torstai 16. helmikuuta 2023

Corgista haaveileva!

Muutamia seikkoja, mitä kannattaa kondrodystrofista corgirotua valitessa ottaa huomioon


Corgiroduissa erityisinä riskitekijöinä ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet, luusto- ja nivelsairaudet, varhain rappeutuvat selän välilevyt. Corgilla voi elämänsä aikana olla useita välilevytyriä, jopa siten, ettei omistaja huomaa asiaa lainkaan. Tyrät ovat kivuliaita, huomataan niiden olemassaolo eli ei, ja ne voivat pahimmillaan johtaa koiran halvaantumiseen ja eutanasiaan.

Koska rodulla esiintyy tavanomaista enemmän tuki- ja liikuntaelinsairauksia, rodusta kiinnostuneen kannattaa ennalta suunnitella, kuinka varautua mahdollisiin korkeisiin hoitokustannuksiin taloudellisesti.

Miksi corgit ovat niin matalia?

Jos koiran matalasta rakenteesta onkin historian saatossa ollut ihmiselle hyötyä, pitää huomioida, ettei maatalojen yleismiesjantusina toimineet koirat ole olleet suljettujen kantakirjojen, lukuisia geneettisiä pullonkauloja läpikäyneitä, muotovalioiden jälkeläisiä, vaan ihan tavallisia, geneettiseltä monimuotoisuudeltaan ja myös ulkoisilta ominaisuuksiltaan monenkirjavia koiria. Kts. kuva.

Nykycorgi on monella tapaa muuttunut. Koirat ovat raskasrakenteisempia ja myös lyhytraajaisempia, tuuheaturkkisempia. Muutos on tuonut koirille haasteita. Matalien raajojen, massiivisen rakenteen ja liioiteltujen, epäsuhtaisten piirteiden myötä koirien toimintakyky ja nivelterveys ovat heikentyneet. Kondrodystrofisen rakenteen aiheuttamista ongelmista tiedetään tänä päivänä enemmän.

Lyhytraajaisuus ei ole koiraeläimen normaali rakenne. Lyhytraajaisuudesta aiheutuu koirille merkittäviä hyvinvointihaittoja. Lue lisää tästä. Corgikoirien raajat ovat usein käyrät ja virheasennoista aiheutuu koirille yleisesti mm. nivelrikkoa, kroonista kipua, kynsien liiallista kulumista ja kivuliaita tassutulehduksia. Käyrät eturaajat ja taipuneet ranteet ovat koiralle terveysriski. Lyhyiden raajojen aiheuttamista ongelmista voit lukea KLIKtästä.

Terveysongelmat ovat asia, jota kannattaa pohtia erityisen tarkoin, etenkin, jos on valitsemassa koiraa kaupunkiolosuhteisiin. Miten nivelvaivoista ja selkäkivuista kärsivä, haukkuherkkä, vahtimiseen ja paimentamiseen herkästi syttyvä rotu sopii kaupunkioloihin, kerrostalokoiraksi? Tervettä koiraa vielä kantaa portaissa, mutta kipeän koiran kantaminen ei enää välttämättä yhtä helposti.

Kasvattajavalinta on tärkeä tekijä


Rotukoirilla esiintyviä terveysongelmia vastustetaan terveyttä edistävien, vastuullisten jalostusvalintojen avulla. Ei ole yhdentekevää, minkälaisia koiria jalostukseen käytetään.

Ennen kuin hankit corgin, varmistu, että pentueen vanhemmat ovat aikuisia, yli kaksi vuotiaita, ja että koirat on asianmukaisesti tutkittu, nykyisiä jalostussuosituksia noudattaen. Jalostuskoirat tulisi tutkia rotutyypillisten terveysongelmien osalta kattavin terveystukimuksin - ennen jalostuskäyttöä. 

”Kasvattajan on kyettävä näyttämään toteen, että hänen jalostuksessa käyttämänsä eläimet täyttävät eläinsuojelulainsäädännön vaatimukset (ks. luku 4.1).

