maanantai 24. huhtikuuta 2017

Rally-toko


KLIK Rally-toko yhdistys





Tästä on pitkään haaveiltu ja nyt haaveesta on tehty totta! Osallistumme Iran kanssa Koirapalvelu Taidogaan järjestämälle Rally-tokon 4 kerran alkeiskurssille. Alku näyttää todella lupaavalta! Olen todella innoissani lajista ja koirat tykkäävät!

Meillä ei ole ihan pilkulleen viilattu näitä perusasentoja, seuraaminen on ollut pikemminkin sitä, että koiraa on sekä kannustettu että palkattu sen kulkiessa kuono eteenpäin suunnattuna. Kolmen koiran kanssa laidalla kulkevan perusasentoon asettuminen on väkisin erinäköinen kuin sen koiran, joka sattuu juuri olemaan siinä jalanjuuressa. Pienistä ei lannistuta, sillä on ihan tuhottomasti hyvääkin!

Koirat ovat innokkaita tekemään töitä, ne seuraavat hyvin käskyjä. Koirat ovat tottuneet seuraamaan käsimerkkejä ja kuuntelemaan puhetta. Perustaitojen ja kohdetyöskentelyn hallinnasta erilaisten häiriöiden alla on tässäkin lajissa suuresti hyötyä. 


Perusasento




Milloin Ira treenaa, treenaavat usein myös Rippe ja Peppi. Meidän koirille sopii hyvin yksi maksaa kaikki matkustavat koulutustyyli. Rippe on innoissaan. Sen työskentely on varmaa ja hallittua, ellei satu sitten jotain muuta tärkeämpää asiaa toimitettavaksi. Rippe saattaa hypätä moiskauttaa pusun kesken rallytreenin. Hepulirallypyörähdykset saattavat nekin pulpahtaa Ripellä pintaan, niin mielissään se on. Katsomossa moinen ylimääräinen rallattelu herättää äänekästä pahennusta. Oman vuoron odottaminen ei sekään ole aina ihan hiljaista puuhaa.

Varsinaiset rallytreenit räätälöidään kuitenkin jokaiselle koiralle erikseen!
 






Iran kanssa tähdätään ihan kisoihin asti, se on selvä! Iran työmoraali ja lahjat pitää valjastaa hyötykäyttöön! Mikäli Peppi innostuu lajista, se saa seurata Iran tassunjälkiä. Aika näyttää. Ripen kanssa rallatellaan muuten vaan. Lajia harrastetaan jokaisen koiran kanssa pilke silmäkulmassa eikä hauskanpitoa unohdeta missään kohdin!  






Mitä käytöksiä koirallesi sitten koulutatkin, koulutus, onnistumiset, kehut ja palkkaukset lujittavat ohjaajan ja koiran välistä suhdetta! Meidän team suosittelee tätä!

Iran kanssa treenattiin kurssiläksyt, koulutusta jaksotettiin leikin avulla. Väliin tarjottiin juotavaa. Lopuksi rauhoituttiin hajutyöskentelyn ja pienen purtavan avulla. Kentällä treenasi kaksi muutakin koirakkoa samanaikaisesti. Meille vieraista koirista huolimatta Ira kykeni keskittymään hienosti omaan suoritukseensa!


Kuvat Iran kotitreenistä © Hanna Uosukainen
Kiitos tuhannesti Hanna! ♥ 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti