perjantai 28. joulukuuta 2018

Vuoden vaihtuessa


rippe, tuoltako se uusi vuosi tulee?
jep. sieltä.

Uusi vuosi 2019



Uusi luku on aina kiva kirjoittaa ensimmäisiä kertoja. Jouluhumusta selvittyään koirilla on vielä tämä yksi ponnistus ennen arkea. Miten Ira jaksaa vuoden vaihtumisen ja ilotulitukset säikähdettyään kesällä pahemman kerran, selviää ihan pian. Metsäreissuilla aseen pauke ja äänitapetoidut lyhytkestoiset ilotulitukset ovat siltä sujuneet kuten muiltakin koirilta ilman ongelmia. Satunnaisiin pamauksiin, joita kuulee jo, se ei ole reagoinut mitenkään. Iralle on varattuna kaiken varalle Sileo-lääkitys. 

Blogikirjoitukseni aiheesta KLIK Pelkään ja pakenen kannattaa lukaista. Yhtään syytä ottaa minkäänlaista riskiä rohkean koiran kanssa ei ole. Päinvastoin. Rohkeaa koiraa kannattaa suojata, jotta se pysyykin rohkeana. Varotoimet kannattaa kerrata ja pitää mielessä.

Kurkataan vielä jouluun

rippe, tuleeko pukki kohta?
kohta laitan sen tulemaan.


Meillä oli mukava joulu perhepiirissä. Ystäviä poikkesi glögillä. Naapuri toi joulukukan. Joulu on lapsenmielisten juhla. Näillä meidän koirilla riittää tätä lapsenmielisyyttä. Rippe rakastaa joulua ja erityisesti joulupukkia. Tänä jouluna se ei jaksanut enää odottaa iltaan. Meillä kävi pukki siis kahdesti. Iltapäivästä ja illasta uusiksi. Pakettien avaus kävi koirilta näppärästi. Kovat ja pehmeät paketit olivat molemmat kovin arvostettuja.



Kiitos muistamisesta!


Ira osallistui koko joulun aktiiviseen vartiointiin, mitä tulee parvekkeella säilytettyihin herkkuihin. Ira tykkää muutenkin nukkua parvekkeella, mutta nyt, päiväuniaikojen lisäksi, se piipahti parvekkeella tämän tämän. Kuono ylhäällä, nuuskuttaen se suuntasi aina ensimmäiseksi varmistamaan, että tallella ovat. Herkut. Näky sai hymyilemään jokaisella kerralla. Koirille oli jouluksi varattu omia herkkuja ja herkkuja löytyi kosolti myös koirien paketeista.

viivasyövytys, kuivaneula, akvatinta

Hannalle ja itselleni paketoin joululahjaksi kuva-artesaani Ilona Pakarisen taidegrafiikan sarjasta Ilona ja omituiset otukset, vedokset Corgi, joka halusi olla Batman. Kauniita! Kannattaa käydä Ilonan facebook sivulla!


aito ja oikea batman...


Likoilla on selkeästi jo vähän kevättä rinnassa. Peppi on pudottanut ison osan turkkiaan. Edistääkö sen juoksu, osuuko arvioni kiiman alusta oikeaan, kohta se tiedetään. Katselen Peppiä erilaisin silmin. Hellästi, kuten aina, mutta mukana on myös vakavuutta. Äidin osa on täynnä vastuuta, vaarojakin.

Katson myös rotua erilaisin silmin. Mitä tulevaisuus tuo rodulle tullessaan, tähän me kaikki voimme osaltamme olla vaikuttamassa.

Pepin tuleva pentue on herättänyt aivan valtavasti kiinnostusta. Moni on liikkeellä vakaan, harkitsevan toiveen, sydämessä pitkään kasvaneen haaveen kera. Haave omasta koirasta kannattaa elää todeksi.

Olen ollut iloinen näistä yhteydenotoistanne, kiitos! 




Toivotamme onnekasta vuotta 2019!







Kuvat © Pia Grönroos

maanantai 24. joulukuuta 2018

Joulupukin kuumalinja


Joko teillä odotetaan joulupukkia?
Pidetäänkö joulukinkkua silmällä sekä korvalla?



Hallahukan tonttupartio toivottaa:











tiistai 6. marraskuuta 2018

Kasvattajapäivät 2018

Petotesti

Kesä kääntyi syksyyn


Syksyn jännittävin kohokohta oli tutustuminen Pepin tulevaan sulhaseen. Niin toivoin, että uros antaisi hyvän vaikutelman. Emme pettyneet! Uros on ystävällinen,  hyvä luonteinen, vahvaluustoinen ja hyvin liikkuva koira! Komea uros! Ihastuimme kaikin! Ei vähiten syystä, että uros muistutti luonteeltaan kovin paljon meillä kotona viilettävää tricoloria!

Kauttaaltaan terveystutkittu ja vielä lisäksi mukavin tuloksin terveystutkitut vanhemmat. Tuontikoirien vanhempien terveystulokset eivät ole itsestäänselvyys, mutta tässä yhdistelmässä molempien koirien vanhemmilta löytyy luustotutkimustuloksia.

Peppi näytteli urokselle väliin hampaita, väliin kutsui leikkiin. Toivomme kovasti, että tämä romanssi kantaa! Kotimatka sujui iloisissa merkeissä. Suuret kiitokset uroksen omistajalle!

Silmätarkastusten osalta Pepin silmätulos olisi ollut voimassa kevääseen 2019. Koska tulos olisi ollut mahdollisen astutuksen aikaan, enää nipinnapin voimassa, silmät tutkittiin nyt uudelleen ja samalla kuunneltiin Pepin sydän. Kaikki kunnossa! Uroksen silmätulosta vielä odotellaan. Päivitystä suunnitelmasta luvassa  myöhemmin!

Jännitettävää riittää pitkälle kevääseen. Tällöin, toivon mukaan, meillä on kädet täynnä töitä.

Iran tilanne on mietinnässä ja se saa kehittyä omalla painollaan. Mielenkiintoinen seikka tuli esiin, käydessäni keskustelua ulkomaisen jalostuskoiran omistajan kanssa. Koiralla on lonkkatulos, mutta sitä ei ole selkäkuvattu. Omistaja olisi mielellään selkälausunnon koiralleen hankkinut.

Otin asian tiimoilta yhteyttä Kennelliittoon ja sain kuulla, että jalostukseen tarkoitetulle, ulkomaiselle urokselle saa virallisen selkälausunnon Suomen Kennelliitolta, mikäli uroksen kotimaassa ei lausuntomahdollisuutta ole.

Aihetta juhlaan

Pikkurippe ja Meri ♥

IsoR

Rippe täytti kuusi vuotta. Onnea meidän ihana Rippe! Innostus kasvatustyötä kohtaan syttyi juuri Ripen myötä. Rippe on koiristamme hyvin lähellä rotumääritelmän ihannetta. Se on vahvaluonteinen, reipas emäntä. Rippe on elänyt elämänsä terveenä. Ripestä tulisi upea emä pennuilleen. Urosvalinta ei Ripen kohdalla osoittautunut lainkaan helpoksi tehtäväksi.

Kasvattajapäivät

Osallistuimme SWCS ry:n Kasvattajapäiville 20–21.10.2018 Virroilla. Kasvattajapäivät ovat mainio tilaisuus kerrata vanhaa ja oppia jotain uutta, osallistua. Näin tälläkin kertaa. Kiitokset seuralle! Erityisen iloinen olin kasvattajapäiville valitusta ELL Juliska Haapanen-Kallion Pentuehaaveita-luennosta. Elämmehän tätä haavetta parasta aikaa Pepin pentuesuunnitelman myötä. 

Kuuma peruna


Jo Iran ensimmäisen pentuesuunnitelman aikoihin mietin koiralle tiineyden ajaksi raakaruokinnan osalta taukoa. Tätä nyt vahvisti Juliskan luento. Raakaruokinta voi muodostua riskiksi tiineelle nartulle ja pennuille. Uutinen siitä, että koiran raakaruokinnasta tulisi luopua kokonaan, herätti monia ajatuksia. Ei vähiten syystä, että meidän pakkanen pullistelee raakalihapakasteista.

Eläinruokapuolelta hankittu raakaliha eli rehu, sisältää lihanleikkuusta syntyvää, ihmisten elintarvikkeeksi kelpaamatonta teurasjätettä, johon ei sovelleta elintarvikelainsäädäntöä. Pakastaminen ei varmista loisten ja bakteerien tuhoutumista. Tae turvallisuudesta ei ole myöskään se, että tarjoaisi koiralle kotimaista, elintarvikelaatuista, ihmisille tarkoitettua lihaa.

Ainoa keino varmistua lihan turvallisuudesta on sen kypsentäminen.

Raakalihan kypsentäminen vie ruoanvalmistuksen uudelle tasolle mitä vaivannäköön tulee. Meillä raakalihat on heitetty jäisenä suoraa kuppiin tai Kongiin. Mikäli koirille keitettäisiin riisiä tai puuroa, olisi liha tietenkin helppo lisätä kypsennysvaiheessa massaan. Lihan lisäksi tarjolla on usein nappuloita.

Koulutusnamien osalta lihan kypsentäminen, keittäminen ja paistaminen ovat toki tuttua puuhaa. Kypsä liha maistuu koirille hyvin. Tästähän tämä ei jää kiinni. Olen peruslaiska ihminen. Tarjoan mielelläni koirille mahdollisuuden virikeruokailuun, niin usein kuin mahdollista. Mitä vähemmän vaivaa ruokinta raaka-aineiden osalta aiheuttaa, sen parempi minulle. Pakkastilat eivät tällä hetkellä riitä siihen, että valmistaisin ruoat alusta loppuun asti itse.

Miten kypsyy eläimille tarkoitetut raakarehulihapullat uunissa? En tiedä. En rehellisesti sanottuna oikein välitäkään tietää. Milloin uunista valmistuu koirille ruokaa, kyseessä on ollut ihmisten lihatiskistä valittu liha.

Raakalihan ja pakkausten käsittelyn suhteen kannattaa olla erityisen huolellinen. 

"Raakalihan erityispiirteitä

Raakaruokaan liittyy väistämättä kuumennettua ruokaa suurempia mikrobiologisia riskejä. Raakaruoan valmistajia neuvotaan kiinnittämään erityistä huomiota raaka-aineen laatuun, koska kuumennuskäsittelyn puuttuessa bakteereja tuhoavaa käsittelyä ei ole."


Lue lisää: Ruokavirasto Koirien ja kissojen eläinperäinen raakaruoka


Lemmikkien raakaruokien mikrobiologinen laatu ja antibioottiresistenttien bakteerien esiintyminen

Ruokavirasto: Lemmikkien pakasteraakaruoissa ihmiseen tarttuvia bakteereita

HS: Lemmikkien raakaruoat voivat olla terveysriski

Mukavuussyistä lähestyin kotimaisesta lihasta eläinruokia valmistavia yrityksiä, että onko myynnissä tai myyntiin tulossa kypsennettyjä ja pakastettuja lihapulliaisia. Vastaukseksi sain, ettei kypsentämistä nähdä vaihtoehtona pakastetulle tuotteelle ja että tuotekehitystä pohditaan tältä osin.

Kypsennettäessä lihan hävikki on 20- 30% luokkaa. Toki, kypsentäminen lisäisi lihan käsittelyyn yhden prosessin, joten valmiin tuotteen hinta saattaisi kivuta korkeaksi. 

Tässä blogissa raakaruokaa suositellaan useammassakin postauksessa. Raakaliha maistuu meidän likoille ääreistä hyvin. Raakakala samoin, joka nyt sitten näyttäisi olevan jonkin verran turvallisempaa kuin liha. Onko, no en tiedä.

Hysteriaan ei ymmärtääkseni ole syytä, mutta pohtia asioita kannattaa. Tiineen nartun, pentujen ja perussairaiden koirien kohdalla, miettisin asiaa kahdesti. Useita eläintautiraportteja ja asiantuntija-artikkeleita nyt läpi käyneenä, lihan kypsentäminen ei tunnu huonolta vaihtoehdolta.

Äkkiä voisi kuvitella, että riista nyt ainakin on turvallista. No, ei sekään pidä paikkaansa.

YLE Mitä osia hirvestä saa syödä


Meidän koirille maistuu liha kypsänäkin tosi hyvin. Siinä menee keitetyt possunkielet, sydämet, munuaiset ja maksa. Ei ahdista. Aamupuuroa koirille keittäessä totesin, että olisi sama nakata raakalihat kypsennyksen loppuvaiheessa puuron sekaan.  Asia on työn alla. 

Matoja vai?

ELL Juliska Haapanen- Kallion esimerkin innoittamana, matokuurin todellinen tarve testattiin tänä syksynä ensimmäistä kertaa. Koirien kakkoja kerättiin kolmena peräkkäisenä päivänä. Yhteen ja samaan kakkapussiin voi laittaa sopivasti näytteet kolmesta koirasta. Kakkanäytteeksi riittää ruokalusikallinen sitä itseään. Kakat jätetään pusseihin, pussit kerätään kannelliseen astiaan ja säilytetään viileässä. Meillä oli kannellinen astia parvekkeella. Näytteet toimitettiin kolmantena päivänä eläinlääkäriasemalle. Tulokset saatiin nopeasti.

Tuloksen mukaan meillä ei tällä hetkellä ole tarvetta madotukselle.

Synnytysongelmat

Molemmissa corgiroduissa synnytykset päätyvät huolestuttavan usein sektioon. Syytä tähän, miksi näin käy, ei tiedetä. Yhdeksi mahdolliseksi syyksi esitettiin kasvattajan kokemattomuutta. Toisaalta, myös kokeneiden kasvattajien koiria päätyy sektioon.

Osa pennuista kasvaa niin suuriksi, etteivät ne mahdu syntymään normaalisti. Suurimmassa riskiryhmässä ovat yhtä lailla 1-2 pennun pentueet ja toisaalta pentuekooltaan erittäin suuret pentueet. Pienten pentueiden kohdalla ongelmaksi voi muodostua polttoheikkous, suurten pentuiden kohdalla kohdun venyminen ja väsyminen.

Pentuekooltaan pienten, 1-2 pennun pentueissa, on tiineysaikana tapahtunut muiden alkioiden/ pentujen abortoituminen. Koiran tiineys käsittää aina useampia hedelmöittyneitä alkioita, mutta jostain syystä tiineys ei ole kokonaisuudessaan onnistunut ja pentuekoko jää pieneksi.

Kasvattajien toivottiin täyttävän seuran pentueseurantalomake syntyneistä pentueista. Tietoa tarvitaan.

Ell Juliska Haapanen-Kallio kertoi, että tiineysröntgentutkimus on hyvä tapa selvittää pentueen tilannetta. Nykyiset laitteet ovat säteilymäärältään turvallisia, joten tästä syystä tutkimusta ei kannata jättää tekemättä. 

Jälkikäteen asiaa pohtineena, sukusiitos ja kapea geenipooli saattavat olla osasyynä tähän, vaikka tätä puolta asiasta ei kasvattajapäivillä tuotu esiin.

Lonkkanivelen kasvuhäiriö


Kasvattajapäivillä kuulimme, ettei D lonkkaisia koiria ole mahdollista jättää jalostuksen ulkopuolelle. Kennelliiton puolesta on jo olemassa suositus, ettei D lonkkaisia narttuja käytettäisi jalostukseen. Suositus on suojaamassa koiran omaa terveyttä.

Käytettäessä D lonkkaista koiraa jalostukseen, tulisi sille valita luustoltaan terve kumppani.

D/D yhdistelmästä periytyy jonkin verran B lonkkaisia koiria, mutta jalostustietojärjestelmän mukaan vain hyvin pieni murto-osa jälkeläisistä perii B lonkat. Valtaosa jälkeläisistä, yli puolet (65%), on perinyt D/E eli keskivaikeita ja vaikeita kasvuhäiriöitä. D koirien jalostuskäyttö kapeuttaa tehokkaasti entisestään kapeaa geenipoolia.

Kasvattajapäivillä 2016 luennoimassa ollut ortopedi Juha Kallio, kertoi, ettei E koirien jättäminen jalostuksen ulkopuolelle ole riittävä toimenpide tämän sairauden ennaltaehkäisyssä.

Jalostusindeksit ovat jalostuksen apuvälineitä. Kasvattajan myönteinen suhtautuminen terveystutkimuksiin heijastuu pennunostajiin. Parantaaksemme indeksien luotettavuutta, jokaisen lemmikinomistajan tulisi hyödyntää tilaisuus kuvauttaa koira, virallisin kattavin kuvin. Jokainen tulos on rodulle tärkeä.

KLIK  Corgiseuran kuvaussuositus

Pelkät röntgenkuvat eivät edistä jalostusta. Tutkimustieto on tärkeää, tärkeää on tiedon hyödyntäminen jalostusvalinnoissa.

ELL Juliska-Haapanen Kallio neuvoi kasvattajia pyrkimään leasingsopimukseen tilanteessa, jossa terveystuloksiltaan pentueen paras pentu ei jäänyt kotiin. Tämä on parempi vaihtoehto kuin käyttää jalostukseen tuloksiltaan heikompaa yksilöä.

Selkäterveys


Selkäterveyden osalta keskustelua kasvattajapäivillä ei valitettavasti käyty.

Tähän rotuun liittyvät, erittäin vakavat perinnölliset selkäongelmat, on aikojen kuluessa hyväksytty rotuun kuuluvaksi. Nämä ongelmat eivät ole ainoastaan huonokuntoisten, ylipainoisten, vanhojen koirien ongelmia. Ongelmat koskettavat nuoria, hyväkuntoisia koiria ja heidän omistajiaan.

Kaikki koirat eivät sairastu, mutta osa koirista sairastuu ja osa sairastuneista sairastuu valitettavasti erittäin vakavasti.

Menetys on aina menetys myös kasvattajalle, mutta eritoten sen ainoan rakkaan lemmikkinsä menettäneelle. Sairaudet aiheuttavat koirille ja koirien omistajille valtavan suurta, korvaamatonta kärsimystä. 

Suomessa on erinomainen tilanne, mitä tulee koirien luustotutkimuksiin, asiantuntemukseen, tietoon ja luotettavuuteen. Meillä on mahdollisuus edistää koiriemme luustoterveyttä. Selkäsairauksien vastustaminen on mahdollista röntgentutkimuksin ja tulosten avulla tehtävien jalostusvalintojen avulla. Jalostustulokseen vaikuttaa koiran oman tuloksen lisäksi koiran perimä.

Selän röntgentutkimus on jalostuskoiralle tehtävistä pakollisista tutkimuksista poiketen vapaaehtoinen. Tulosta ei siis edellytetä pakollisena, kuten esimerkiksi lonkkien osalta.

Terveysstatukseltaan tuntematon on tuntematon, ei terve.

Hyvät pennunostajat



Tutustukaa welsh corgi cardigan rodun jalostuksentavoiteohjelmaan, rodun historiaan ja alkuperäiseen käyttötarkoitukseen.

KLIK Jalostuksentavoiteohjelma Welsh corgi cardigan

Pentua hankkiessanne kyselkää koirien, näiden sisarusten ja sukulaisten terveystietojen ja tutkimustulosten perään. Suhtautukaa puuttuviin tuloksiin kriittisesti. Terveystulokset eivät ole tae siitä, että syntyvät pennut ovat terveitä. Tällaisia turvatakeita ei elävän eläimen kohdalla voi antaa kukaan.

Kattavat terveystutkimustulokset, ei vain minimivaatimukset täyttävien pakollisten terveystutkimusten, vaan rodussa yleisesti esiintyvien perinnöllisten sairauksien osalta ovat tärkeitä. Täydellisiä koiria ei ole olemassa, on vain tavallisia koiria rodunomaisine vikoineen.

Kattavat terveystutkimustulokset ovat tae siitä, että yhdistelmässä on dokumentoidusti pyritty löytämään tasapaino, jossa uros ja narttu terveytensä puolesta kompensoivat toistensa puutteita ja vikoja.

Kattavat terveystutkimustulokset ovat tae siitä, että kasvattaja kantaa huolta rodusta ja sen tulevaisuudesta, sekä kantaa oman osansa koirakauppaa koskevista vastuista.


KLIK Ohjeita pentua etsivälle

Tutustukaa siihen, mistä terveystulokset kertovat.

KLIK Miten virallisia terveystuloksia tulkitaan


Jalostuksen tavoitteena tulee olla terve ja toimintakykyinen koira.





Kuvat © Pia ja Silas Grönroos




lauantai 6. lokakuuta 2018

Kauas pilvet karkaavat

Loppukesäksi suunnittelemamme lomareissut eivät valitettavasti toteutuneet. Seikkailujen sijaan, saimme pureksittavaksemme koko joukon terveysongelmia.

P4

siskonpeti

Osa ongelmista, kuten Ripen P4, poskihampaan menetys, oli nopeasti ohimenevä koettelemus. Itsestään sulavien tikkien sulamattomuutta ihmeteltiin, muutoin prosessi päivystysleikkauksineen sujui hyvin. Miksi hammas halkesi? Syytä tähän emme tiedä.

Ison ja koiralle tärkeän hampaan menettäminen teki loven Ripen muutoin kauniiseen ja hyväkuntoiseen hammaskarttaan. Onneksi leukojen toiselta puolelta löytyy vastaava hammas. Melkoisen loven hampaan akuutti päivystyshoito teki myös lompakkoon. Hoito kaikkineen maksoi yli 500€, josta vakuutus korvasi myöhemmin miltei 300€.  Operaation jälkeinen yö me nukuttiin Ripen kanssa siskonpetissä lattiatasossa.

Koiran suu oli leikkauksen jäljiltä kipeä. Haava-aluetta piti tästä huolimatta hoitaa ja tarkkailla. Miten hoitaa kipeää koiraa? Ienrajaan laitettava geeli maistui ilmeisen pahalle ja koskeminen teki kipeää. Rippe väisti. 

Hetki siinä meni, ilmiselvää asiaa pohtiessa, ennen kuin älysin tarjota koiralle mahdollisuutta kohdetyöskentelyyn. Työmoodin, käsitargetin ja palkkiona käyttämäni pehmeän raakalihan avulla ienraja saatiin hoidetuksi päivittäin. Ihan huikea Rippe!



Rippe on toipunut hampaan menetyksestä täysin ja kokonaan. Lopulta ne tikitkin sitten sulivat pois.

Kynnet 


Ripen kynnet kuluvat liiaksi.

Suurella osasta koiria kynnet kuluvat jonkin verran käytössä. Kaikilla kuluminen ei aiheuta kipua. Kynnet kuluvat maltillisesti. Rippe kynnet kuluvat liiaksi, eikä se ole vaivansa kanssa yksin. Osalla samasta ongelmasta kärsiviä koiria oireet ovat todella vaikeat. Kynnet voivat kulua verille asti.

Lyhyet raajat, ulospäin kääntyneet etukäpälät ja raskas etuosa, eivät anatomisesti ole maailman paras yhdistelmä. Tähän rakenteeseen sisältyy monta haavoittuvaa kohtaa ja tässä on yksi.

Minkä verran vaivan syntyyn vaikuttavat mahdolliset nivelrikkomuutokset tai koiran epätasapainoiset kulmaukset, jossa takapää tuottaa liikkeeseen työntövoimaa, jota etupää ei kykene hyödyntämään, tähän en osaa vastata. Ongelmaa esiintyy aivan nuorillakin koirilla. Rippe on terveystutkittu kattavin tutkimuksin. Koiran oikeassa kyynärässä on lievä nivelrikkomuutos. 

Kynsien kuluminen on voimakkainta vasemman eturaajan keskimmäisissä kynsissä ja juuri tässä raajassa on nyt myös käsittelyarkuutta. Liiallista kulumista on tätä nykyä myös hieman oikeassa etu- ja myös oikean takajalan kynsissä. Kulumisesta aiheutuva kipu on tullut esille kynsiä leikatessa.
Kynsien leikkuu on meillä hoitotoimenpide, johon koirat osallistuvat omaehtoisesti.

Vaivan myötä Rippe on alkanut empiä ja toisinaan se on poistunut paikalta. Paikalta poistuminen on sallittua. Koiran käytös on muuttunut. Rippe on selkeästi ilmaissut, että toimenpide on sille epämukava. Palautteen ansiosta kykenin muuttamaan omaa toimintaani.

Rippe rakastaa kohdetyöskentelyä ja koiran motivaatio työskennellä kanssani on todella korkea. Lisäsin kohdetyön  hoitotoimenpiteeseen. Tämän myötä Ripen keskittymis- ja häiriönsietokyky ovat kehittyneet huimasti. Upea saavutus koiralta, joka perusluonteeltaan on hyvinkin kiihkeä. Työn etenemistä on jaksotettu. Rippe on saanut tehdä töitä kynsien leikkuun ohessa, ja näin työ on saatu tehdyksi hyvässä yhteisymmärryksessä

Olen päässäni pyöritellyt ajatusta siitä, miten tämä homma toimisi nyt, mikäli en jo lähtökohtaisesti, hoitotoimissa, olisi suosinut koiran omaehtoisuutta ja vapaaehtoisuutta, sekä luottanut koiran kykyyn ilmaista, miltä siitä tuntuu.

Jos hoitotoimi olisi aina vain tehty tyyliin pakottaen, tämä nyt tehdään mukisematta, yrittäisikö koira ilmaista kipuaan? Olisinko missään kohdin koiran omistajana ymmärtänyt koiran estelevän toimenpidettä kivun vuoksi, vai olisinko pitänyt koiraa ainoastaan hankalana?

Asuinpaikkaamme olen myös pohtinut. Jos olisimme asuneet kaupungin sijaan maaseudulla, Ripen tassujen alla olisi pääsääntöisesti ollut pehmeä maapohja. Missä kohdin vaiva olisi tällöin muuttunut näkyväksi? Eipä ehkä koskaan. 

Huomion siirtäminen toisaalle, hoitotoimen jaksottaminen, hyvät, toisinaan jopa korotetut palkat, ovat toimineet tähän asti. Työ on saatu tehdyksi siltä osin, mitä nyt kuluneissa kynsissä on lyhentämisen varaa ollut. Aina ei ole ollut. 

Kuvittelisi, että eturaajan kipu näkyisi koiran liikkeessä. Ei näy. Ripessä ei näy merkkiäkään liikkumishaluttomuudesta tai alusta-arkuudesta.

Kun Rippe saa valita ulkoilureittinsä, usein saa, koira kulkee täysin tyytyväisenä asfalttia pitkin. Rippe ei vaihda tienpientareelle tai nurmikolle, vaikka se olisi mahdollista. Rippe kulkee asfaltilla. Kynsien kuluminen on kuitenkin voimakkainta juuri asfaltilla.

Koiran kipu ei näy liikkeessä, mutta liike aiheuttaa kynsien kulumista ja kuluminen kipua.  

Handy cure hoitoa varpaille


Meillä on mahdollisuus valita ulkoilureiteiksemme asfaltin sijaan metsäpolkuja ja puistoja. Kokonaan kovien alustojen välttäminen ei kuitenkaan onnistu. 

Reittivalintojen lisäksi, huomiota on kiinnitetty Ripen ruokavalioon. Pyrin pehmeästi pudottamaan Ripen painosta hellekesän mukanaan tuoman ylimääräisen reilun kilon pois. Ylipaino ei koiralle ole hyvästä. Ripen rakennetta painonpudotus ei muuta. Sillä on edelleen liian lyhyet raajat muuhun kokoonsa nähden.

Rippe saa päivittäin nivelapuaineina annoksen lohiöljyä sekä tätä nykyä kuurina Möllerin Tupla kapselin. Olen hoitanut Ripen eturaajoja Handy cure laserhoitolaitteella. Kipulääkekokeilu on ollut mielessäni ja toteutin sen.

Kokeilu kannatti. Rippe sai kipulääkettä painonsa mukaisen annoksen noin tuntia ennen kynsien leikkausta. Tällä kertaa Rippe ei poistunut paikalta, ei estellyt tassun käsittelyä, ei myöskään ilmaisut kipua missään kohdin hoitotoimenpiteen aikana. Kaikkein kulahtaneimpiakin kynsiä saatiin hieman muotoiltua. 

Onko laserhoitolaitteen käyttö pelkkää kosmetiikkaa, vai onko sillä ollut vaikutusta asiaan? Tämä jäi nyt arvailujen varaan.

Rippe on ollut koko ikänsä terve. Se on voimakas ja jäntevä ja sillä on halu liikkua. Koira on luotu liikkumaan. Liike on koiran työtä. Koiran rakenteen tulisi mahdollistaa koiralle vaivaton liike.




Kuvat © Pia Grönroos, Hanna Uosukainen 

 

 

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Pitkä kuuma kesä


Startti kesään haettiin Espoosta, jossa osallistuimme kesäkuun lopussa Suomen Welsh Corgi Seura ry:n Erikoisnäyttelyyn.Tulostavoitteita meillä ei ollut. Osallistumista mietittiin pitkään, Iran ja Ripen turkit eivät aivan vastanneet kauneuskilpailuihannetta, eivät likimainkaan. Peppi ei juuri viihdy näyttelykehässä, se ei ymmärrä kehässä kiertämisen tarkoitusta ollenkaan. Ripen mielestä näyttelytouhu on ajan haaskuuta, mutta..

En vain voinut vastustaa kiusausta...

Meidän kaikki likat samassa luokassa! Tämän kerran! Pitihän se kokea! Olin tyttöjen esiintymiseen hirmu tyytyväinen. Myös Pepin. Peppi se ei liikkeessä paukkuja tuhlaa, missään kohdin. Se ottaa aina rennosti, milloin vain voi. Pepin liike on aina kevyttä.Voimantuotossa Pepillä ei ole ongelmia. Se ei vain näy tilanteessa, jossa koiran mielestä voimantuotto on täysin tarpeetonta. 

Lulubelle's Just Jazz, Peppi

Minusta tuntuu, että tällainen keponen rakenne, liikkeessä kevyt ja ketterä, voimiaan viisaasti jakava, istuu kohtuu hyvin työkoiraprofiiliin, jossa koiran tulee jaksaa ravata pitkiäkin matkoja. Pepin kehäkäytös oli rauhallista.

Oli vähän harmi, ettei tuomari arvostanut edes Pepin suloista ilmettä ja todella kauniita suuria silmiä! Mutta, olisi Peppi toki voinut kehässä liikkua reippaammin. Kokonaisuutena olin Pepin suoritukseen aivan tyytyväinen. Hyvä Peppi!

Tuomarin silmään meidän likoista istui parhaiten Rippe. Tuomari olisi toivonut syvempää rintakehää.
(Jokaiselle meidän koirista.)

Syvempi rintakehä tarkoittaisi automaattisesti myös matalampaa maavaraa. Koiran ikääntyessä, raskas etuosa (koiran painosta 60% on etuosalla) tahtoo madaltua, maavara hupenee entisestään. Tämä kuormittaa luita ja niveliä. Erittäin syvä rintakehä ei lisää koiran liikkuvuutta tai ketteryyttä. Syvä rintakehä lisää lisäksi vatsalaukun kiertymäriskiä. Plussat ovat siis tässä kohdin vähissä.

Kohtuullinen rintakehä on hyvästä. Ripellä rintakehää on täysin riittävästi, sanoo ulkotuomari mitä tahansa.

Vihtametsän Koivunlehti, Rippe

Rippe teki Silaksen kanssa upeaa työtä! Ripen käytös kehässä oli todellakin mallikasta vaikka tämä ei sen lempityötä olekaan! Turkkinsa puolesta näyttelykoiristamme surkeimmassa asemassa oli Ira. Se oli näyttelyssä täysin alaston. Ira on kaunis, nakunakin, mutta tuomarille Iran kauneus ei "yllättäen" lainkaan avautunut.
Lulubelle's Eager Explorer, Ira


Iralle koiranäyttely on työsuoritus, ja se tekee työnsä hienosti ja hyvin. Se ei ronklaa, ei lähde arvottamaan. Työ kuin työ on sille hyvästä. Iran käytös kehässä oli kuten aina, erinomaista tasoa!

Olen iloinen ja ylpeä Irasta! Handlereille Silas ja Hanna, superisot kiitokset, seurasta ja kaikesta! Upeaa työtä! Erikoisnäyttelykuvista superisot kiitokset Hanna Koski!

Espoon Marketanpuisto oli koiranäyttelypaikkana mitä mahtavin. Järjestelyt ja tunnelma olivat huippuluokkaa! Kauniita koiria ja hyväntuulisia koiranomistajia puiston täydeltä! Oli ihana tavata tuttuja ja luoda uusia tuttavuuksia!

Sokerina pohjalla Topi The Corgi! Kiitos upeasta näyttelystä!

Pentusia

Niin paljon, kuin olemme Iran pentujen eteen tehneet töitä, tehty työ ei ole johtanut toivottuun tulokseen. Uusi sulhaskandimme kuvattiin selän osalta. Valitettavasti uroksen selästä löytyi lievä nikamamuutos. Iran selässä on myös nikamamuutos. Vajaamuotoisten nikamien periytymismekanismeja ei tunneta, joten näiltä osin, lievienkään vikojen tuplaaminen ei olisi ollut järkevää. Suunnitelmasta luovuttiin.

Kiitän uroksen omistajia ja kasvattajaa! Kiitos kuvaustuloksista.
Jalostusvalintojen tekeminen on mahdollista, kun on terveystuloksia, joiden pohjalta tehdä valintoja.Tätä vastuunkantoa kunnioitan todella suuresti!

Iran osalta pentuesuunnitelmat jäävät nyt lepäämään. Toivon sydämestäni, että löydän sille vielä sulhasen, sillä Ira on koiristamme juuri se, jolle pentuetta toivon eniten. Mikäli Ira pentueensa joskus saa, pentue on kaiken tehdyn työn ja vaivan arvoinen.

Ira ♥

Tällä hetkellä katseet ja odotukset kääntyvät lauman nuorimmaiseen. Peppi täyttää ensi keväänä kolme ja on siis jo aikuinen koira. Vaikka Ira onkin koiristamme emännän lellipossu, tämä ei tarkoita, ettenkö arvostaisi Pepin mahdollisuuksia onnistua erinomaisesti Hallahukan ensimmäisen pentueen äitinä.

Päinvastoin!

