      Poista