Toiveita

Toivoisitko, että kasvattajat noudattaisivat nykyistä useammin asiantuntijoiden laatimia, koirien terveyttä ja hyvinvointia edistäviä jalostussuosituksia? Entä oletko pohtinut, miten koirien hyvinvointi voitaisiin ottaa kokonaisuutena nykyistä paremmin huomioon? 

Olen jo pitkään toivonut, että liioiteltuja piirteitä ja anatomisia poikkeavuuksia sisältävien rotujen kasvatustyö päätyisi nykyistä tarkemman säätelyn alle. Koirajalostusta koskevat, eläinten hyvinvointia tukevat suositukset ja eläinten hyvinvointilain henki, eivät mielestäni toteudu riittävän hyvin. Kompromisseja, jopa kaikkein vakavimpien perinnöllisten sairauksien osalta, tehdään aivan liian usein, samalla tiedostaen, että ongelmat periytyvät. Nykyistä tarkemman säätelyn lisäksi, kaipaan alalle vastuullisuudesta kertovaa sertifiointia.

Asiantuntevampana osapuolena, kasvattajan kuuluisi kantaa koirakauppaa koskevista vastuista pennunostajaa suurempi siivu. Aina tämä ei toteudu. Ei ehkä ymmärretä, että vastuullisuus alkaa jalostusvalinnoista lähtien. Jos kasvatustyön periaatteet joustavat liiaksi, täytetään vain minimivaatimukset, eivät vastuut jakaudu, kuten niiden tulisi.

Ongelmien juurisyyt sivuuttaen, kuten haluttu ulkomuoto, voidaan takertua ympäristötekijöihin, kuin viimeiseen oljenkorteen, jolloin viat ja sairaudet ovatkin olosuhteiden, eivät perimän aiheuttamia. Todellisuudessa koiranomistajilla on kovin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa ongelmien syntymekanismeihin ja vakavuuteen silloin, kun rotuvalinta on jo tehty, ja ongelmat joita rodussa on, ovat vakavia ja myös erittäin yleisiä.

Muitakin vakavia ongelmia on.

Synnytysongelmat ovat yleisiä. Osa nartuista ei kykene synnyttämään itsenäisesti, ilman eläinlääkärin apua. Pentuja revitään voimalla koiran synnytyskanavasta ulos. Narttu voidaan sektioida, tai sektiopäätöstä ei tehdä, vaikka se voisi edistää pentujen selviytymistä. Pentukuolleisuus on suurta. Jos narttu säilyy hengissä, se voidaan astuttaa koetuista vaikeuksista huolimatta uusiksi.

Koiria markkinoidaan rakastettuina perhekoirina. Silti osa koirista joutuu muuttamaan kotia heti, jos koiran terveystulokset eivät mahdollista koiran jalostuskäyttöä. Vastaavasti osa koirista saa oman kodin eläkkeelle siirryttyään, vasta kun kaikki hyöty on otettu koirasta talteen. Näiltä koirilta tyhjäksi jäänyt tila, täyttyy nopeasti uusilla koirilla, joilla jälleen on jotakin annettavaa kasvattajan kasvatustyölle. Ellei ole, jakavat koirat edellisten kohtalon. Tästä seuraa se, ettei kasvattajalla ole välttämättä lainkaan kokemusta läpi koiran elämän kestävästä tunnesiteestä ja huolenpidosta. Siitä, mitä tarkoittaa, että koira on perheenjäsen. Osa kasvattajista tekee koirilla pelkkää tiliä.

Vastuullinen kasvatustyö ei ole pelkästään jalostussuositusten mukaisten terveystutkimusten täyttämistä. Vastuullisuus näkyy kaikessa kasvattajan työssä ja kasvattajan omassa koiranpidossa, ja myös siinä miten hän ohjaa kasvatinomistajia vastuullisuuteen ja avoimuuteen omalla esimerkillään.

Vastuullinen kasvatustyö on vaativaa, samoin kuin vastuullinen koiranpito. Tälle soisi nykyistä voimakkaampaa asiantuntijatukea, mutta myös parempaa näkyvyyttä, laatusertifiointia. Eläimen kokemus omasta hyvinvoinnista, tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon.

Entä oletko pohtinut, voidaanko liioiteltuja piirteitä sisältäviä rotuja ylipäätään kasvattaa eettisesti? Jos koirien ulkomuotoa ei olla valmiita tervehdyttämään riittävin toimin? Jos terveyttä ei kyetä edistämään jalostusvalinnoin? Mitä riittävät toimet ovat? Kestävätkö nämä suunnitellut toimet eettistä tarkastelua? Olemmeko oikeilla jäljillä?

Vaikeita kysymyksiä, joita toivoisin uskallettavan pohtia ääneen.


Jatketaan näistä aiheista 2025!




© Pia Grönroos