Peppi ♥

On paljon hienoja ominaisuuksia, joita toivon Pepin periyttävän tuleville pennuilleen. Pepissä merkillepantavaa on tietenkin sen kauttaaltaan täysin terve luusto. Peppi on kevyt ja liikkusa, suorastaan sporttinen. Lisäksi Pepillä on tasapainoinen hermorakenne. Ei ääniarkuuksia. Ei allergioita eikä ihosairauksia. Meidän punanuttu on terve koira.

Peppi on myös tosi kiltti. Hyväntuulinen, aurinkoinen ja iloinen. Peppi rakastaa ihmisiä, vauvasta vaariin. Kiltteys Pepissä ei tarkoita tahdottomuutta tai että se olisi jotenkin vässykkä. Pepillä on kyllä omaa tahtoa ja sanansa sanottavana tarpeen tullen. 

Laumassa Peppiä kuunnellaan ja kunnioitetaan. Se on erityisen rakastettu laumanjäsen.
Pepin pentuesuunnitelmassa pätevät samat kasvatustyön periaatteet kuin Iran. Jalostussuunnitelmassa hyödynnetään mahdollisimman laajasti kattavia terveystutkimuksia, ei vain pakollisten terveystutkimusten osalta. Tavoitteena on tasapainoinen ja terve pentue.

Syksyllä Peppi käy tutustumassa urokseen, josta kovasti toivon Pepille sulhasta. Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti, tälle pidämme peukkuja, Peppi saa ensimmäisen pentueensa keväällä 2019.

Vielä on kesää jäljellä


Onneksi näin, sillä hellekesä ei ole aivan vastannut toiveitamme. Paksuturkkisten koirien kanssa on mietittävä kaksikin kertaa, miten erittäin tukalassa helteessä sopii liikkua. Meidän koirat eivät pidä helteestä, joten en halua rasittaa koiria yhtään enempää kuin on välttämätöntä.

No mitä me on tehty?

Me on uitu. Ihan jokaisena päivänä. Ranta on meistä vain kivenheiton päässä! Toisinaan, iloksemme, tuuli on siirtänyt lämpöisiä pintavesiä sen verran, että kylmää vettä on noussut tilalle ja vesi on ollut jopa ihan virkistävää.

Uusi uimamaisterimme


Ira, joka vietti ensimmäiset 3 ½ vuotta rantakahlaajana, päätti tänä kesänä siirtyä uimareiden kerhoon. Siitä on kehittynyt muutamassa viikossa hurjan taitava uimari. Vesi on aina ollut Iralle tärkeä elementti, mutta nyt tähän tarinaan on lisätty aivan uusi luku!

Rippe on ollut aina kova uimari. Peppi seuraa vahvasti Ripen esimerkkiä.

On hellyttävää katsella omalla uintivuorolla, miten tarkkana Peppi seuraa tilannetta rannasta käsin. Se ei laske minua silmistään hetkeksikään. Isot tytöt ottavat rennosti ja kaivavat väliin juurakoita. Ne tietävät jo, että kyllä se mamma hetken uituaan palaa rantaan. 

Rannasta tullessamme likat ovat yhtä hymyä ja päivänpaistetta!

Me on herkuteltu!

Piimää, maksamakkaraa ja kielipaloja

Koirat ovat saaneet omatekemiä jääherkkuja! Pieni määrä jäistä ruokaa tai välipalajääherkku, ei koiran termostaattia heilauta suuntaan eikä toiseen. Koiran viilennystä ei voi hoitaa vain jäisen ruoan avulla. Mielenvirkistystä pakkasherkuista sen sijaan on ollut ihan varmasti.

Meillä koirat syövät lihansa kesät talvet jäisenä, joten siihen ei nyt mitään muutosta ole tehty. Hellepäiviin saimme vinkin lisätä koirien ruokaan rasvalisän. Rasvalisä on itselleni tutumpi juttu pakkaskeleillä ja kovassa rasituksessa. Energiatankkausta tältä osin on hoidettu ihan reilulla voilla ja ruisleivällä. Rasvalisänä läpi vuoden koirilla kulkee lohiöljy.

Nestetasapaino on tärkeä asia huomioida näin helteellä. Koira saa nestettä ruoasta, juomalla vettä ja aineenvaihdunnan tuottamana metabolisena vetenä.

Rasva lisää elimistön metabolista vettä.


Lisäsin koirien ruokavalioon siivun läskiä. Koirat eivät hah hah, protestoineet.

Olen ymmärtänyt, että koiran ruoansulatuselimistö, kuten ihmisenkin, kykenee juotua vettä paremmin hyödyntämään ravintoon imeytetyn nesteen. Koirien iltavellit ovat olleet pitkässä liemessä. Koirille on tarjottu virkistykseksi myös kieliliemeen tehtyjä elektrolyyttijäitä.

Näiden lisäksi tarjolla on ollut ihan tavallista raikasta vettä. Koirat ovat syöneet ulkona usein. Hajutyöskentely virikeruokailun muodossa on todella mieluista puuhaa.

Helle on koetellut koiria.

Ira, joka on kasvattanut tosi tuuhean alusvillan, on jatkuvan tarkkailun alla.

Olemme liikkuneet aamuvarhain, iltapäivällä pikkupissat on tehty varjoja myöten, ja iltalenkki, se on varsin myöhään. Kirppikseltä hankittu viilennysmantteli on ollut Iralla kovasti käytössä. Kuumimpina hetkinä, Rippe ja Peppi ovat saaneet avukseen kosteat froteepyyhkeet.

Kostea pyyhe kylmenee pakkasessa suorastaan ripeästi.

Peppi, Irpukka ja Rippe ♥


Järvi, kylmät eväät ja viilennys ovat pelastaneet kesämme! Kesä etenee koirien ehdoilla.

Metsään on ihan hirmuinen ikävä, mutta tämän raisun lauman kanssa sinne ei ole mitään asiaa ennen kuin helteet hellittävät. Onneksi säätiedotusten mukaan näin kohta myös käy!

Tähän kesään mahtuu näin siis vielä uusia retkiä ja seikkailuja!



Erkkakuvat © Hanna Koski

Kuvat  © Pia Grönroos 

 

 

 

torstai 5. heinäkuuta 2018

Koiran ja ihmisen suhde

Tyytyväinen koira – Onnellinen omistaja -kurssi osa 3: Koiran ja ihmisen suhde. Kurssitehtävämme: Mitä kaikkea koiranne teille antavat, eli mitä ne merkitsevät teille, antoi paljon positiivista ajattelemisen aihetta. Koirat merkitsevät paljon.

Koira







Koiraa parempaa liikuntareseptiä ei ole. Mikäpä on mukavan luottokaverin kanssa ulkoillessa!
Metsäpolkua, järvenrantaan kulkien. Hiekkatietä pellonlaidassa. Kävelytietä puistossa.
Metsässä, uusia tuntemattomia polkuja.




Koiraa ja sen eleitä, kirsun nuuskutusta, korvien asentoa, hännän viuhkaa seuraten saa kokea luonnon aivan uusin silmin. Rusakon tuoksua. Kauris on tästä kulkenut. Siili. Kissa. Katso, haukka! Kettu! Pöllö! Orava! Myyrä! Oho, se nielaisi sen jo!

Yläkerran uusi koira. Naapurin kissa.





Koira on neljällä tassulla kulkeva elämysranneke. Mukava on lenkin jälkeen levätä koiran kanssa. Silittää sen turkkia ja antaa mielen rauhoittua.




Koira tulee illalla
kotiin.
Kun se kiertyy paikalleen
ja nukahtaa,
alkaa sen sydänlämpö levitä
huoneisiin

- Risto Rasa -




On mukava herätä koiran kanssa uuteen aamuun! Koiran hännän heilutus. Ilo palatessamme! 
Leiki mun kanssa! Läheisyys ja läsnäolo, hellyys, koirasta on moneksi! Koira rohkaisee ylittämään rajoja.  Koira antaa turvaa. Koira kannustaa kehittymään ihmisenä, lisäämään ymmärrystä, kunnioitusta kaikkea elollista ja luontoa kohtaan.

Koira tasapainottaa ihmisen mieltä ja verenpainetta.  Koira auttaa ihmistä hyväksymään elämän, sellaisena kuin se on. Koira opettaa elämään tässä päivässä, juuri tässä hetkessä. Koira opettaa vastuuta.




Koira on opettajana viisas, kärsivällinen ja lempeän jääräpäinen.
Koira auttaa näkemään meidät itsemme, että teoillamme ja sanoillamme on merkitystä. Koiran katse on täynnä viisautta. Koira lohduttaa surussa. Koiran seurassa painavinkin murhe kevenee. Koira hellittää kipua.





Koirat antavat todella paljon iloa ja sisältöä elämään, mukavan yhdessä olon ja harrastusten kautta.
Koirien positiiviset terveysvaikutukset ihmiselle ovat täysin kiistattomat!



Koirallemme, me olemme kaikki mitä koiralla on. Minkälaiseksi suhde koiraamme muodostuu, on meistä itsestämme kiinni.









Kuvat © Pia Grönroos

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Tuplaa mahdollisuutesi


On asioita, joissa tuplaaminen tuo tuplailoa ja edistää tavoitteeseen pääsyä. Sitten on se toinen puoli, jolloin tuplaaminen voi tuoda mukanaan kosolti harmeja. Tässä postauksessa en käsittele veikkaamista tai arvaamista.

Jalostussuunnitelmamme

Täydellistä, virheetöntä jalostuskoiraa ei ole olemassa. On vain tavoite siitä, että pennut syntyisivät mahdollisimman terveinä. On toivottavaa, että suunnitelman osapuolet kompensoivat mahdollisimman hyvin toistensa vikoja. Kattavat terveystutkimukset ovat tässä isosti apuna.

Suunnitelmamme edetessä kävi ilmi, että yhdistelmämme koirilla oli valitettavasti kohonnut riski periyttää selkämuutoksia. Tästä syystä yhdessä uroksen kasvattajan kanssa päätimme luopua suunnitelmasta. Lainaan tähän tyttäreni viisaita sanoja:" Hyvä, että asia huomattiin nyt, ettei kyse ole pennuista." Olen samaa mieltä.

Kiitän uroksen kasvattajaa yhteistyöstä, tuesta, neuvoista ja ohjeista. Erityistä lisäarvoa ja iloa tähän antoi, että arvostamani, vuosikymmeniä useita upeita ja hyväluonteisia welsh corgi cardigan pentueita kasvattanut kasvattaja, näki Iran potentiaalin toimia jalostusnarttuna. Kiitos. Kiitän myös uroksen perhettä. Oli aivan ihana tutustua teihin ja koiriinne! Kokemus suunnitelmasta oli arvokas.

Moni on odottanut erityisesti juuri Iran pentua. Pepille, odotetaan sillekin jo kovasti pentuetta.
Sopivia sulhoja mietitään. Toivomme, että meitä onnistaa!

Vailla omaa pentua


Kiitos sähköposteistanne!

Postia tulee todella paljon ja tästä syystä vastauskin on saattanut viipyä. Kaikille pyrin vastaamaan ja neuvomaan parhaan kykyni mukaan, miten edetä tässä tärkeässä asiassa. Miten täyttää iso haave sydämessä! Kiitos kaikille meillä vierailleille rotuun tutustujille, kiitos palautteestanne!

"Hei! Kiitos linkeistä ja keskustelusta! 
Lauantaista sain ainakin itse hurjasti irti uutta tietoa. 
Ensin luulin, että olin itse ottanut jo hyvin terveystiedoista selvää ja tutkinut niitä, mutta selkien kuvaukset ja sukupuun tarkempi kartoitus ei ollut tullut edes mieleen. Ja luulen että harvemmalle tulee. Myöskin itse koin hyväksi saada tietoa siitä, mitä tässä Tampereen lähialueilla tapahtuu, eläinlääkäri ja koulutukset. 

Mitään epäselvää ei infosta jäänyt ja ainakin itselle jäi sellainen olo, että nyt on huomattavasti valmiimpi ja viisaampi koiran hankinnan suhteen.


Suuret kiitokset vielä!"


Kiitos luvasta julkaista palaute! On aina mukava tavata kasvotusten. Tätä suosittelen ilman muuta jokaiselle, joka haaveilee ensimmäisestä corgista. Mikäli tasapainoilet rotujen cardigan vai pembroke välillä, asia ratkeaa parhaiten tapaamalla useita rodun edustajia. Oman sydämeni menetin cardeille.

Koiramme ovat saaneet paljon positiivista palautetta meillä vierailleilta rotuuntutustujilta. Koirien hyväntahtoisuus, taito keskustella omista toiveistaan ja kyky rauhoittua aloilleen ovat erityisesti olleet vierailijoille mieleen.

Rotuun tutustujille kuin myös sähköpostia lähettäneille, pyrin aina tarjoamaan tietoa rodusta. Toivon, että yhteydenoton jälkeen, postia lähettänyt/meillä vieraillut on tietoisempi siitä,  mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun on hankkimassa pentua.

Koiranpennut ovat niin suloisia, ettei mikään järki enää siinä kohdin riitä, kun tällaista pientä pentua pallottelee sylissään. Tästä syystä taustatyöt sopivan kasvattajan, yhdistelmän ja pennun löytämiseksi kannattaa tehdä jo ennalta. Muutoin voi olla, että monta tärkeää asiaa jää huomioimatta.

Aloita tästä


Tutustu KoiraNet Jalostustietojärjestelmään.





Jalostustietojärjestelmässä kannattaa Asetukset välilehden kautta valita näkyviin tärkeitä terveystuloksia.

Valitse näkyviin ainakin lonkka-, kyynär-, polvi- , sydän- ja selkätulokset. Tallenna asetukset. Näin pääset vertailemaan kasvattajien ja koirien tietoja. On huomioitava, että jalostustietojärjestelmään ei saa merkityksi yksittäisen koiran osalta kaikkia sairauksia, ei myöskään kaikkia terveystuloksia, joten kasvattajalta saadut tiedot ovat näiltä osin tärkeitä.

Jotta tiedät mihin olet sitoutumassa, ja mihin asioihin pentukaupoilla on hyvä osata kiinnittää huomiota, lue rodun  jalostuksentavoiteohjelma, ihan ajatuksen kanssa läpi. Jalostuksen tavoiteohjelman tulisi nimensä mukaisesti olla kasvattajan tärkein kasvatustyötä ohjaava opas. Kasvattajissa on eroja. Osa kasvattajista täyttää tavoitteet, osa täyttää ainostaan minimivaatimukset, osa käyttää sääntöihin jääneitä porsaanreikiä häikäilemättä hyväkseen - ja samalla markkinoivat itseään vastuullisina toimijoina. Tätä alaa ei säätele kukaan. Rekisteröinti ei ole tae vastuullisesta kasvatustyöstä. Valitettavasti näin.

Osallistu tapahtumiin

Suomen Welsh Corgi Seura ry:n alaosastot järjestävät tapahtumia, joihin voi tulla mukaan, vaikka et vielä koiraa omistaisi. Nämä tapahtumat ovat erinomaisia paikkoja tutustua rotuun jo siitäkin syystä, että tapahtumissa on usein paikalla molempien rotujen edustajia sekä kasvattajia.

Paikallista corgitoimintaa

Suomen Welsh Corgi Seuran erikoisnäyttely 2019

Corgien rantapäivät on tapahtuma, mikä vetää puoleensa erityisen paljon koiria omistajineen. Tästä tapahtumasta tietoa löydät facesesta.

Sähköpostia kasvattajalle




Kerro postissa itsestäsi ja perheestäsi. Omista toiveistasi tulevan koirasi suhteen. Kerro työstäsi ja harrastuksistasi. Kerro, minkälainen koiranomistaja sinusta tulisi. Arvioi omia taitojasi rehellisesti.
Ensikertalaisuus ei ole este koiran omistamiselle!

Tapaa kasvattaja ja koirat


Tapaa tuleva äitikoira, jos mahdollista jo ennen kuin koira on tiineenä. Pentueen isän tapaaminen on sekin hyödyllistä. Näet, miten koirat elävät omassa arjessa, miten koirien hyvinvointi on huomioitu kasvattajan luona.

Vastuuntuntoinen kasvattaja kertoo sinulle rodun alkuperäisistä ja nykyisistä käyttötarkoituksista. Hän kertoo avoimesti myös rodun perinnöllisistä vioista ja sairauksista. Suhtautuu myönteisesti koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi laadittuihin suosituksiin.

Kasvattaja kertoo miten jalostussuunnitelmassa perinnölliset viat ja näiden vastustaminen, jalostuksen tavoiteohjelma, on otettu huomioon.

Pakolliset PEVISA-tutkimukset ovat terveystutkimusten osalta minimi, vähimmäisvaatimus. SWCS ry suosittaa kattavien myös vapaaehtoisiksi luokiteltujen terveystutkimusten ja DNA testien hyödyntämistä.

Kasvattaja vakuuttaa koiranpennut usein piilevien vikojen osalta. Vakuutus on hyvä lisäturva pentukauppaan. Piilevien vikojen vakuutus ei välttämättä kata kaikkia rodussa yleisesti esiintyviä perinnöllisiä vikoja ja sairauksia, joten koiran vakuutusturvaa ei kannata laskea yksinomaa tämän vakuutuksen varaan. 

” Piilevä vika ei tarkoita sairauksia tai puutteita, jotka on havaittu tai eläinlääketieteellisen arvion mukaan olisi pitänyt havaita eläinlääkärin tarkastuksessa, eikä myöskään perinnöllisiä sairauksia.”

Lainaus Agria Piilevät viat


Koiranpennulle kannattaa hankkia erillinen sairauskuluvakuutus, mahdollisesti henkivakuutus ja saattaa pentu hyötyä myös vastuuvakuutuksesta.

Mitä kaikkea vakuutus kattaa? Keskustele ehdoista vakuutusasiamiehen kanssa ennen sopimuksen tekoa. 


Omistus- ja hallintaoikeuden mukana siirtyvät velvollisuudet


Uusi omistaja, ostettuaan pennun, kantaa täyden vastuun pennusta ja sen hyvinvoinnista. Jotta pennuilla olisi mahdollisuudet terveyteen, valinta pentueen vanhemmista kannattaa aina tehdä terveysarvot edellä. Tieto on tässä kohdin valttia. Mikäli yhdistelmästä on saatavilla tietoja vain niukalti, kasvattaja ei ole hankkinut jalostuskoirille rodun kannalta tärkeitä terveystutkimustuloksia tai olemassa olevat tulokset ovat huolestuttavia, arvosteluasteikon heikosta päästä, kannattaa etsiä terveempi pentue, vastuullisempi kasvattaja. 

Koirakauppa kannattaa aina tehdä Suomen Kennelliiton kauppasopimusta käyttäen.

Terveystietojen lisäksi on tärkeää huomioida koirien luonneominaisuudet.

Kysy mitä kasvattaja itse harrastaa koiriensa kanssa. Lähde lenkkiseuraksi metsään tai mukaan harrastuksiin. Tapaa pentueen emä kodin ulkopuolella. Miten äitikoira tulee toimeen vieraiden ihmisten ja sille entuudestaan vieraiden koirien kanssa? Miten sujuu autoilu? Yksinolo? Onko koira kaikkiruokainen? Esiintyykö lähisuvussa pelkotiloja tai ääniarkuuksia? Käytösongelmia?

Mikäli kasvattajan koirat elävät normaalia aktiivista perhearkea ja kasvattaja harrastaa omien koiriensa kanssa, on selvää, että kasvattajalla on paljon annettavaa pennunostajalle tältäkin osin.

Mitä monipuolisimmin kasvattajan omat koirat ja näiden mahdolliset jälkeläiset ovat mukana erilaisissa harrastustoiminnoissa, kasvattajan koirat hyvin suurella todennäköisyydellä, luonneominaisuuksiltaan vastaavat mukavia harrastus- ja perhekoiria.

Jos koiranpentusi sairastuu eläinlääkärin toteamaan perinnölliseen vikaan tai sairauteen, ota yhteyttä kasvattajaan. Kasvattajan vastuut eivät pääty kaupantekohetkeen. Perinnöllisten vikojen ja sairauksien osalta kasvattaja kantaa vastuuta kasvattamastaan pentueesta vielä senkin jälkeen, kun pennut ovat muuttaneet uuteen kotiinsa. 

Tuplaa mahdollisuutesi 

Kun olet tutustunut rodun alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, jalostuksen tavoiteohjelmaan, koiriin ihan livenä. Mikäli edelleen, olet vahvasti sitä mieltä, että corgi on se, mikä parhaiten vastaa toiveitasi: 

Lähetä postia useammalle vastuuntuntoiselle kasvattajalle. Näin voit tuplata mahdollisuutesi siihen, että saat täyttää yhden elämäsi hienoimmista haaveista. Aina huolellisestikaan valmistellut suunnitelmat eivät toteudu. Joskus omaa koiranpentua voi joutua odottamaan.

Tämä aika kannattaa ilman muuta käyttää hyödyksi. Koiranpentua odotellessa syvennä omia tietoja ja taitoja. Mitään rakettitiedettä koiranpito ei ole, mutta kyllä siinä muutamia asioita on, mitä kannattaa huomioida.

Omia koirankoulutustaitoja kannattaa arvioida realistisesti. Mikäli näissä on petraamista tai päivityksen tarvetta, hyvä hetki aloittaa on nyt! Jokainen koira tarvitsee peruskoulutuksen. Huomioi rodun haasteet terveyden osalta etenkin, jos olet etsimässä koiraa kaupunkiolosuhteisiin.


Hankikoira.fi: Koiratietoa

Miira Hellsten: Vinkkejä pennun kouluttamiseen

Pentu tulee kotiin - miten uutta tulokasta tulisi liikuttaa





Hallahukan tyttäret, Rippe, Ira ja Peppi, viettävät kesää arjen merkeissä, heinäkuun lopulle asti, jolloin meillä alkaa kesäloma.

Arki pitää sisällään hellepäivien rantalenkkejä, viileämpien ilmojen metsälenkkejä, rallytokoilua ja nose workia. Peppi viilettää lisäksi vinttikoiraradalla vieheen perässä. Ison osan aurinkoisista päivistä koirat lepäävät. Pidemmät lenkit ajoitetaan aikaisiin aamuihin ja myöhäisiin iltoihin. Hellettä piisaa vielä, joten kannattaa lukea myös tätä aihetta käsittelevä blogisuosituksemme:

KLIK Huh hellettä

Kesäkuun vaihteessa lähdemme Espooseen Corgien Erikoisnäyttelyyn. Esiintyvätkö kaikki koirat kehässä, se on vielä vähän arvuutus. Ira on nimittäin pudottanut turkkinsa. Ei vain muutamaa karvanhaiventa, vaan koko turkin. Kehässä menestymistä tärkeämpää on tietenkin päästä reissuun ja tavata ystäviä. Odotamme tätä jo kovin!

Hallahukan kennel toivottaa tämän postauksen myötä ystävilleen ja seuraajilleen hyvää kesää!




Kuvat © Pia Grönroos




torstai 3. toukokuuta 2018

Koiran rakenne -luento 28.4.2018


Welsh corgi cardigan

Salme Mujusen Koiran rakenne-luento oli asiantunteva, laaja, vastuulliseen, koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kannustava. Suosittelen ilman muuta osallistumaan, mikäli kiinnostusta on ja kohdalle osuu.

Luennolla käsiteltiin koiran rakennetta keskikokoisen ja hyvin liikkuvan peruskoiran näkökulmasta.
Peruskoiralla ei ole rasitteenaan elämää rajoittavia liioiteltuja piirteitä. Koiran tuki- ja liikuntaelimistö ovat kunnossa. Koiralla on pystyt korvat, koira hengittää vaivatta ja sen suusta löytyy 42 pysyvää hammasta. 

Rotukoirien kohdalla tilanne ei valitettavasti kaikilta osin ole yhtä optimaalinen, kuin kuvitteellisen peruskoiran. Osassa rotuja on ajauduttu tilanteeseen, jossa koirien hyvinvointia uhkaavat useat vakavat terveydelliset ongelmat. Ulkomuotoseikat ovat ajaneet monin kohdin toimivan rakenteen ohi.

Anatomiset poikkeavuudet, liioitellut piirteet, eläinlajista ja rodusta riippumatta tarkoittavat vakavia terveysongelmia.

Jokaisella rodulla on rodun alkuperämaan tai vastuumaan laatima rotumääritelmä, joka vastaa rodun kuvitteellista ihanneyksilöä. Rodun jalostus pohjaa tähän määritelmään.

Meriitit jalostuskoiralle hankitaan koiranäyttelyistä. Koiranäyttelyissä erinomaisesti ansioitunut koira voi olla hyvä jalostuskoira, mutta on huomioitava, että suuret määrät titteleitä ja ruusukkeita eivät ole tae toimivasta tai terveestä rakenteesta.

Silmä pettää, myös ulkomuototuomarin silmä. Suora selkälinja ja ryhdikäs asento voivat olla optinen harha. Kyetäkseen tasapainottamaan rakenteessa esiintyviä puutteita, koiran on mahdollisesti oltava ryhdikäs. Röntgenkuvaus voi paljastaa selän virheellisen rakenteen.

Perinnölliset selkämuutokset

Jotta koira kykenee vaivattomasti liikkumaan, koira tarvitsee hyvän lihaskunnon lisäksi toimivan ja terveen luuston. Kohtuulliset ja tasapainoiset kulmaukset. Riittävän maavaran. Kun kyse on kondrodystrofisesta rodusta, jalostuskoiran tarkistuslistalta löytyy useita kohtia, joihin on syytä kiinnittää huomiota. Ei kannata mennä siitä, mistä aita on matalin.

Koska jalat eivät yllä tukemaan selkälinjaa koko matkalta, osa selästä jää vaille tukea. Ehjä rakenne kestää rasitusta sairasta paremmin. Ei ole yhdentekevää, mitä yhdistät.

Omalle rodulle ja siinä esiintyville vioille ja sairauksille on helppo sokeutua.

Rakenteelliset viat normalisoituvat ja kun näin tapahtuu, syntyy uusi normaali. Uusi normaali voi valitettavasti lähteä nopeasti lipumaan kauas toimivasta rakenteesta. Ajalta ennen BLUP-indeksejä Salmelta löytyi tutkimustietoa lonkkaniveldysplasian vastustamisesta jalostusvalinnoin.

On pysäyttävää ymmärtää, että D/D yhdistelmän jälkeläisistä yli 90% perii lieviä/keskivaikeita/vaikeita dysplasiamuutoksia ja että vielä C/C yhdistelmälläkin luku on yli 50%.


Welsh corgi cardigan
pevisa-tutkimukset
Lonkkaniveldysplasian vastustaminen on liitetty welsh corgien pevisaan, eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan. Nykyinen BLUP-indeksi toimii kasvattajan jalostusvalintojen tukena. BLUP-indeksi

Pevisa ja lisäksi
perinnölliset selkämuutokset, patella luksaatio, INC

Jalostukseen käytettävien welsh corgien selkä- ja INC-tutkimukset ovat vapaaehtoisia. Toivon mukaan tulevaisuudessa nämä tärkeät tutkimukset liitetään osaksi pevisaa. INC. Uusi normaali voi valitettavasti tarkoittaa myös sitä, ettei rodusta löydy enää yhtään tervettä yksilöä. Keinoja rotujen tervehdyttämiseksi haetaan mm. roturisteytysten avulla. 

Kipu


Koiran kipua on vaikea tulkita. Koira on mestari mitä tulee kivun sietämiseen. Useilla roduilla tämä ominaisuus on tavanomaista korkeampi. Welsh corgi cardiganin työkoiratausta tarkoittaa sitä, että  koiran kipukynnys on hyvin korkea. Lisäksi tutkimuksissa on huomattu, että 95% koiranomistajista ei osaa tunnistaa oman koiransa kipua.

Kipu voi lähteä liikkeelle kyynärästä. Se jumiuttaa koiralta niskan, rintarangan ja selän. Missä kipu tulee näkyviin? Esimerkiksi ristikkäisen takajalan ontumisena. Koira on saattanut kärsiä kivusta jo pitkään, ennen kuin kipu on ihmissilmin havaittavissa.

Kipu voi kroonistua. Koiran pitkä elämä ja korkea ikä eivät ole tae kivuttomasta elämästä. Koira on voinut rakenteensa vuoksi kärsiä kivusta kaiken aikaa, läpi koko elämänsä. Kipuun ei kuole. 

Koira ilmentää kipuaan monin eri tavoin


Rauhallinen ja passiivinen koira voidaan tulkita mukavaksi ja helpoksi, tai itsepäiseksi. Passiivisen käytöksen taustalta voi rauhallisen hermorakenteen sijaan löytyä kipu. Kipu voi tehdä koirasta kosketusherkän, aran, aggressiivisen. Kipu heikentää elämänlaatua merkittävästi. Kipu tekee koiran arkielämästä normaalin elämisen sijaan selviytymistä.

Koiran kattavat luustokuvat ja terveystutkimukset auttavat hahmottamaan tuki- ja liikuntaelimistön kuntoa. Se on päivän kunto, totta ja kyllä, se voi vuosien saatossa muuttua. Tutkimuksia ei tästä syystä kannata jättää tekemättä. Kattavin terveystutkimuksin ja luustokuvin tutkitun koiran mahdollisuudet hyvälaatuiseen elämään ovat huomattavasti paremmat, verrattuna tutkimattomaan koiraan.

Tutkimustulokset ovat erinomainen indikaattori tulevien ongelmien osalta
.

Mikäli kaksivuotiaan koiran luustokuvissa on olemassa viitteitä esim. nivelrikosta tai spondyloosista, koiran tilanne on kuvausten ansiosta tiedossa. Kiinnittämällä huomioita koiran ravitsemukseen ja liikuntatottumuksiin sekä harrastusvalintoihin voidaan mahdollisesti ennaltaehkäistä tai hidastaa muutosten etenemistä ongelmiksi asti.

Ilman tutkimustietoa ollaan tyhjän päällä. Nollatulos. Tutkimaton ei missään rodussa tarkoita tervettä.

Mikäli sitten aiemmin terveeksi kuvatun koiran kanssa tulee tarvetta uusintakuvaukselle, tulosten keskinäinen vertailu helpottaa tilanteen arviointia.

Kattavien virallisten luustokuvien merkitys ja edut ajatellen koirien jalostusta, lemmikkikoiran elämää, koiran elämänlaatua ja oikeutta kivuttomaan elämään, ovat todellakin merkittävät.

Tunnistatko koirasi kivun?

Jalostus


Jalostuksen tavoitteena on terve koira. Tavoitteena on koiran oikeus jokapäiväiseen hyvinvointiin. Kattavien luustokuvien ja terveystutkimusten hyödyntäminen auttaa kasvattajaa jalostusvalinnoissa.  Päivän kunto koiranäyttelyssä on eri asia, kuin päivän kunto röntgenissä.

Tietämättömyys ei ole peruste kivun tuottamiselle.

Kaikille avoin kattava tieto koirien terveydestä on vastuullisen kasvatustyön perusta.

Vastuut


Meillä jokaisella koiranomistajalla on vastuu elävästä eläimestä ja eläimen oikeudesta jokapäiväiseen hyvinvointiin. Hyvinvointi on kehon ja mielen huoltoa.

Koirakasvattaja kantaa vastuuta syntymättömien eläinten oikeudesta hyvinvointiin.

Koiranpennun ostajalla on vastuu koiran hyvinvoinnin vaalimisesta ja kehonhuollosta. On tärkeää, että oikea koira päätyy oikeaan kotiin. Rotuvalinta kannattaa tehdä harkiten.

Kiitokset asiantuntevasta ja laajasti koirien oikeuksia puoltavasta luennosta Salme Mujuselle! Kiitokset aktiiviselle koiraharrastajalle luennon järjestämisestä, luentopaikkana UKK-instituutti oli aivan mahtava!

Salme Mujunen
Koiran rakenne


Luentomateriaali oli tiivistelmäkooste Salme Mujusen kirjasta Koiran rakenne – laaja oppimäärä.
Kirja löytyy omastakin hyllystä. Sen sisältö aukeaa tämän luennon myötä aivan uudella tavalla! Kiitos!


Linkin takaa lisää tietoa: Salme Mujunen Koirataito SM




Kuvat © Pia Grönroos

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Wappu on työläisen juhla! :)







Virikeruokailu on helpoin ja yksinkertaisin tapa lisätä koiran päivään sille mieluista tekemistä!

Olen järjestänyt koirille muutamia kertoja ruokailun, jossa koira voi valita useammasta virikemahdollisuudesta. Olen kartoittanut koirien yksilöllisiä mieltymyksiä sekä sitä, mikä vaikutus kullakin virikkeellä koiraan on. Miten koira kiihtyy, aktivoituu tai rauhoittuu.
Sama virike voi olla ruoka-ajasta riippuen aktivoiva tai rauhoittava.

Rankinglista alkaa olla selvillä:

-Jokainen koirista tykkää tehdä töitä!
-Jokainen tykkää repiä!
-Pallomerta ei jätä väliin kukaan.
-Iralle mieluisimpia ovat aktivoivat virikkeet, se tykkää etsiä, kiivetä ja pomppia,
harjoitella rallytokoliikkeitä ja jumpata.
-Rippe rakastaa haasteita. Aktivointipelit vievät nopeasti sen huomion.
-Kong on kaikille mieluinen. Ripen suursuosikki! 
-Rippe rakastaa tehdä temppuja ja jumpata pähkinäpallolla.
-Pallomeri ja nuuskukori ovat Pepille mieluisia.
-Peppi on koirista se, joka kykenee siirtymään pisteeltä toiselle rauhassa. Ruoalla tätä koiraa ei saa kiihtymään. 

Useamman virikkeen edessä Rippe ja Ira ovat kuin iloiset lapset Linnanmäellä! Suuresta innostuksesta huolimatta, omaa vuoroaan osaa jokainen odottaa rauhassa.

Aamuruoka on usein tarjolla ulkona, hajutyöskentelyn merkeissä. Sadepäivien iloksi virikkeissä alkaa olla sopivasti valikoimaa!

Aamuun aktivointia, iltaan rauhoittumista!


Makoisaa Vappua toivottavat
Hallahukan Rippe, Ira ja Peppi!



Kuvat © Pia ja Silas Grönroos