tiistai 7. tammikuuta 2025

Corgipennusta kiinnostunut

Corginpentuja kaupataan paitsi Suomen Kennelliiton ylläpitämällä Hankikoira.fi sivustolla, ja rotujärjestön omassa pentumyyntivälityksessä, myös netin myyntipalstoilla, kuten Torissa ym. vastaavissa myyntipaikoissa.

Tavanomaista edullisempien, erityisesti rekisteröimättömien pentujen kohdalla, kannattaa olla nyt todella tarkkana. Hieman tavanomaista edullisemmin myytävä, rekisteröimätön koiranpentu, voi hyvin olla jopa pentutehdaspentu.

Suositut rodut, joihin corgirodutkin kuuluvat, ovat alttiita rikolliselle toiminnalle.
Tavanomaista edullisempi hinta, voi syntyä paitsi pentutehtailusta, myös siitä, ettei kasvattaja ole asianmukaisesti tutkituttanut pentueen vanhempia, tai koirien terveystulokset ovat niin heikot, ettei rekisteröinti Kennelliittoon olisi ollut edes mahdollista. Sukusiitos voi myös olla huomattavan korkea.

Pentuetta, jossa vanhempia ei ole terveystutkittu asianmukaisesti, rodulle tyypillisten terveysongelmien osalta, ei kannata pitää terveenä. Koirakaupassa tärkeiden asioiden, kuten koirien terveyden edistämisen, tulisi olla kunnossa, rodusta, myyjästä ja myyntipaikasta riippumatta.

Hälytyskellojen kannattaa soida, kun pentu luvataan toimittaa kotiovelle asti, ilman, että ostajana voit millään tapaa varmistua, minkälaisissa olosuhteissa pennut ovat kasvaneet.

Kennelliiton rekisteröinti ei yksistään ole tae vastuullisesta koirakaupasta, mutta rekisteröinti velvoittaa kasvattajia mm. huomioimaan rodulle pakolliset terveystulokset.
Eläinten hyvinvointilaki velvoittaa kaikessa eläinjalostuksessa vastuullisuutta. Kennelliiton kauppasopimus huomioi kasvattajan vastuut, mutta myös ostajan oikeudet.

Kauppakirjaa koirasta tehtäessä, kannattaa varmistua, että samat oikeudet ja velvoitteet, kuin mitä Kennelliiton sopimus sisältää, tulevat huomioiduksi. Lisäksi Kennelliiton kasvattaja ja kasvatusolosuhteet ovat usein helpommin jäljitettävissä.

Pentutehtailijat käyttävät sumeilematta hyväkseen ihmisten hyväuskoisuutta.

Ota selvää, varmistu kasvattajan ja pentueen taustoista, ennen kaupantekoa. Pyydä suosituksia rotuharrastajilta. Huomioi, että eläinten hyvinvointilaki koskee kaikkea eläinjalostusta, ei pelkästään rekisteröityjä rotukoiria.

Opasta ja informoi koiranhankintaa harkitsevaa läheistä tai tuttavaa koirakaupan riskeistä.

YLE Poliisi epäilee törkeää eläinsuojelurikosta: pakettiauton kyydissä oli sata huonokuntoista koiraa

Halpakoira.fi Harkitsetko koiran hankkimista?



© Pia Grönroos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti