torstai 4. elokuuta 2016

Peppi ja perustaidot

Hanna, Peppi ja hienosti hihnassa koulutus

Tyttäreni Meri sanoi viisaasti seuratessaan Pepin koulutusta, että nyt on varmasti paljon helpompaa kouluttaa koiraa, kun on tehnyt sitä jo aikaisempien koirien kanssa. Oikeassa on! On helpompaa. Huolimatta siitä, että jokainen koira on oma persoonansa, koulutuksen perusperiaatteet pysyvät samana. Pepin kanssa en aloittanut tyhjältä pöydältä. Pepille on tarjolla kaikki tarvittavat asiat perustaitojen oppimiseksi. 

Hannan koulutuspakista löytyy myös paljon hienoja työkaluja pienen pennun kouluttamiseen. Peppi pitää Hannasta todella paljon ja näiden kahden yhteistyö on saumatonta.

Peppiä koulutetaan positiivisin, palkitsemiseen perustuvin koulutusmenetelmin. Koira oppii, että sillä, mitä se tekee ja miten se käyttäytyy, on merkitystä. Toivotusta käytöksestä koiraa palkitaan ja koska palkitaan, koira lisää palkkioon johtavaa käytöstä ja käytös vahvistuu. Koiraa ei houkutella eikä painosteta. Koira tarjoaa itse käytöksen, josta se palkitaan. 


Palkkio kontaktista

Oma koulutukseni ei ole aina täsmällistä. Motoriikassa, ajoituksessa, palkkion laadussa, suunnassa ja kriteerissä on aina ollut vähän hiomisen varaa. Näillä kaikilla edellämainituilla seikoilla on suuri merkitys siihen, miten nopeasti koulutus etenee toivottuun suuntaan.

Kouluttajan tärkein tehtävä on luoda koulutukselle olosuhteet, joissa koira voi onnistua. Koulutustuokiot pidetään riittävän lyhyinä, vain muutaman minuutin pituisina.



Kohdetyö

Peppi tekee työnsä rauhassa. Työskentely on iloista ja Peppi pyytää itse saada tehdä töitä. Pepin rauhallisuus on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Suuren vaikutuksen on tehnyt myös se kuinka nopeasti Peppi on kyennyt sisäistämään uusia asioita.

Kohdetyö käsitarget

Kontakti. Luoksetulo. Luoksetulo pillille. Paikoillaan istuminen ja makaaminen häiriön alla. Seisominen. Kohdetyöskentely, lyhyt ja pitkäkestoinen. Luopuminen. Sekundäärivahviste eli palkkiosana. Rauhoittuminen.

Jokaisella osa-alueella olemme edistyneet huimasti! Jokainen uusi perustaito on tuonut mukanaan uusia elementtejä ja helpottanut edelleen uusien taitojen oppimista sekä tuonut täsmällisyyttä ja kestoa jo opittuihin taitoihin.

Oli mielenkiintoista huomioida, miten esimerkiksi luopumisen oivaltaminen toi Pepin työkalupakkiin työkalun, josta on valtavasti hyötyä kaikilla muillakin osa-alueilla. Koiran kyky odottaa sekundäärivahvistetta eli palkkiosanaa, parani merkittävästi!


Peppi oli meille kotiutuessan jo neljän kuukauden ikäinen. Paras sosiaalistamiskausi oli lopuillaan. Koiranpennut sisäistävät asioita valtavalla nopeudella. Olemme hyödyntäneet koulutuksissa likipitäen jokaisen hetken, jolloin koira on ollut halukas ja innokas oppimaan uutta. 

Tämä tarkoittaa sitä, että Peppi on saanut ruokaa kupista äärimmäisen harvoin. Peppi saa kyllä myös ruokaa kupista ihan hitusen samaan aikaan isojen tyttöjen kanssa. Näin se oppii, missä on sen oma paikka ruokailla – ja se saa ruoan ja herkut vasta pillin soitua. Olen yleistänyt Pepin kanssa  pilliä luoksetuloon myös kodin ulkopuolella.




Peppi on tosi kiva koira. Sen rauhallisuus yksilönä ja lauman jäsenenä tekee siitä erityisen.

Meillä on tapana leikata Pepin kynsiä parisängyssä, suuren pyyhkeen päällä. Peppi rauhoittuu pyyhkeelle ja vasta tämän jälkeen napsimme kynnet yksitellen, siten, että Peppi saa jokaisesta kynnestä pienen lihapalan.

Olimme lähdössä ulos, kun Peppi kurotteli parisängyn päälle. Piti saada Silakselle sanoa vielä heipat ennen lähtöä. Kun Peppi pääsi sänkyyn ja huomasi sinne unohtamani pyyhkeen sängyn jalkopäässä, se kävi heti siihen pitkäkseen.


Ripeltä on helppo leikata kynnet. Iran kynsien leikkuu on ääreistä helppoa. Mutta tämä nyt on ensimmäinen kerta minun elämässäni, kun koira itse pyytää päästä kynsienleikkuulle! Meitä nauratti. Leikattiin kynnet tietysti.

Tästä on hyvä jatkaa


Opittuja taitoja pidetään yllä ja taitojen yleistäminen on jo aloitettu. Kotona tilaa on rajattu niin, että voin kouluttaa jokaista koiraa erikseen. Toisten koirien läsnäolo, vaikka koirat ovat eri huoneessa, tuo koulutukseen ison häiriöelementin. Odottaminen kasvattaa jokaisen koiran häiriönsietokykyä, sekä myös kärsivällisyyttä, malttia odottaa omaa vuoroaan. Koulutustilaan meillä on suorastaan tunkua.



OsallistummeJoy of Learning: Perustaidot koirallesi -kurssille syksyllä.  Ammattilaisen näkökulma koulutukseen on aina erilainen kuin oma. Aina voi kehittyä. Jaanalta saa ihan aina hyviä neuvoja sekä suoraa palautetta! Oma motivaatio koiran koulutukseen paranee kurssin kautta.

Pepille kurssi tuo uusia haasteita voitettavaksi.

Hannakin haluaa lähteä kurssille. Hanna on kiinnostunut kouluttamaan itseään, sillä Hannan haaveissa on oma koira. Viisas haaveilija valmistautuu tulevaan jo ennalta. Hyväksi kouluttajaksi voi tulla vain harjoittelemalla.

Koulutustavat ovat kokeneet viime vuosikymmeninä suuria muutoksia. Tiedot ja taidot kannattaa päivittää tähän päivään. Monin paikoin peruskursseille voi osallistua myös kuunteluoppilaana.



Suosittelen Kangasalla toimivan, Joy of Learning yrityksen Perustaidot koirallesi-kurssia lämpimästi jokaiselle uudelle koiranomistajalle! Kurssilta saa hyvät eväät koiran kouluttamiseksi. Ikä ei ole este! Koiran kouluttaminen voi tuntua työläältä ellei tiedä miten koiraa koulutetaan. Kun kouluttajan omat perustaidot ovat hallussa, on töiden tekeminen mukavaa ja palkitsevaa. Tänne kannattaa matkustaa kauempaakin!


Super Peppi! ♥

Pepistä näkee, että paljon on tehty oikein! Olen tosi iloinen ja tyytyväinen. Tästä on äärimmäisen mukava jatkaa!



Kuvat ©
Hanna Uosukainen
Meri Karhunen
Pia Grönroos







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti