Kevättä ilmassa! ☺

Tiiättekö sen tunteen, kun melkein saa jotain, muttei sitten ihan?

Me Ripen kanssa tiietään tää tunne tosi hyvin. Tai oikeastaan mä voin puhua vain omasta puolestani. Nimittäin, joka kerta, kun emäntä avaa pakastimen, mä toivon, että mekin saadaan jotain. Meidän herkkuluita on pakastimessa iso kasa.
Mutta aina me ei saada niitä vaikka pakkasen ovi käy. Joskus sieltä tulee esmes mansikoita. Tai puolukoita. Tai kuhaa. Ei läheskään aina meidän luita. Meidän luita tulee vaan kerran päivässä.

Me ollaan aika hyvin totuttu näihin pieniin pettymyksiin. Me ollaan tässä asiassa viisaampia kuin meidän emäntä. Rippe ei vaivaudu edes keittiöön. Se tunnistaa mustikkapussit.

Meidän emäntä oli ihan samassa tilanteessa, kun siltä poistettiin se kipsi. Niinko pakastimen ovella. Se oli kyl hurjan iloinen, kun se pakkasen ovi narahti. Tai siis, kun se kipsi poistettiin.
Se oli niinko suunnitellut, että pääsee meidän kanssa heti metsälle. Että ostaa samppanjapullon ja kilistelee sillä. Pitkän toipumisen iloksi.

Mut kuinkas kävikään!! Emännän pakkasesta tuli ihan pihlajanmarjoja. Se murtuma oli niin paha, ettei se jalka nyt sitten toimi. Sitä pitää jumpata. Erityisen paljon. Jumpan lisäksi tarvitaan paljon kärsivällisyyttä. Mut mitä! Onko emäntä treenannut kärsivällisyyttä niinko me? Ei ole. Et me ollaan sitten tässäkin asiassa viisaampia kuin meidän emäntä. Me on kyl harjoiteltu. Paljon. Ja me ollaan tosi hyviä. Niin hyviä, että emäntää aina ihmetyttää, ett kuin me voidaan. Ja kuin mäkin.
No mä olen vahva luonne.

Emännän pitää nyt levätä. Kerätä voimia, jumpata ja opetella kävelemään. Rippe lepää emännän kanssa tosi mielellään.
Yhden kyynärsauvan sijaan emäntä tarttee välillä kaksi. Ja se käy nyt tosi usein pakastimella. Tuleeko luita? Ei tule. Tulee kylmäpussi. Mä käyn aina nuuskimassa, että vainko se? Rippe ei taaskaan vaivaudu. Taas se tietää.
Joskus mä ihmettelen, että mistä Rippe voi aina tietää?

Emäntää suretti, kun se ei päässyt meidän kanssa keväthangille. Me on tsempattu sitä paljon. Että ei se niin haittaa.  Mä aina herätän sen pusuilla. Rippe pussaa sitä joka kerta, kun emäntä käy sen kanssa ulkona. Kaksin. Se on ihan huippua Ripen mielestä. Rippe kävelee kuulemma ihan supernätisti. Tietysti. Se tietää, ettei emäntä ole kunnossa. Mä pääsen keväthangille mun ♥ ystin Hannan kanssa. Hanna käy usein ja se on mun mielestä ihan huippuhieno juttu!

Me käydään emännän kanssa nyt vaan pikkulenkeillä. Emäntä hankki sellaisen jakajan, hihnaan, että se voi viedä meitä molempia yhdessä hihnassa. Se on helpompaa kahden kepin kanssa. Se laittaa meidän kiinni vyötäisille. Juoksuvyöhön. Niin sen kädet jää vapaaks. Tai ei ne jää vapaaks kun sillä on ne kepit. Mut näin me päästään kulkemaan kaikin. Onneksi me on opeteltu kulkemaan fiksusti. Emäntä on nyt ihan hirmu ylpeä kaikesta siitä mitä me osataan. ♥

Puhelinkuva. Laatu on siks vähän huono, ko halvoissa on harvoin hyvä kamera.
Mut ei auta. Joskus mua houkuttaa puhelimet liiaksi.

Me osataan olla paikalla. Sivulla. Kulkea takana. Ja me osataan ohittaa meille tututkin koirat ilman ett mentäis niitä nuuskimaan. Se on emännän mielestä iso juttu se.
Emännän mielestä meidän rotu sopisi tosi hyvin myös liikuntarajoitteiselle. Me ollaan niin taitavia.
Ja meillä on hirmu hyvä huumorintaju! ☺Sitä tarvitaan aina!

 
Keväthankien sijaan me on nyt leikitty paljon kotona. Mä kerään mahdollisimman monta lelua suuhun ja sitten hätyytän Rippeä. Et leikitään. Rippeä ei aina innostu. Mua innostaa aina. Onneksi emäntääkin innostaa. Jos emäntää innostaa niin Rippekin innostuu kanssa. Mä oon huomannut. Emäntä nauraa mulle, että mä olen vähän kujeilija. Tiiän jo hyvin, mistä naurusta pitää vetää. Mä oon taitava löytään oikeita naruja. ☺

Aamuisin emäntä avaa aina parvekkeen oven. Lintujen kevätlaulu raikaa meille sisälle asti. Mä haluun aina heti leikkiä. Emäntä tulee tosi hyvälle tuulelle, kun me leikitään. Se nauraa ja ottaa kuvia meistä. Emännän mielestä me ollaan ihan rakkaita hassuja. Ihan parhaita! ☺