Tämä tarkoittaa, että eläinten tulee olla asianmukaisten, ennen astutusta tehtyjen tutkimusten/mittausten mukaan jalostuskelpoisia, jos ne kuuluvat sellaiseen rotuun tai jalostuslinjaan tai jos niiden piirteet vastaavat rotua tai jalostuslinjaa, jolla keskinkertaista tai merkittävää hyvinvointihaittaa aiheuttavaa ominaisuutta/sairautta esiintyy yleisesti.”


Lainaus: Koiranjalostuksen ongelmat ja valvontakriteerit Osa III

Koiranjalostuksen ongelmat ja valvontakriteerit tutustu tästä.

Tämä tarkoittaa, minimissään, että corgipentueen vanhemmilta tulee löytyä viralliset lonkkatulokset, INC tulokset, silmäpeilaustulos, kattava selkälausunto IDD, SP, LTV ja VA. Näiden tutkimusten lisäksi jalostuskoirille suositellaan DNA-testauksia.
 
Vastuullinen kasvattaja on selvillä rodun, jalostukseen käyttämiensä koirien ja näiden lähisukulaisten terveystilanteesta. Vastuullinen kasvattaja minimoi riskejä ja huolehtii, että jalostukseen käytettyjen koirien voidaan perustellusti olettaa periyttävän hyvää terveyttä, mukaan lukien avoin ja reipas luonne.

Ostajan vastuut

Ostajat voivat omalla ostopäätöksellään edistää rodun terveyttä, suuntaamalla ostokiinnostuksensa kattavasti terveystutkittuihin yhdistelmiin.

Ellei huolellisesti ja tarkkaan mietittyä pentuetta, suositusten mukaisesti kattavasti terveystutkitusta yhdistelmästä, hyvillä terveystuloksilla ole juuri nyt saatavilla, älä hätiköi, vaan odota, että tällainen vastuullinen yhdistelmä tulee markkinoille.

Osa kasvattajista käyttää kasvatustyössään edelleen D lonkkaisia koiria, huolimatta, että näiden koirien mahdollisuudet periyttää hyvää terveyttä ovat oleellisesti muita heikommat. INC tuloksissa 2 on jo huomattava muutos.

Minimivaatimukset täyttävä ostopäätös on karhunpalvelus. Et varmastikaan halua tinkiä oman koirasi terveydestä?

Yhdistysjäsenyydet, kuten Kennelliitto ja Sukoka, se että kasvattajan nimi löytyy SWCS kasvattajalistalta, eivät valitettavasti takaa kasvattajan vastuullisuutta. Ostajan pitää olla tarkkana.

Tutustu ennalta kasvattajan kasvatustyöhön jalostustietojärjestelmää hyödyntäen. Miten kattavasti terveystutkittuja koiria kasvattaja käyttää jalostukseen? Minkälaisin tuloksin? Mitä koirat ovat periyttäneet? Ota selvää!

Käy tutustumassa kasvattajan koiriin, jos mahdollista, jo ennen astutusta.

Älä koskaan hanki koiranpentua näkemättä pennun emää ja pentujen kasvuolosuhteita!

Molemmista corgimuunnoksista löytyy kasvatustyöhön ja rodun yleiseen terveystilanteeseen vakavasti suhtautuvia kasvattajia. Ei siis ole vaaraa, että jäät ilman corgia, jos tällainen on haaveissa.


Ennen hankintaa, pyydä kasvattajasta suosituksia!

Lopuksi

Älä hanki corgia, ellet ole valmis sitoutumaan oman koirasi osalta rodun terveyttä edistäviin, virallisiin terveystutkimuksiin. Rodussa yleisesti esiintyvien tuki- ja liikuntaelinvaivojen vuoksi resurssit kannattaa pohtia muutoinkin tarkasti. 



© Pia Grönroos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti