 |
| 2016 Acrylic and oil colour on canvas, Jenni Karhapää Click on the painting |
Tilaamani taideteos kotiutui tänään! ♥
Kuvataiteilija Jenni Karhapää sai tilaustyön tueksi ajatukseni käyttää pohjana tivolia. Tivolia siksi, että sen elämysmaailma aukeaa aina uudelleen, jokaisen kokijan kohdalla erilaisena.
Ilo, into, odotus. Kun kulkee portista sisään. Äänet. Riemu. Jännitys. Vauhti. Hattarat ja huonot olot. Omien pelkojen kohtaaminen ja voittaminen.
Pääteemana luonnollisesti meidän corgitytöt Rippe ja Ira unohtamatta pientä harmaata kania, joka kulkee minun ja Ripen sydämessä aina.
Rippe, turvallisena ja äidillisenä itseoikeutetusti etualalla. Varmana. Rauhoittavana. Tyynenä ja viisaana. Kaiken hälyn ja äänien keskellä. Ja kuten oikeassakin elämässä, Irpillä on varaa kujeiluun ja iloon, kun se on Ripen kanssa.
Juuri näin Ira on onnellisimmillaan. Kannustaessaan Rippeä mukaansa huvituksiin!
Minulla oli suuri ilo ja mahdollisuus purkaa taideteoksen herättämiä tunteita, taiteilijan itsensä kanssa. Kirjoittaessani tätä komennan Iraa hiljenemään – sen lelu on jäänyt sohvan alle, eikä se tahdo ymmärtää, etten voi kontata sitä sille. On odotettava. Asetelma on sama kuin aloittaessamme katsomaan taideteosta. Rippe on Jennin hellittävänä ja Ira paukuttaa tuolin alta. Se on mustasukkainen hellyydestä ja vähän Ripestä.
Värimaailma puhuttelee minua. Väreillä on suuri merkitys elämässäni. Rippe ja Ira on nostettu kauniin valon keskelle. Katse hakeutuu luonnollisesti koiriin ja vasta hetken kuluttua – näkee vielä vähän enemmän. Kani on vedettävä kuin hatusta! Korkealta!
Miten paljon iloa Pumpulin kanssa koimme! Taulussa kani on keinunvartija. Sen asiakkaat ovat hiljentyneet, mutta se itse on voimissaan. Muistoissamme. Rakkaana.
Jokainen eläin on saanut taulussa sielun ja se näkyy eläimen silmissä. Ne ovat taulussa kuin keskellä suurta seikkailua. Ne ovat aidosti läsnä.
Ehkä vielä odottavat jotain.
Me olemme monesta asiasta samaa mieltä taiteilijan itsensä kanssa. Jenni on tavoittanut koirien sielut, ei vähempää.
Olen onnellinen, että olin törmännyt Jennin aikaisempiin töihin. Tiesin, että hän on juuri oikea taiteilija toteuttamaan haaveeni muotokuvasta. Samalla, kun Jenni on katsonut koiriani silmiin, hän on tavoittanut myös minut. Sen ilon, mitä saan kokea koirieni kanssa. Ne seikkailut, joihin en uskaltaisi lähteä ilman Rippeä ja Iraa.
Liikutuin siitä mitä näin.
Kuten oikea elämä, taidekin on elävä. Taulu jättää tilaa uusien tuulien puhaltaa. Näen siinä vielä hahmoja. En värejä. En kokoja. Aika täyttää tilan.
Suuri kiitos Jenni! ♥
Kuvataiteilija Jenni Karhapää sai tilaustyön tueksi ajatukseni käyttää pohjana tivolia. Tivolia siksi, että sen elämysmaailma aukeaa aina uudelleen, jokaisen kokijan kohdalla erilaisena.
Ilo, into, odotus. Kun kulkee portista sisään. Äänet. Riemu. Jännitys. Vauhti. Hattarat ja huonot olot. Omien pelkojen kohtaaminen ja voittaminen.
Pääteemana luonnollisesti meidän corgitytöt Rippe ja Ira unohtamatta pientä harmaata kania, joka kulkee minun ja Ripen sydämessä aina.
Rippe, turvallisena ja äidillisenä itseoikeutetusti etualalla. Varmana. Rauhoittavana. Tyynenä ja viisaana. Kaiken hälyn ja äänien keskellä. Ja kuten oikeassakin elämässä, Irpillä on varaa kujeiluun ja iloon, kun se on Ripen kanssa.
Juuri näin Ira on onnellisimmillaan. Kannustaessaan Rippeä mukaansa huvituksiin!
Minulla oli suuri ilo ja mahdollisuus purkaa taideteoksen herättämiä tunteita, taiteilijan itsensä kanssa. Kirjoittaessani tätä komennan Iraa hiljenemään – sen lelu on jäänyt sohvan alle, eikä se tahdo ymmärtää, etten voi kontata sitä sille. On odotettava. Asetelma on sama kuin aloittaessamme katsomaan taideteosta. Rippe on Jennin hellittävänä ja Ira paukuttaa tuolin alta. Se on mustasukkainen hellyydestä ja vähän Ripestä.
Värimaailma puhuttelee minua. Väreillä on suuri merkitys elämässäni. Rippe ja Ira on nostettu kauniin valon keskelle. Katse hakeutuu luonnollisesti koiriin ja vasta hetken kuluttua – näkee vielä vähän enemmän. Kani on vedettävä kuin hatusta! Korkealta!
Miten paljon iloa Pumpulin kanssa koimme! Taulussa kani on keinunvartija. Sen asiakkaat ovat hiljentyneet, mutta se itse on voimissaan. Muistoissamme. Rakkaana.
Jokainen eläin on saanut taulussa sielun ja se näkyy eläimen silmissä. Ne ovat taulussa kuin keskellä suurta seikkailua. Ne ovat aidosti läsnä.
Ehkä vielä odottavat jotain.
Me olemme monesta asiasta samaa mieltä taiteilijan itsensä kanssa. Jenni on tavoittanut koirien sielut, ei vähempää.
Olen onnellinen, että olin törmännyt Jennin aikaisempiin töihin. Tiesin, että hän on juuri oikea taiteilija toteuttamaan haaveeni muotokuvasta. Samalla, kun Jenni on katsonut koiriani silmiin, hän on tavoittanut myös minut. Sen ilon, mitä saan kokea koirieni kanssa. Ne seikkailut, joihin en uskaltaisi lähteä ilman Rippeä ja Iraa.
Liikutuin siitä mitä näin.
Kuten oikea elämä, taidekin on elävä. Taulu jättää tilaa uusien tuulien puhaltaa. Näen siinä vielä hahmoja. En värejä. En kokoja. Aika täyttää tilan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti