maanantai 22. helmikuuta 2016

Selkokieliset uutiset ☺


Koirat lukevat ensisijaisesti ihmisten eleitä, äänensävyllä on merkitystä. Ne ovat meidän ihmisten selkokieliset uutiset koirille. Näiden lisäksi koirat oppivat sanoja ja kokonaisia lyhyitä lauseita. On tosi palkitsevaa, kun voi jutella koiransa kanssa. Meillä on Ripen kanssa yhteinen kieli ja iloitsen siitä! Rippe itse on aika puhelias. Kotioloissa sillä saattaa olla paljonkin asiaa. Silloin, kun koiralla on asiaa, sitä kannattaa kuunnella. Koiralla voi olla erityisen tärkeää asiaa.

Sankarikoiratarinat 2015.


Ripellä on asiaa

Rippe on selvästi mielissään, kun juttelen sen kanssa, kun tiedän sen puheesta ja eleistä, mitä se viestittää. Metsälenkillä Rippe on äänetön. Paitsi, kun se haukkuu oravia puuhun. Elekielen tueksi meillä on käytössä perinteisiä sanoja istu, maahan, paikka, odota jne. Rippe on erityisen kehujen perso. Kehut ovat Ripelle tärkeitä niinpä ne toimivat palkkiona.

Lisäksi meillä on olemassa käsimerkkejä, joita käytetään joko yhdessä komentosanan kanssa tai ilman.  Ajan saatossa yhtä ja samaa toivottua käytöstä kuvaavia ilmaisuja on syntynyt useita. Tämä ei koiran kannalta ole yksinkertaista, ei edes toivottavaa, mutta Rippeä variaatiot eivät ole haitanneet.

Komentosanoilla irti, jätä, pois, on sama vaikutus, kuin kysymyksellä: Mitä sulla on suussas? Näytäppä mitä sulla on? Rippe pudottaa suussaan olevan asian näkösälle.Tähän jos toteaa, että jaha. Vai sellainen juttu, tai sanoo palkkiosanan, niin se ottaa asian suuhunsa uudelleen. Komentosanoilla jätä, pois tai ei nyt, asia jää siihen.

Rippe on pudottanut suustaan esimerkiksi nakkeja, leivänpaloja, sipsin. Nakkeja. Kerran koira toi näytille löytämänsä kotitekoisen pullan, jota linnut olivat vähän nokkineet. Pyysin jättämään pullan, ja pulla jäi syömättä.

Sanotaan, että corgit ovat ahneita, mutta eivät kaikki. Ripelle luopumiskomennot ovat olleet ihan pennusta asti tosi helppoja. Se ei ole ruoan perso, joten se ei jää itkemään menetettyjen pullanpalojen perään.

Komentosanalla pissaaminen on kätevää. Kun lähdetään automatkalle, ollaan menossa kylään tai näyttelyyn, pyydän Rippeä käymään pissillä. Yleensä Rippe tekee pissan melko nopeasti pyydettyäni.
Paitsi, jos se on liian into piukkana. Mummin luo sillä on niin kiire, ettei se millään malttaisi. Niinpä se on opetellut huijaamaan. Koira niiaa, kuten tekisi asioita, mutta ei tee mitään.

Rippe katsoi minua vähän hämmästyneenä, kun huomasin asian. Näpsäkästi hetken kierreltyään koira niiasi, mutta näkihän sen, kun lunta oli maassa, ettei tehnyt mitään. Heeiiiii…. Äläpä huijaa, nauroin koiralle Nyt pissille. Näkemisen arvoinen ilme, kun koira älysi jääneensä kiinni huijauksesta. Niinpä koira niiasi nopeasti uudelleen ja teki sen pissin.

Rippe oppii koko ajan. Niin kuin tietysti kaikki koirat. Pennun oppimisnopeus on huikea, mutta niin on vanhemmankin koiran. Ikä ei ole este uusien asioiden oppimiselle tai poisoppimiselle vanhoista huonoista tavoista.

Jos koiralta toivoo tiettyä käytöstä, se pitää sille opettaa. Oikotietä ei ole.

Koirat oppivat myös toisiltaan. Ja tehokkaasti oppivatkin. Tämä kannattaa huomioida, jos talouteen on tulossa lisää koiria. Postimiehen tai mopojen perään innokkaasti räksyttävä koira saattaa saada tulokkaasta herkästi kumppanin. Sooloartistin sijaan esiintyy duo. 

Kirjavinkki

En ole hirmu taitava kouluttaja ja tästä syystä olenkin kouluttanut itseäni ja päivittänyt taitojani. Koiran kouluttaminen ei ole salatiedettä, mutta kyllä siinä omat niksinsä on, ja kaikesta mitä tekee on hyvä olla tietoinen. Suosittelen lämpimästi kouluttautumista.

Koira oppii koko ajan, silloinkin, kun sitä ei aktiivisesti opeta. Sekin on hyvä muistaa.

Welsh corgi cardigan on erittäin älykäs rotu. Työkoiria ovat mieleltään. Jos tällaisen ottaa, on kaikkien etu, että koiran laittaa vähän töihin. Että koiran antaa tehdä töitä. Ulkoilun lisäksi tarvitaan virikkeitä, aivotyötä, riittävästi lepoa, ravintoa ja rakkautta.

Meillä koirat työskentelevät päivittäin. Ruokansa eteen ja muulloinkin. Ovat intopiukkana, kun huomaavat, että nyt on taas mahdollisuus työskennellä yhdessä emännän kanssa.


Ilohan tällaisten kanssa on hommia paiskia!




Kuvat © Pia Grönroos



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti