maanantai 30. marraskuuta 2015

Next step: Helsinki Winner 5.12. 2015

Edessä on pienimuotoinen seikkailu.

Meillä on ensimmäistä kertaa molemmat tytöt mukanamme näyttelyssä.
Rippe on saanut pitää pienen näyttelytauon. Ripen mielestä näyttelyissä parasta on kotiinlähtö. Jos asiaa koiran kannalta katselee, niin erityisen viihdyttävää näyttelyissä ei ole. Tai älykästä.
Kärsivällisyyttä koetellaan kaikilta.

Rippe ei ole ruoalla palkattavissa tai lahjottavissa, sen motivointi näyttelyissä on ollut vähän haasteellista. Se on myös aamu-uninen, joten aikaiset kehät eivät oikein sovi sen vartalolle. Näistä ja omista mielipiteistään huolimatta se on usein onnistunut hurmaamaan tuomarin. Ei ihme, sillä se on, todella upea koira.

Tällä kertaa Ripen turkkikin on kunnossa! Eihän se valmis ole, mutta nyt sitä ei irtoa! Meni aikansa ennen kuin ymmärsin, että kahden karvanlähtöajan sijaan Ripellä on niitä neljä.
Se pudottaa turkin juuri juoksujen alla. Lienee tarkoitus, että persuus on sopivasti paljaana. Kun juoksut loppuvat, turkki alkaa kasvaa. Kunnes sitten koittaa valeraskaus ja 'synnytyksen' aika. Pitäähän ne tissit olla paljaana, pentuja varten, joten taas putoaa turkki.

Ripellä on juoksut kaksi kertaa vuodessa. Ja karvanlähtökausi tosiaan neljästi.
Se ei siis ole todellakaan turkkikoira, siinä mielessä, että turkkia olisi koskaan ylenpalttisesti. Vaan kaikki se mitä on, on ensiluokkaista!

Iran mörkökausi jatkuu edelleen. Se reagoi yllättävästi, voimakkaasti ja erittäin äänekkäästi tilanteisiin, joita on käytännössä mahdoton ennakoida. Jopa Rippe tuntuu olevan vähän pihalla näistä nykyisistä aiheista. Se katsoo ihmeissään ympärilleen ja toisinaan jopa yhtyy Iran mielipiteisiin. Ääntä on siis luvassa varmasti enemmän.

Iran karvanlähtö on edelleen kesken. Ei se enää voimakasta ole, mutta turkki on vaiheessa. Oli niin herttaista, miten siitä karhunpennusta kuoriutui suloinen cardityttö! Iran turkki on pidempi kuin Ripen. Karva on erittäin karkea, suorastaan lasimainen!

Näyttelytreeneissä käytiin viikonloppuna Kangasalla. Koirapalvelu Taidogas järjesti kivan match show tapahtuman.  Irpi oli pentujen punaisten joukkueessa, mutta sijoitusta ei tällä kertaa tullut. Sillä oli kehässä niin kiirusta, ettei se ehtinyt millään keskittyä olemaan vain kaunis. 
Pienten pentujen kehässä on niin, että söpöyden kuuluu voittaa ja näin kävi! 
Silas oli kehässä Ripen kanssa. Rippe oli hienosti pienten aikuisten sinisten kolmonen.

Iralle varataan Helsingin näyttelyyn mukaan hyvät namit ja reilusti ajanvietepuuhaa. Ripellekin on luvassa pieni yllätys. Lähteekö se siihen mukaan, ja millä innolla, jää nähtäväksi.☺

Näyttelytunnelmista lisää ensi viikolla!

Nyt vain peukut pystöön meidän joukkueelle!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti